Lännen kaksinaismoralismi ja terrorismin lietsonta

Eri puolilla maailmaa on viimeisen viikon aikana protestoitu sananvapauden puolesta ja ääriliikkeiden terrorismia vastaan Charlie Hebdo –iskujen jälkimainingeissa. Ranskassa ennätyksellinen määrä, arviolta jopa noin neljä miljoonaa ihmistä tuli kaduille. Pariisissa mielenosoituksessa nähtiin maailman valtioiden johtoa, muun muassa Suomen pääministeri Alexander Stubb.

Vaikka mielenosoitukset ja rauhanmarssit ovat tarpeellisia, ei voi välttyä huomaamatta kaksinaismoralismia. Monet sananvapauden puolesta marssineet päättäjät toimivat omassa maassaan monilla tavoilla sananvapautta vastaan. Harva lännen johtaja osallistuu rauhanmarsseihin tai vaikkapa protesteihin Israelin apartheid- ja miehityspolitiikkaa vastaan.

Itse asiassa lännen johtajilla on ollut oleellinen rooli ääriuskonnollisten liikkeitten synnyttämisessä.

Viime vuosina tapahtunut uskonnollisten ääriliikkeitten nousu islamilaisessa maailmassa kumpuaa pitkästä siirtomaavallan ja kylmän sodan historiasta sekä edelleen vallitsevasta imperialismista. Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen imperialistinen politiikka on pitänyt huolen siitä, että monessa Afrikan, Lähi-idän ja Aasian maassa ei koskaan päässyt syntymään kansalaisyhteiskuntaa tai valtiokoneistoa, joka mahdollistaisi edes porvarillisen demokratian rakenteita. Monin paikoin perinteiset suku- ja heimoyhteisörakenteet murskattiin, muodostettiin mielivaltaisia hallintoalueita, yritettiin upottaa kansallisvaltiomallia seuduille, joissa ei siihen ollut historiallisia edellytyksiä.

Kommunistisen maailmanvallankumouksen pelossa esimerkiksi monissa arabimaissa ja Afganistanissa tehtiin lännen – etupäässä Yhdysvaltain ja sen tiedustelupalvelu CIA:n – toimesta mahdottomaksi vasemmiston ja ay-liikkeen toiminta. Lännelle myötämielisten, sama missä määrin diktatoristen hallintojen tekosia on katsottu läpi sormien, muita on pyritty horjuttamaan. Viimeksi on hajalle lyöty muun muassa Afganistanin, Irakin, Libyan ja Syyrian yhteiskuntajärjestelmää.

On järjestelmällisesti pyritty luomaan tilanne, jossa luokkaristiriidat, valtataistelut ja poliittinen kamppailu kanavoituvat uskonnollisten liikkeiden kautta. Valtaosa nykyään terroristilistalle merkityistä liikkeistä ja järjestöistä on syntynyt joko suoraan lännen tuella ja rahalla tai epäsuoraan täyttämään imperialismin aiheuttamaa yhteiskunnallista tyhjiötä. Tästä esimerkkejä ovat niin taleban, al-Qaida kuin ISIS-kalifaatti.

Uskonnollisen fundamentalismin käsite on nuori ja leimallisesti modernin maailman ilmiö. Sillä viitattiin alun perin 1900-luvun alussa syntyneisiin pohjoisamerikkalaisiin äärikristillisiin liikkeisiin, jotka alkoivat yhteiskunnan maallistuessa korostaa raamatun erehtymättömyyttä. Viime vuosisadalla fundamentalistisia suuntauksia muodostui kristinuskon lisäksi niin islamin, juutalaisuuden, hindulaisuuden kuin buddhalaisuuden piirissä. Yhteistä liikkeille on yritys vastata globaalin modernisaation haasteisiin uskonnollisella tasolla: muodostamalla valikoiva, rajoja ja normeja korostava oppi, johon takertua keskellä sirpaloituvaa maailmaa. On silti huomattava, että vain murto-osa fundamentalisteista hyväksyy väkivallan saati käyttää sitä tavoitteittensa ajamiseen.

Uskonnolliset ääriliikkeet toimivat monin tavoin eräänlaisessa symbioosissa vallitsevan imperialistisen järjestyksen kanssa. Loputon terrorismin vastainen sota mahdollistaa jatkuvan kansalaisten pelottelun ja valvonnan sekä sotajoukkojen mobilisaation turvallisuuden nimissä missä päin maailmaa tahansa. Ei ole sattumaa, että Yhdysvaltain talouden viime vuonna osoittamat elpymisen merkit tulivat liki ainoastaan sota- ja tappoteollisuudesta.

Ja lopuksi: sananvapaus on tärkeä asia, mutta on muistettava, että sananvapautta ei pidä käyttää lyömäaseena jotain tiettyä uskontokuntaa tai vähemmistöä kohtaan. Islaminuskoisten pilkkaaminen ei edistä ihmisten välistä ymmärrystä, leimaamisesta puhumattakaan. Suomi ei kaipaa sen enempää islamofobiaa kuin antisemitismiäkään.