Lapsiperheiden piina

ilman arjen näkymätöntä työtä mikään talous ei toimisi päivääkään. Se on lasten hoitamista ja kasvattamista, siivousta, ruoanlaittoa, vanhuksista huolehtimista, kaikenlaista suunnittelua ja läksyissä auttamista. Kaikkea sitä työtä, joka ylläpitää ja tuottaa elämää. Silti juuri tätä työtä aliarvostetaan järjestelmällisesti.

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että hyvinvointivaltio on ratkaissut sosiaalisen uusintamisen ongelmat. Meillä on neuvolat, päivähoito, peruskoulu ja julkinen terveydenhuolto. Ne ovatkin historiallisia saavutuksia, jotka ovat syntyneet työväenliikkeen kamppailuista, eivät markkinoiden armosta. Viime vuosikymmeninä näitä rakenteita on murennettu pala palalta: palveluja yksityistetään, resursseja leikataan ja vastuuta siirretään takaisin perheille.

Kun julkinen tuki heikkenee, työ ei katoa mihinkään – se vain siirtyy koteihin. Vanhemmat paikkaavat puutteita omalla ajallaan ja jaksamisellaan. Naiset kantavat päävastuun tästä näkymättömästä työstä, usein palkkatyön ohessa.

Sosiaalinen uusintaminen pitäisi tunnistaa yhteiskunnan ...