MAANANTAIKLUBILTA: Rahan valta syrjäyttämässä demokratian ja sivistyksen

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 19/2006.

Maanantaiklubilla ravintolalaiva Wäiskillä vietettiin Snellman-iltaa 8. toukokuuta. Johan Vilhelm Snellmanin (1806–1881) syntymästä on tänä vuonna kulunut kaksi sataa vuotta.

Snellman ehti elämänsä aikana olla hyvin monessa mukana. Hän oli esimerkiksi lehtimies, joka itse perustamiensa sanomalehtien avulla pyrki edistämään ja herättelemään suomalaisuuden asiaa. Opinnoissaan hän perehtyi erityisesti Hegelin filosofiaan, jonka vaikutus 1800-luvun poliittiseen liikehdintään oli merkittävä aina Marxia ja Engelsiä myöten. Myöhemmin Snellmanista tuli senaattori ja valtiomies. Tästä asemastaan hän vaikutti suuresti tuolloin muotoutumassa olleen Suomen kansallisvaltion kehitykseen.

Ajatuksiaan Snellmanista olivat Maanantaiklubilla kertomassa Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe ja kirjallisuuden emeritusprofessori Pertti Karkama.

Professori Kolbe toi puheenvuorossaan esiin, kuinka erilaiset yhteiskunnalliset tahot ovat eri aikoina käyttäneet Snellmania omien päämääriensä edistämiseen. Aluksi Snellman sai vastakaikua suomalaisuusaatteilleen ylioppilaiden piiristä. Tämä side Snellmanin ja opiskelevan nuorison välillä säilyi Kolben mukaan koko Snellmanin elämän ajan. Vuonna 1881 Snellmanin syntymäpäivänä häntä juhli jo koko kansa laidasta laitaan. Samana vuonna hänen hautajaisissaan muistopuheen piti kirjailija Sakari Topelius.

1900-luvun alkuvuosina Snellmanin asema suomalaisuusaatteen keskeisenä hahmona vahvistui edelleen. Suomen sisällissodan kuohuissa ei Snellmania Kolben mukaan juhlittu, mutta tämän jälkeen oli oikeiston vuoro ottaa Snellman omaan käyttöönsä.

– Vuonna 1923 paljastettiin Snellman-muistomerkki. Hankkeessa keskeisiä toimijoita olivat Kokoomuspuolue sekä sitä lähellä ollut sanomalehti Uusi Suomi, kertoi Kolbe.

Palmgren vasemmiston Snellman-herättäjänä

Akateeminen Karjala-seura käytti Snellmania omiin militaristisiin päämääriinsä 1930-luvulla ja sotien aikana. Samoihin aikoihin Snellmanin löysi myös Akateeminen Sosialistiseura ja vasemmisto laajemmaltikin.

– Raoul Palmgrenin kirja oli keskeinen tekijä vasemmiston Snellman-käsitysten muodostumisessa. Siinä Palmgren korostaa Snellmania kriittisenä mielipidevaikuttajana. Lisäksi Palmgren vertaa Snellmania Marxiin, totesi Kolbe.

Oma lukunsa on Snellmanin vaikutus Suomen idänpolitiikkaan Paasikiven ja Kekkosen kausilla. Molemmat presidentit tunsivat Kolben mukaan hyvin Snellmanin pääteoksen Valtio-oppi. Suhde Venäjään oli Snellmanin keskeisiä teemoja, ja Urho Kekkonen kiittikin viimeisessä julkisessa puheessaan ulkopoliittista oppi-isäänsä idänpolitiikan esikuvana.

Emeritusprofessori Pertti Karkama lähestyi illan aihetta hieman erilaisesta näkökulmasta. Hän pohti aluksi, mitä Snellman ajattelisi Suomen nykytilanteesta.

– Ainakin jos valtamediaa on uskominen, on kansallisvaltio menettämässä merkitystään ja katoamassa, totesi Karkama.

Mitä on sitten tarjolla tilalle? Jos katsotaan yritysjohtajien hahmotelmia, on Karkaman mukaan tilalle tulossa – ja paljolti jo tullutkin – kansainvälisten suuryritysten valta ja plutokratia eli rahan valta.

Tavoitteena kansalaisyhteiskunta

Karkama kertoi Snellmanin näkemyksestä, jonka mukaan valtio on ihmisten tietoisesti luoma, muuttuva ja kehittyvä rakennelma, jonka tulisi pyrkiä oikeudenmukaisuuteen. Snellmanin näkemys oli, että ihmisten tulee voida myös muuttaa valtiota, koska he ovat sen luoneet.

Karkaman mukaan Snellmanin lähtökohta kansallisvaltion perustamisessa oli kansalaisyhteiskunnan luominen. Niinpä Snellman pyrki vaikuttamaan nimenomaan nuorisoon, jotta uusi polvi rakentaisi ne laitokset, joita kansalaisyhteiskunta edellyttää.

– Snellmanin eräs avainajatuksista oli koko kansakunnan sivistystason kohottaminen. Ilman sitä ei Snellmanin mielestä voitu rakentaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa jokainen voi vapaasti esittää mielipiteitään ja jossa kukin voi toimia vapaana subjektina, Karkama sanoi.

Tähän liittyivät kiinteästi myös kansalaisoikeudet, joiden puolesta Snellman puhui niin ikään aktiivisesti.

– Hänen mukaansa lakia oli muutettava, jos lain ja kansan oikeustajun välillä vallitsi ristiriita, totesi Karkama.

Karkama päätyi uudelleen pohtimaan Suomen nykytilaa. Onko demokratia muuttumassa plutokratiaksi? Onko koululaitoksemme enää sivistyslaitos snellmanilaisessa mielessä? Tässä kohtaa Karkama huomautti, kuinka nykyisin hoetaan ”osaamista” sivistyksen sijasta. Koululaitoksemme tilasta emeritusprofessori tuntuikin olevan erityisen huolissaan.

Karkama muistutti edelleen siitä, että tietyissä piireissä ollaan valmiita luopumaan kansallisvaltiosta kokonaan. Karkama epäili kuitenkin, onko esimerkiksi ylikansallista demokratiaa mahdollista olla olemassa ilman kansallista demokratiaa.

Sivistys kadonnut nyky-Suomesta

Keskustelussa palattiin vielä sivistyksen käsitteeseen. Laura Kolbe totesi, että sivistys ei ole tapakulttuuria.

– Sivistys on moraalinen velvoite. Se on myös yhteisyyttä. Snellman korosti juuri yhteisyyttä ja toimintaa yhteisten tavoitteiden hyväksi, sanoi Kolbe.

Molemmat illan puhujat valittelivat sivistyksen katoa tämän päivän Suomesta. Karkama totesi sivistys-sanan hävinneen meillä käytöstä 1980–90-luvuilla. Sivistys kun ei sopinut uuteen uljaaseen postmoderniin aikaan. Kolben mukaan taas tämänhetkinen mediakulttuuri ei suosi snellmanilaista sivistystä. Median sivistymättömyyttä valiteltiin myös yleisön puheenvuoroissa.

– Sivistys on tae siitä, että ihminen voi tehdä yksilöllisiä valintoja. Yksilöllisyyttä on puolestaan se, että ihminen menee mukaan johonkin yhteisöön, ja uskaltaa siellä esittää ja ajaa omia mielipiteitään, analysoi Karkama.

Yleisön kommentissa kritisoitiin Suomen yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ei kannusta omien mielipiteiden julkiseen esittämiseen. Varsinkin eriävien mielipiteiden esittäminen tuntuu olevan meillä vaikeaa.

Snellman runoilijana

Kaj Chydenius ja Monna Kamu esittivät illan päätteeksi muutamia Chydeniuksen Snellmanin runoihin juhlavuoden kunniaksi säveltämiä lauluja. Nämä alun perin ruotsiksi kirjoitetut, pääosin rakkausaiheiset runot on suomentanut Liisa Ryömä. Sävellyspuoli oli taattua ja helposti tunnistettavaa Chydeniusta. On aina ilo kuulla Chydeniuksen musiikkia hänen itsensä esittämänä, varsinkin kun tämä mahdollisuus on melko harvinaista herkkua. Säveltäjämestarin taitoa säestää laulajaa ja kykyä hienovaraisiin nyansseihin voi vain ihailla.

Snellmanin teksteissä on jotain sellaista viehättävää viattomuutta, joka varmaankin tuntuu nykyisestä salkkarisukupolvesta kuin eri planeetalta peräisin olevalta. Ryömä on onnistunut suomennoksissaan tavoittamaan vanhahtavan tunnelman erinomaisesti.

Esityksen mieleenpainuvin osuus oli Snellmanin runo, joka on kirjoitettu kuolleen lapsen muistolle. Tässä Snellman on kyennyt samaan koskettavuuteen kuin aikalaisensa Topelius omakohtaisessa ja riipaisevassa runossaan Varpunen jouluaamuna, josta on sittemmin tullut eräs rakastetuimmista joululauluistamme.

TOMMI LIEVEMAA