Kun politiikka militarisoituu, rauhanaktivistit rakentavat toisenlaisen tien

Eduskunnan 17.6.2026 hyväksymä ydinenergialain muutos on poliittinen käänne, jota ei voi selittää teknisenä päivityksenä. Kun laki poistaa kiellon ydinräjähteiden maahantuonnista, valmistamisesta, hallussapidosta ja räjäyttämisestä, se avaa periaatteellisen oven kehitykselle, jota Suomessa ei ole aiemmin hyväksytty. Päätös kaventaa demokratiaa ja siirtää turvallisuuspolitiikan painopistettä kohti militarisoitua ajattelua, vaikka Orpo–Purran hallitus kiistää yhteyden ydinaseisiin.

Naiset atomivoimaa vastaan -järjestön aktivisti Ulla Klötzer muistuttaa, että muutos avaa mahdollisuuden ydinaseiden pääsylle Suomeen. Rauhanliikkeessä tämä nähdään osana laajempaa kehitystä, jossa ydinvoiman elinkaaren vakavat ongelmat sivuutetaan. Uraanikaivosten ympäristötuhoja, radioaktiivisen jätteen käsittelyn epävarmuuksia ja suuronnettomuuksien riskejä vähätellään, vaikka lakimuutoksen kehitys lisää tilastollista todennäköisyyttä vakaville onnettomuuksille. Ydinaseriisunnan puolesta toimineet järjestöt ovat viestittäneet vuosikausia, että ihmiskunnan tulisi oppia historiasta: Hiroshiman ja Nagasakin katastrofien luulisi olevan riittävän merkittäviä esimerkkejä.

Kansainvälinen kehitys vahvistaa huolen. Japani on viime vuosina astunut pois sodanjälkeisestä pasifistisesta politiikastaan: hallitus on lisännyt puolustusmenoja, laajentanut ohjuskykyjä ja tiivistänyt yhteistyötä Yhdysvaltain ja muiden liittolaisten kanssa. ”Turvallisuusrealismi” on noussut pasifismin rinnalle, kun Kiinan ja Pohjois-Korean sotilaalliset kyvyt kasvavat. Vaikka Japanin virallinen linja ydinaseettomuudesta ei ole muuttunut, poliittinen ilmapiiri on siirtynyt kohti militarismiin nojaavaa uhkakuvien tunnistamista.

Muutos heijastaa geopoliittista painetta ja sukupolvien välistä siirtymää – kysymystä siitä, kuinka kauan sodanjälkeinen normatiivinen kehys kestää muuttuvassa maailmassa.

Ydinvoiman ja ydinkatastrofien merkitystä muokkaa myös se, miten ne nähdään. Veera Ojalan uuden tutkimuksen mukaan paikat, kuten Fukushima ja Tšernobyl, ovat visuaalisesti välittyneitä: ihmiset tuntevat ne ennen kaikkea kuvien kautta, ei omien kokemusten kautta. Turistien ottamat ja jakamat valokuvat vaikuttavat suoraan siihen, millaisena ydinvoiman riskit, katastrofien seuraukset ja toipumisen mahdollisuudet ymmärretään. Kuvat eivät dokumentoi vain raunioita tai suojavyöhykkeitä, vaan muokkaavat muistia, mielikuvia ja kulttuuriperintöä. Ruohonjuuritason kuvaajat haastavat virallisia tulkintoja, jotka korostavat teknologista edistystä tai taloudellisia intressejä. Kun kävijät kuvaavat hylättyjä koteja, kasvavaa kasvillisuutta tai arjen jälkiä, he tuottavat vaihtoehtoisen näkökulman siihen, mitä ydinkatastrofi merkitsee ihmisille ja ympäristölle. Näin tavallinen turisti osallistuu muistipolitiikkaan: hän määrittelee, mitä Tšernobylistä tai ydinvoimasta aletaan ajatella, ja tekee sen omalla kamerallaan.

Samaan aikaan Euroopassa militarisaatio kiihtyy. Rauhanaktivistien Helsingin-mielenosoituksessa Jiri Mäntysalo varoitti, että EU:n 800 miljardin euron asevarustelusuunnitelma vie huomion ja rahat pois työväenluokan arjen turvasta. ”Euroopassa on nyt rahahanat auki… puhutaan 12-numeroisista summista”, sanoi Mäntysalo (14.6.). Hänen mukaansa militarisaatio heikentää sosiaali- ja terveyspalveluja, koulutusta ja ilmastotoimia, vaikka niiden tarve kasvaa. Päätökset osuvat erityisesti opiskelijoihin, eläkeläisiin ja pienituloisiin, joilta ”voidaan viedä vielä lisää toimeentulosta ja leivänsyrjästä”.

Mäntysalon viesti on selkeä: turvallisuus syntyy arjen varmuudesta – toimivista palveluista, toimeentulosta ja luottamuksesta tulevaisuuteen – ei asehankinnoista. Militarisaation normalisoituminen vie huomiota pois diplomatiasta ja rauhanrakentamisesta ja hyödyttää ennen kaikkea aseteollisuutta, jonka osakkeet nousevat ”kohisten”, kun miljardiluokan hankintoja valmistellaan.

Kun maailma näyttää mahdottomalta, aktivistin kysymys on aina sama: mitä voi tehdä? Mäntysalon vastaus on yksinkertainen ja vaativa. Järjestäytykää, pitäkää kiinni rauhan vaatimuksesta ja puolustakaa työväenluokan arjen turvaa. Rauha ei synny odottamalla, vaan toimimalla yhdessä – juuri nyt.