Kupru lisää kilpailutusta, ulkoistamista ja yksityistämistä

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 46/11.12.2009

Kunta- ja palvelurakenteen eli kuprun puitelaki tuli voimaan vuonna 2007. Puitelain mukaan tavoitteena oli luoda aiempaa suurempia kuntayksiköitä, laajentaa palvelujen seudullista toteuttamistapaa ja lisätä olennaisella tavalla kilpailuttamista, ulkoistamista ja yksityistämistä eli ”laajentaa ja monipuolistaa palvelurakenteita”. Kuprun perustavoite oli palvelujen tuottamisen tapojen mullistaminen, eivät kuntaliitokset sinänsä.

Hallitus on antanut marraskuussa selonteon kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Tuossa selonteossa todetaan, että kuntaliitoksia tuli jopa ennakoitua enemmän. Kuntien määrä on vähentynyt tähän mennessä reilusti yli sadalla.

Kuntaliitoksia on saatu aikaiseksi, mutta samalla palvelurakenteet ovat selonteon mukaan muuttuneet monelta osin aiempaa hajanaisempaan suuntaan. Kupru ei ole tuonut myöskään taloudellisia säästöjä, joita selonteossa kyllä lupaillaan pitkällä aikavälillä.

Kuntatason palvelukenttä sekaisin

Selonteossa ei esitetä arvioita kuprun vaikutuksista palvelujen laatuun, saatavuuteen, mutta myönnetään, että lähipalvelut näyttävät etääntyvän kuntalaisista ja palvelurakenne monimutkaistuu, mikä jatkossa voi tuottaa merkittäviä pulmia palvelujen käyttäjille. Erityisen haasteen muodostavat selonteon mukaan huono-osaiset.

Itse asiassa kaikki ongelmat, joita selonteko nostaa esille, on esitetty kuprun vasemmistolaisessa kritiikissä ennen kuprun säätämistä. Tähän kriittiseen näkökulmaan voi perehtyä muun muassa lukemalla uudelleen Kuntapamfletti –kirjan vuodelta 2006.

Hallituksen selontekoa voi arvioida niin, että kupru saavutti tavoitteensa vain kuntaliitosten osalta. Muilta osin se sotki pahan kerran suomalaisen kuntatason palvelukentän. Se hajautti palvelurakenteita, toi epävarmuutta ja -tietoisuutta kuntiin sekä etäännytti kuntalaisia palveluista hylkäämällä lähipalvelujen idean.

Sote-aluemalli seuraava vaihe

Kuprun huonot tulokset ilmeisesti sekoittivat myös suomalaisen poliittisen eliitin. Erityisesti keskustalla ja demareilla näyttää menneen sormi suuhun. Sen sijaan kokoomus aitona uusliberalistisena puolueena on jo paaluttanut ministeri Paula Risikon suulla kuprun seuraavan vaiheen.

Risikon mukaan kuntauudistus ei ole vielä edennyt vahvasti palvelujen kehittämiseen. Kuntarakenne on uudistunut, mutta erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus on kesken. Sosiaali- ja terveydenhuolto tulisi Risikon mielestä eheyttää ja rakentaa nykyistä olennaisesti suurempia kokonaisuuksia.

Risikko esittää ns. sote-aluemallia, jossa olisi 40-60 sosiaali- ja terveydenhuoltoaluetta. Perustasolle siirrettäisiin aikaisempaa enemmän nykyisiä erityispalveluja ja osaamista. Sote-alue vastaisi kokonaisuudessaan perus- ja erityistason sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta. Tällaisen sote-alueen voisi muodostaa riittävän laaja kuntayhtymä tai nämä edellytykset yksin täyttävä suuri kunta.

Lisäksi perustettaisiin viisi erityisvastuualuetta, joiden tehtäväksi tulisi huolehtia sosiaali- ja terveydenhuollon erityisosaamisesta. Samalla sairaanhoitopiirit lopetettaisiin.

Kokoomushegemonia lisää markkinavetoisuutta

Risikon malli typistäisi edelleen lähipalveluja. Sote-alueet olisivat suuria, ja itse asiassa koko sosiaalitoimi siirtyisi yhteistoiminta-alueille.

Vaarallista Risikon esityksessä on se, että ehkä ensimmäistä kertaa suomalaisen hyvinvointipolitiikan historiassa kokoomus on nousemassa kaikkein aloitteellisimmaksi ja jopa hegemoniseksi voimaksi. Jos tällaiset ajatukset menevät läpi, muuttuu koko suomalaisen hyvinvointimallin perusta todella syvällisellä tavalla. Lähipalvelut karkaavat kuntalaisten ulottuvilta ja markkinavetoisuus lisääntyy. Samalla palvelujen kilpailutus, ulkoistaminen ja yksityistäminen lisääntyvät.

JARI HEINONEN