Kuka on Suomessa vastarannan kiiski?

Tietokirjailija Matti Salminen on listannut suomalaiset vastarannan kiisket uudessa kirjassaan Toisinajattelijoiden Suomi. Lista on subjektiivinen ja kovin miesvaltainen. Mukana on myös kaksi presidenttiä. Arvaapa ketkä?

Käsite ”TOISINAJATTELIJA”

Toisinajattelija-käsite tuli Suomessa tutuksi silloin kun Neuvostoliitto-niminen valtio sijaitsi itänaapurissa. Siellä toisinajattelijoita sensuroitiin, vainottiin ja karkotettiin maasta vielä neuvostovallan viime vuosikymmeninä. Toisaalta, monet olivat kansan keskuudessa myös suuria auktoriteetteja, jopa ”profeettoja”, kuten Aleksander Solzhenitsyn, Andrei Saharov, Andrei Tarkovski, Vasili Shuksin ja Vladimir Vysotski. Arvostusta kuvaa se, että vallanpitäjiä kritisoivaa älymystöä kutsuttiin sanaparilla ”yhteiskunnan omatunto”. Matti Salmisen tietokirjassa Toisinajattelijoiden Suomi toisinajattelija-määritelmä on hieman toisenlainen: ”virallisen ajatussuunnan vastaisia mielipiteitä julkisesti esittävä henkilö”.

Salminen ottaa lähempään tarkasteluun viitisenkymmentä suomalaista julkista toisinajattelijaa.

Salminen ottaa lähempään tarkasteluun viitisenkymmentä suomalaista julkista toisinajattelijaa. Historiallinen jana kattaa itsenäisen Suomen 2000-luvulle saakka. Kirjassa on kolme päälukua, jotka on otsikoitu mielenkiintoisesti: Pakkovalta (sotien välinen kausi), Tasavalta (II maailmansodasta 1980-luvulle) ja Markkinavalta (1980-luvulta 2000-luvulle). Näihin raameihin kirjoittaja sijoittaa subjektiivisesti valitun toisinajattelija-porukkansa. Joukkoon mahtuu vain kaksi naista, Hella Wuolijoki ja Elvi Sinervo.

Pakkovallan ja sensuurin alta julkisuuteen

Matti Salminen on kirjoittanut jo aikaisemmin elämäkerrat kahdesta tunnetusta toisinajattelijasta, Yrjö Kallisesta ja Pentti Haanpäästä. Ne ovat päteviä tutkimuksia ja esimerkiksi Haanpäästä Salminen kaivoi esiin aivan uusia puolia niin yksityiselämästä kuin tarkoituksella ”unohdetusta” eli sensuroidusta tuotannosta. Salmisen ansiosta julkaistiin jopa muutama Haanpää-novelli, jotka oli aikanaan selvästi sensuroitu kirjailijan muista kokoelmista.

”Pasifisti-puolustusministeri” Kallinen ja kirjailija Haanpää ovat nytkin näyttävästi mukana, mutta saavat rinnalleen ydinjoukkoon esimerkiksi Arvid Järnefeltin, Irmari Rantamalan, Felix Iversenin, Arndt Pekurisen, Jarno Pennasen, Erkki Valan, Elmer Diktoniuksen, K.H. Wiikin, Samuli Paulaharjun, Olavi Paavolaisen, Raoul Palmgrenin, Arvo Turtiaisen ja Väinö Linnan. Heistä Järnefelt oli tunnettu, mutta myös ristiriitainen tolstoilainen ja Iversen taas Suomen Rauhanliiton pitkäaikainen johtohahmo, joka uskalsi herjata Hitleriäkin jo 1930-luvulla. Tuntemattomampia Salmisen listalla ovat anarkistit ja antimilitaristit Jean Boldt ja Aarne Selinheimo sekä viimeisin Suomessa teloitettu vastarintamies Olavi Laiho.

Yhteistä Salmisen valitsemalle joukolle on se, että siihen kuuluvat ovat useimmiten joutuneet myös hankauksiin lakipykälien kanssa, jopa vankilaan tai maanpakoon. Työväenliikkeen vanhan kaartin agitaattoreista Irmari Rantamala/Maiju Lassilaa kuulusteltiin lähimain kiduttamalla ja lopulta hänet murhattiin raa’asti. Eetu Salin ja Yrjö Mäkelin kuolivat vankilassa – Mäkelin teki tiettävästi itsemurhan. Takkiaan käännellyt senaattori Oskari Tokoi päätyi rapakon taakse ja sai kunniansa takaisin vasta oikeastaan 1970-luvulla kun Kannuksen kaupunki paljasti muistolaatan ja nimesi työväentalon hänen kunniakseen. Punaisten puolella taistellut, suomalainen huippunäyttelijä Aarne Orjatsalo unohdettiin täysin ja hän kuoli yömajassa New Yorkissa.

Toisaalta, Salminen lukee toisinajattelijoihin myös kaksi presidenttiä – Ståhlbergin ja Kekkosen (?). Perustelut ovat vähän hataria, mutta olihan UKK monessa mielessä elämänsä aikana ”virallisia ajatussuuntia” vastaan – ja Ståhlberg sentään uskalsi vastustaa Lapuan liikettäkin, mistä syystä sai suomalaisilta fasisteilta ”ilmaisen kyydin” aina Joensuuhun saakka, yöpyen Pielisjoen linnassa (josta tuli kymmeneksi vuodeksi 1995-2005 myös tämän kirjoittajan työpaikka: Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitos)

Onko Jörn Donner toisinajattelija?

Uudemman ajan vastarannan kiiskiä Toisinajattelijoiden Suomi -teoksessa edustavat Pentti Saarikoski, Arvo Salo, Erno Paasilinna, Paavo Rintala ja Paavo Haavikko. Eläviäkin on mukana. Toisinajattelijoiden eliittikaartiin Salminen lukee nimittäin Pentti Linkolan, Jörn Donnerin, Hannu Salaman, Antti Eskolan ja Esko Seppäsen.

Eikö presidentti viimeistään edusta pääsääntöisesti virallisia ajatussuuntia?

Tämä on tietysti mielenkiintoista monen kohdalla samassa mielessä kuin parin presidentinkin rooli ”toisinajattelijoina”. Voiko olla toisinajattelija presidenttinä tai professorina tai akateemikkona – vai muuttuuko silloin jo virallisen totuuden ja julkisuuden airueeksi? Eikö presidentti viimeistään edusta pääsääntöisesti virallisia ajatussuuntia? Ainakin ulkopolitiikassa ellei muutenkin?

Sama asia mietityttää, kun ”toisinajattelija” nousee silloin tällöin eliittiin, kuten vaikka Paasilinna, Rintala ja Haavikko: kun tarpeeksi ajattelee, kritisoi ja tekee toisin, saa virkoja ja vaikutusvaltaa, eikö vain?

Parhaana tai pahimpana esimerkkinä olkoon Jörn Donner, joka ärsytti suomalaisia erityisesti 1960-luvulla. Sittemmin hän kelpasi diplomaatiksi, kansanedustajaksi, elokuvasäätiön johtajaksi tai, kuten viimeksi, valitsemaan tietokirjojen kirjoittajista Finlandia-voittajaa. Hyvin voi joku neropatti tokaista: Mikäs toisinajattelija hän on?

Erityisen paljon tekijä arvostaa myös kirjailija Christer Kihlmania, joka taisi kirjoittaa viimeisen romaaninsa jo 1980-luvun lopulla (?) – ja viime vuonna kuolleita Johannes Salmista ja Eero Taivalsaarta. Jälkimmäinen toimitti 1970-1980-luvun vaihteessa räväkkää Näköpiiri-lehteä ja maalasi tulevasta maailmasta yhtä synkkiä näkyjä kuin Linkolakin. Taivalsaari oli henkilönä sen verran vaatimaton kansalaistoimija, ettei juuri näkynyt julkisuudessa, vain omassa piirissään.

Mihin unohtuivat Turkka, Taanila ja naiset?

Matti Salmisen lista antaa hyvät perustiedot, mutta sitä voi kritisoida sovinistiseksi ja kirjailijavoittoiseksi. Miksi mukana ei ole elokuvaa, musiikkia ja teatteria? Jouko Turkkaa, Kalle Holmbergia, Kaj Chydeniusta, Juha Hurmetta, Nyrki Tapiovaaraa, Peter von Baghia, Aki Kaurismäkeä? Myös Hannu Taanila kuuluisi ilman muuta Esko Seppäsen rinnalle. Turkan ja Taanilan unohtaminen nyt ainakin on aivan anteeksiantamatonta!

Entä missä ovat toisinajattelijanaiset? Miina Sillanpää, Hertta Kuusinen ja Martta Koskinen, tuo teloituskomppanian eteen rohkeasti astunut pasifisti, työläisnainen ja ompelijatar? Kysynpä vain.

Salminen, Matti. Toisinajattelijoiden Suomi. Into Kustannus Oy 2016, 342 s.