Lenin Suomen itsenäistymisen taustatekijänä

Lokakuun vallankumous Venäjällä 1917 avasi tien Suomen itsenäistymiselle. Lenin vakuutti, että bolshevikkien ohjelman pykälää kansakuntien itsemääräämisoikeudesta ei voi tulkita mitenkään muuten kuin poliittisen itsemääräämisoikeuden mielessä eli oikeutena erota ja muodostaa itsenäinen valtio.

Tätä ohjelman pykälää Lenin piti ehdottoman välttämättömänä ensinnäkin yleensä demokratian periaatteiden nimessä. Hänen mielestään ”kansallisuuskysymyksessä on olemassa vain yksi ratkaisu johdonmukainen demokratismi”.

1917 joulukuun viimeisen päivän illalla klo 9 lähti Suomen senaatin valtuuskunta Pietarissa Smolnaan kuulemaan päätöstä Suomen itsenäistymisestä.

–  Odotimme pari kolme tuntia suuressa eteisessä ja istuimme pöydän kulmalla, kertoo Svinhufvud, – ja meillä oli turkit päällä ja lakit kädessä, sillä niitä ei uskaltanut jättää rninnekkään. Smolnassa oli myöhäisestä ajasta huolimatta vilkasta. Vieraita tuli ja meni, konekirjoittajattaret juoksentelivat käytävissä, vieläpä pikkulapsiakin vilisi lattialla. Useaan kertaan Enckell koetti kiirehtiä Neuvostohallituksen toimistopäällikköä Bontsh-Brujevitshia, mutta mikään ei auttanut. – Saatoimme vain nähdä, kertoo Enckell, – kuinka eräässä huoneessa kansankomissaarit istuivat paksussa tupakansavussa ja pohtivat varmaan meidänkin asiaamme.

Siitä huolimatta, että turkit olivat päällä, tuli eteisessä odoteltaessa kylmä. Vihdoin melkein keskiyön aikaan toi Bontsh-Brujevitsh kansankomissaarien neuvoston päätöksen.

– Me nousimme toinen toisemme jälkeen ja allekirjoitimme erikoisella tyytyväisyydellä Suomen itsenäisyyden tunnustuksen”, kirjoittaa muistelmissaan vasemistoeserrä Isaak Steinberg, joka oli oikeuskomissaarina mukana Leninin hallituksessa. ”Tiesimme tosin, että Suomen nykyinen sankari Svinhufvud, jonka tsaari oli aikoinaan lähettänyt maanpakolaisuuteen, oli meidän julkinen yhteiskunnallinen vihollisemme ja ettei hän säästäisi tulevaisuudessa meistä yhtäkään. Mutta jos me vapautamme Suomen kansan Venäjän sorrosta, on maailmassa yksi historiallinen vääryys vähemmän.”

Siitä huolimatta, että tässä kirjelmässä ainoastaan ilmoitettiin ehdotettavan Suomen itsenäisyyden tunnustamista, se merkitsi todellisuudessa täydellistä itsenäisyystunnustusta, sillä toimeenpanevan komitean vahvistus tuli olemaan vain muodollisuus.

Näin Suomi oli vuoden viimeisen päivän viimeisellä tunnilla saanut virallisen erokirjan Venäjältä. Sen jälkeen myös muut valtiot alkoivat tunnustaa Suomen itsenäisyyden.

Ojennettuaan tämän virallisen itsenäisyystunnustuksen lähetystölle aikoi Bontsh-Brujevitsh sanoa hyvästi ja poistua, mutta silloin huomautti Enckell:
– Kun täällä on mukana Suomen hallituksen puheenjohtaja, niin eiköhän olisi suotavaa, että hän henkilökohtaisesti saisi tavata Leniniä ja esittää Suomen kansan kiitoksen saadusta itsenäisyystunnustuksesta.

Bontsh-Brujevitsh meni nyt takaisin komissaarien huoneeseen ilmoittaen komissaareille, että Svinhufvud odotti eteisessä ja tahtoi kiittää Leniniä. Tämän johdosta syntyi suuri hämminki, Lenin kohautti olkapäitään, nauroi hiukan nolona ja kieltäytyi.

– Mitä minä voin sanoa niille porvareille!

Silloin ehdotettiin, että Trotski menisi tervehtimään vieraita, mutta hänkin kieltäytyi jyrkästi. Vihdoin keksittiin, että oikeuskomissaari Steinbergin olisi suostuttava pyyntöön.

– Mitä minä voin heille sanoa, kysyi hän ja jatkoi:

– Voisin virka-asemassani vain vangita heidät!

Tähän naurahti Trotski viekkaasti:

– Niinkuin Te vangitsisitte!

Nyt hermostui Bontsh-Brujevitsh. Hän keskeytti leikinlaskun ja pyysi uudelleen, että Lenin lähtisi ulos tervehtimään suomalaisia. Kuluneessa puvussa ja pää painuksissa seurasi Lenin nyt Bontsh-Brujevitshia, sillä aikaa kun salissa edelleen naurettiin ja laskettiin sukkeluuksia.

”Lenin tuli ja ojensi meille kätensä, ja me esittelimme hänet Svinhufvudille”, kertoo Enckell tästä historiallisesta kohtauksesta ja lisää, että ”Lenin puristi sydämellisesti Svinhufvudin kättä”.

– Ovatko toverit nyt tyytyväisiä – anteeksi – ovatko herrat nyt tyytyväisiä, kysyi Lenin.

– Erittäin tyytyväisiä, murahti Svinhufvud.