Lapsen etu adoptiossa heijastaa yhteiskunnan valtarakenteita

Helsingin yliopiston FM Heikki Parviaisen väitöstutkimus tarkastelee lapsen edun historiallista kehitystä suomalaisessa adoptiolainsäädännössä.

”Lapsen etu on keskeisin lapsia koskeviin oikeusasioihin vaikuttava periaate. Käsitteen historian tarkastelu auttaa ymmärtämään sen luonnetta ja voi johtaa nykyistä selkeämpään lapsen etuun liittyvään lainsäädäntöön”, sanoo Heikki Parviainen tiedotteessa (12.11.2025).

Tutkimus tuo esiin, kuinka lapsen edun käsite ei ole pysyvä tai yksiselitteinen, vaan se muovautuu aikakausien poliittisten, sosiaalisten ja kulttuuristen virtausten mukaan.

”Suomen adoptioita koskevaa perustutkimusta ei ole ollut, mistä syystä Suomi on jäänyt adoptiotoiminnan pohjoismaisen ja kansainvälisen tutkimuksen ulkopuolelle”, sanoo Parviainen .

Adoptioiden muutos heijastaa yhteiskunnan rakenteellisia siirtymiä. Kotimaisista ja kansainvälisistä adoptioista on siirrytty sijaislasten ja uusperheiden adoptioihin, jolloin adoptio on lähentynyt lastensuojelun kenttää. Tämä muutos ei ole neutraali – se kertoo siitä, miten valtio ja pääoma pyrkivät hallitsemaan perheiden muotoutumista ja lapsuuden olosuhteita.

”Adoptio on ilmiönä marginaalinen, mutta sillä on yhteyksiä lapsi- ja perhepolitiikkaan, kansainvälisyyteen ja yksilön, erityisesti lapsen, oikeusasemaan laajemmin”, sanoo Parviainen.

Historiallisesti adoptio on ollut väline, jolla yhteiskunta on pyrkinyt ratkaisemaan huoltajattomien lasten asemaa. 1970-luvulle saakka lapsia oli enemmän kuin heitä haluavia perheitä. Tilanne kääntyi, ja kansainvälinen adoptiotoiminta alkoi kasvaa – kunnes se jälleen hiipui 2000-luvun jälkeen.

”Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet, koska lasten lähtömaat eivät enää halua antaa lapsia ulkomaille adoptoitavaksi sekä adoptioihin liittyvien väärinkäytösten että maakuvan vuoksi”, sanoo Parviainen.

Adoptio ei kuitenkaan ole ratkaisu lastensuojelun rakenteellisiin ongelmiin. Parviainen korostaa, että kotimaiset adoptiot, jotka liittyvät lastensuojeluun, eivät kykene vastaamaan sen haasteisiin. Taustalla on myös perusoikeudellisia ristiriitoja.

”Lastensuojeluun yhteydessä olevien kotimaisten adoptioiden kautta ei ratkaista lastensuojelun haasteita. Niihin liittyy myös perusoikeudellisia ongelmia”, sanoo Parviainen.

Viime vuosina keskusteluun on noussut avoin adoptio, jossa adoptoitu voi säilyttää yhteyden alkuperäisiin vanhempiinsa, sekä mahdollisuus adoptoida sijaislapsia ilman vanhempien suostumusta.

Lapsen edun käsite on ollut osa adoptiolainsäädäntöä jo 1920-luvulta lähtien, mutta sen sisältö on muuttunut jatkuvasti. Ennen vuoden 1979 adoptiolakia adoptoidulla oli teoriassa enemmän vaikutusmahdollisuuksia – esimerkiksi mahdollisuus purkaa adoptio täysi-ikäistyttyään. Vuoden 1980 lakimuutos poisti tämän oikeuden, suojellen lasta vanhempien mielivaltaisilta päätöksiltä, mutta samalla kaventaen lapsen omaa toimijuutta.

”Mahdollisuuden poistuminen vuonna 1980 suojeli lasta siten, etteivät vanhemmat enää voineet purkaa adoptiota, jos lapsi ei ollutkaan toiveiden mukainen. Samalla adoptoidun vaikutusmahdollisuudet itse toimenpiteeseen kuitenkin vähenivät”, sanoo Parviainen.

Parviainen peräänkuuluttaa keskustelua lapsen edusta – ei vain juridisessa vaan myös arkikielisessä merkityksessä. Hän kysyy, onko lapsen asema adoptiossa todella tärkein, vai onko kyse yhteiskunnallisesta tarpeesta määritellä, millainen perhe on hyväksyttävä.

---