Lenin ja elokuva

Kulttuuriasiain kansankomissaari Lunatšarski keskusteli tammikuussa 1922 Leninin kanssa elokuvasta. Lenin lupasi rahoitusapua. Hän esitti ajanvietefilmien ja tieteellisten filmien suhteuttamista. Hänen mielestään täytyi aloittaa todellisuutta kuvaavista dokumenteista (”hronika”). Elokuvia oli vietävä joukoille kaupunkeihin ja erityisesti maaseudulle.

Keskustelun lopuksi Lenin lisäsi hymyillen: ”Teitä pidetään meillä taiteiden suojelijana. Siksi Teidän tulee muistaa hyvin, että kaikista taiteista meille tärkein on elokuva. Teidän pitää painaa lujasti mieleenne, että elokuvataide on meille taiteista tärkein.”

Leninin mielestä tuli pyrkiä tiettyihin määräsuhteisiin: a) ajanviete-elokuvat erityisesti mainostarkoituksiin ja tulojen hankkimiseksi (tietysti ilman rivouksia ja vastavallankumouksellisuutta); b) erityiset propagandaelokuvat, yhteisnimeltään ”kaikkien maiden kansojen elämästä”.

Lenin edellytti, että neuvostovaltion olisi pyrittävä saamaan yksityisten hallussa olevilta elokuvateattereilta kyllin paljon tuloja vuokranmaksuina ja annettava yrittäjille oikeus ohjelmiston laajentamiseen ja uusien ohjelmanumeroiden lisäämiseen. Annettakoon heille mahdollisuus laajaan aloitteellisuuteen näissä puitteissa.

Lenin korosti, että elokuvissa tuli olla paitsi tiedettä, taidetta ja tuotantoa myös huumoria, naurua, komedian ja draaman koskettavia kohtauksia.

Neuvostovaltion alkuaikoina elokuvia näytettiin agitjunissa ja agitlaivoissa. Lenin nosti esiin myös ei-kaupallisen elokuvavuokrauksen. Hän allekirjoitti siitä dekreetin 1921.

Leniniä vastaan tehtiin murhayritys elokuun lopussa 1918. Murhayrityksen jälkeen levisi valheellinen ja vihamielinen huhu Leninin kuolemasta. Kansankomissaarien neuvoston asianhoitajalta Bontš-Brujevitšiltä kyseltiin jatkuvasti ”Milloin Lenin kuoli?”, ”Täytyy rukoilla hänen sielunsa kuolemattomuuden puolesta!”, ”Kremlissä on vallan anastanut klikki”. Bontš-Brujevitš hermostui näihin kyselyihin ja puheluihin ja päätettiin tehdä varta vasten dokumenttielokuva Lenin elää, jota levitettiin sitten ympäri Neuvosto-Venäjää vakuuttamaan, että Lenin todella oli elossa.

Elokuva oli sen verran voimakas väline, että kansan keskuuteen juurtui iskulauseena ”Lenin elää!”. Elokuvaa Kuudes heinäkuuta kuvattiin palatsissa, jonka aikoinaan olivat vallanneet vasemmistoeserrät. Nyt siinä oli lasten päiväkoti. Kuvauksissa Leniniä esitti Juri Kajurov. Kuvausten väliajalla Kajurovin esittämä ”Lenin” istui katolla ja lapset lähtivät päiväkodista samaan aikaan kävelylle. Lapset pysähtyivät ”elävän” Leninin edessä ja yksi pikkupoika kysyi: ”Setä Lenin, Teidänhän pitäisi maata tuolla!” (ja näytti kädellään Punaisen torin suuntaan). Kajurov ei hämmentynyt, vaan vastasi: ”Kuule, minä väsyin makaamiseen. Nousin ja kuljeskelin ja nyt tulin Teidän päiväkotiin lepäämään.”

Sergei Eisenstein toi ilmi elokuvissa montaasitekniikalla Leninin ja bolševikkien pyrkimyksiä. Hän esimerkiksi kuvasi 1927-28 lokakuun vallankumouksessa tapahtuneen Talvipalatsin valtauksen niin hyvin, että siitä otetut pysäytyskuvat olivat vuosia Lenin-museoissa dokumentteina itse valtauksesta.

Lokakuun vallankumouksen jälkeisessä Proletkultissa taide ja todellisuus yhtyivät. Eisenstein on muistellut 1920-luvun alun työskentelyään Proletkultin keskusnäyttämöllä.

Kaksi nuorukaista saapui näyttämölle suoraan rintamalta. Molemmista tuli myöhemmin elokuvaohjaajia: Grigori Aleksandrov ja Ivan Pyrjov.

Näyteltiin Jack Londonin Meksikolaista. Pyrjov oli meksikolaisen Riveran roolissa ja Aleksandrov jenkki Danny Wardin roolissa.

He kohtasivat toisensa nyrkkeilykehässä ja muuttuivat tovereista vastustajiksi. Näytelmässä tämä nyrkkeilyottelu oli ratkaiseva. Jos Rivera voitti, kapinalliset saivat rahaa ja aseita. Päinvastaisessa tapauksessa he olivat tuhoon tuomittuja. Londonilla voiton perii meksikolainen.

Näytelmässä Aleksandrov ja Pyrjov innostuivat nyrkkeilemään tosissaan. Voittaja määräsi aina kulloinkin näytelmän lopun. Fakta ja fiktio kulkivat käsi kädessä.