Luokkakantaista näkökulmaa vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen

Suomen työväenluokka ei ole homogeeninen joukko. Sen sisällä on erilaisia ryhmiä, joilla on omia erityispiirteitä suhteessa työväenluokan kokonaisuuteen. Tällaisia ovat esimerkiksi naiset, jotka eivät tänä päivänä ole työväenluokan vähemmistö vaan enemmistö. Suomenkin työväenluokasta suurin ryhmä koostuu palvelualojen duunareista ja etenkin hoivatyötä tekevistä, ja heistä suuri enemmistö on naisia. Lisäksi työväenluokan sisällä on muun muassa seksuaali- ja sukupuoli- sekä kieli- ja etnisiä vähemmistöjä.

Työväenluokan yleisten etujen mukaista on laajentaa luokan yhteiskunnallisen toiminnan mahdollisuuksia kapitalismissa. Tämän kamppailun tuloksena on saavutettu esimerkiksi poliittisia toimintamahdollisuuksia, äänioikeus, sanan-, kokoontumisen – ja ilmaisunvapaus sekä maksuton koulutus, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Naisten vapautusliike on mahdollistanut työväenluokkaisille naisille laajemmat mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa, ay-liikkeessä ja poliittisissa järjestöissä. Kyse on ollut sukupuolijärjestelmää ylläpitäneiden yhteiskunnallisten suhteiden muuttamisesta niin, että sukupuolen perusteella on entistä vaikeampaa syrjiä, riistää tai eristää naisia.

Sama pätee myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. On koko työväenluokan edun mukaista, että esimerkiksi homoseksuaali voi avoimesti ja tasa-arvoisesti olla mukana niin työelämässä, ay-liikkeessä kuin poliittisessa toiminnassa ilman pelkoa syrjityksi tai leimatuksi tulemisesta.

Miksi sitten naisasialiike ja vähemmistöjen oikeuksien puolesta kamppailu mielletään ”viherpiiperrykseksi” tai jotenkin toisarvoiseksi asiaksi? Nostan tässä esille kaksi syytä.

Oikeuksia voidaan puolustaa myös idealistisesta, porvarillis-liberaaleista lähtökohdista. Tässä taustalla on yksityisomistuksen ajatus. Ajatellaan, että ihmisyksilö omistaa oman identiteettinsä, esimerkiksi seksuaalisuutensa ja sukupuolensa. Oikeuksien puolesta kamppailu on tältä pohjalta itse asiassa yksityisomistuksen, siis kapitalistisen tuotantotavan perustan laajentamista. Sellaisena se jää kapitalismin puitteisiin eikä kykene haastamaan itse riistojärjestelmän ydintä.

Toisaalta työväenluokkaiset liikkeet ja järjestöt ovat usein ajattelemattomuuttaan sysänneet vähemmistöjä marginaaliin toiminnassaan. Taustalla ovat porvarilliset ajatusmallit ja käytännöt, joita ei välttämättä tiedosteta eikä pyritä muuttamaan. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että työväenluokan sisällä pyritään tekemään näkyväksi ja purkamaan eriarvoistavia ja syrjiviä ajattelutapoja, asenteita ja käytäntöjä.