Kulttuurivihkojen taiteen ja taistelun 40 vuotta

Kulttuurivihkot sai alkunsa samaan aikaan Kulttuurityöntekijäin Liiton kanssa vuonna 1973. Aika oli aktiivista yhteiskunnallisen ja vasemmistolaisen liikehdinnän kautta kulttuurityöntekijöiden ja taiteilijoiden keskuudessa. Jokaisella merkittävällä järjestöllä ja liikkeellä on yleensä oma lehtensä, ja lehti oli olennainen osa myös KTL:n toimintaa.

Kulttuurivihkot oli yhteydenpidon kanava liiton sekä sen jäsenistön kesken ja liiton tapa tuoda omaa toimintaansa ja linjauksiaan esiin. Samalla tarkoitus oli jatkaa suomalaisten edistyksellisten kulttuurilehtien perinnettä. Pelkästä jäsenlehdestä ei ollut kyse, ja niinpä kirjoittajiksi haalittiin muitakin kuin liiton jäseniä.

Vihkot-nimeä oli yleisesti käytetty vasemmistolaisessa kirjallisuudessa esimerkiksi Leninin Filosofian vihkoissa ja GramscinVankilavihkoissa. Lehden nimeen vaikuttivat myös esimerkiksi ruotsalaisten ja saksalaisten vastaavien kulttuurilehtien nimet, kuten Ruotsissa Kritiska häfter för kulturstudier.

Vaihtoehtoja rahan valtaan perustuvalle järjestelmälle

Alussa lehdessä korostuivat liiton omat kannanotot, mutta aiheet ja käsittelytavat monipuolistuivat melko nopeasti, grafiikka ja kuvat saivat enemmän tilaa, laatu kehittyi ja levikki nousi 1970-luvun mittaan.

KTL lopetti toimintansa 1990-luvun alussa, jolloin Kulttuurivihkot jatkoi järjestöistä riippumattomana julkaisuna.

– Olen halunnut ennen kaikkea kehittää Kulttuurivihkojen jo olemassa ollutta peruslinjaa kulttuurista ja yhteiskunnasta laajasti kertovana yleisaikakauslehtenä. Tässä se eroaa monista muista kulttuuri- ja mielipidelehdistä, jotka ovat jonkin tietyn alan lehtiä, kuten elokuva, sarjakuva, scifi, kertoo lehden päätoimittajana syksystä 2004 toiminut Elias Krohn.

Hänen tavoitteenaan on koota Kulttuurivihkojen ympärille laajalti vasemmistolaista ja humanistista kulttuuriväkeä, joka hakee vaihtoehtoa rahan valtaan perustuvalle yhteiskunnalle.

– Kerromme matalarahoitteisen kulttuurin ja taiteen kuulumisista ja pyrimme nostamaan esiin aiheita, joista muut eivät puhu tai eivät vielä ole puhuneet. Tarjoamme myös foorumin yhteiskunnalliselle ja teoreettiselle keskustelulle. Esimerkiksi Marx-teemanumerot ovat olleet suosittuja.

Krohn kertoo pyrkineensä lisäämään Kulttuurivihkoihin journalistista iskevyyttä tinkimättä sisällön painavuudesta ja saamaan ulkoasun tasaisen varmaksi.

– Suurin vaikeus on ollut resurssien vähäisyys: läheskään kaikki potentiaaliset lukijat eivät edes tiedä Kulttuurivihkojen olemassaolosta ja 1970-luvun tilaajat saattavat kysyä: ”Vieläkö se ilmestyy?” Sama kokemus on varmasti Tiedonantajalla ja muillakin vasemmistolehdillä. Sellaisissa tilanteissa voi vaikka muistuttaa siitä, että se oli Uusi Suomi, joka lakkautettiin vuonna 1991 – samana vuonna kuin Neuvostoliitto.

Marginaalistakin pystyy vaikuttamaan

Elias Krohn pitää tärkeänä, että humanistisella, vasemmistohenkisellä sivistyneistöllä on oma ilmaisukanavansa.

– Kulttuurivihkojen levikki on tietysti vähäinen verrattuna esimerkiksi vähän vastaaviin porvarillisempiin lehtiin, kuten Suomen Kuvalehteen. Uskon kuitenkin, että marginaalissakin pystyy vaikuttamaan yhteiskuntaan. Monet ideat tulevat alkujaan juuri marginaalista. Kun ihmiset omaksuvat oleellista uutta tietoa ja uusia ajattelutapoja, vaikutus leviää parhaimmillaan laajemmallekin, hän painottaa.

Kulttuurivihkot on nostanut esiin edistyksellistä ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa kulttuuria ja siten tukenut sen asemaa Suomessa. Samoin vasemmistolainen teoreettinen keskustelu on ollut mahdollista laajemmin kuin merkkimäärärajoiltaan tiukemmissa sanomalehdissä.

– En tiedä, että missään muualla olisi esimerkiksi julkaistu laajoja esseitä, joissa kyseenalaistetaan vasemmiston keskuudessa ilmenevää uusnietzscheläisyyttä tai pohditaan tämän päivän kulttuuri- ja tietotyötä marxilaisten käsitteiden valossa, Krohn toteaa.

Valtionavuista päättäville päätoimittaja lähettää seuraavia terveisiä.

– Suomen kokoisella kielialueella kulttuuri- ja mielipidelehdet eivät mitenkään voi pärjätä ilman valtion tukea. Noin miljoona euroa noin 150:lle lehdelle on äärimmäisen pieni panostus. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava tuki on aivan toista luokkaa. Monipuolinen kulttuuri- ja mielipidelehdistö on olennainen osa sivistysvaltion infrastruktuuria.

Ihmisiä ilmiöiden takana

Kulttuurivihkojen ensimmäisenä populaarikulttuurista vastaavana toimitussihteerinä vuoden 2013 alusta toiminut Juha Säijälä pitää populaarikulttuurin kenttää pirstaloituneena.

– Kun ennen koko kansa diggasi yhtä bändiä, kuten vaikka 1980-luvulla Dingoa – tai tietyn ison skenen sisällä, vaikka vassaripiireissä Agit Propia – niin nykyään tällaista massailmiötä ei enää niinkään ole, vaikka tietysti aina nousee joku ilmiöksi, mutta vain levy-yhtiöiden suuren rahan kampanjoiden avulla hetkeksi. Haluan etsiä sellaisia helmiä popin sisältä, jotka jäävät ehkä valtamedialta noteeraamatta. Eikä tämä rajoitu tietenkään vain musiikkiin vaan läpileikkaa koko popkulttuurin. Jatkossa Vihkoista voi lukea enemmän ihmisistä näiden ilmiöiden takaa, kertoo hän linjanvedostaan.

Säijälä on myös tuottanut Kulttuurivihkojen 40-vuotisjuhlat.

– Juhlissa kuullaan Turussa suuressa suosiossa olevaa Väinö Gröniä, joka jo itsekin sanoo, että levyt ovat jo vähän vanha juttu. Ne ovat käyntikortteja keikoista. Toisena nostona ohjelmasta voisi ottaa sisäistä maailmaansa persoonallisesti esiintuovan trubaduurin Iida Umpikujan, joka on tunnettu juuri keikoilta ja YouTubesta. Juhlaohjelmassa muutoinkin annetaan tilaa nuorille kyvyille ja katsotaan tulevaisuuteen.

Elias Krohn odottaa juhlilta mielenkiintoisia puheita ja keskusteluja, eri sukupolvien kohtaamisia, hyvää musiikkia ja runoutta sekä säkenöivää tunnelmaa.

Kulttuurivihkot 40 vuotta – Taiteesta ja taistelusta! 17. toukokuuta 2013 klo 19.00 Ravintola Piano, Rauhankatu 15, Helsinki. Sisäänpääsy 7 € sisältäen narikan.