Margaret Thatcherin passiivinen vallankumous

Iso-Britanniassa alkoi oikeistolaisen Margaret Thatcherin noustua valtaan 1979 mittava yhteiskunnallinen vallankumous, joka tapahtui kuin vaivihkaa, passiivisen vallankumouksen kautta. Oikeiston tavoitteena oli murskata vasemmisto ja ay-liike sekä juntata uusliberalistisen kapitalismin opit syvälle brittiläisen yhteiskunnan ytimeen. Oikeiston voitokas kamppailu hegemoniasta on näkynyt siinä, miten työväenpuolue Labourkin on siitä lähtien harjoittanut samanlaista uusliberalistista politiikkaa.

Hall pitää Thatcherin taktiikkaa ”autoritaarisena populismina”.

Brittiläinen marxilainen kulttuurintutkija Stuart Hall on analysoinut thatcherismin nousua muun muassa artikkelissaan Gramsci ja me, joka on suomennettu Kulttuurin ja politiikan murroksia –kokoelmassa (Vastapaino 1992). Hall käyttää apuvälineenä Antonio Gramscin käsityksiä yhteiskunnallisesta hegemoniasta.

Hall pitää Thatcherin taktiikkaa ”autoritaarisena populismina”. Se vaikutti yhtä aikaa sekä ylhäällä, valtiollisissa rakenteissa, että alhaalta päin ihmisten keskuudessa. Se ei aktivoinut ihmisiä toimintaan vaan passivoi heidät alamaisiksi.

”Thatcherismi onnistuu hankkimaan tavallisten ihmisten kannatuksen toimilleen, mikä ei kuitenkaan johtunut ihmisten sinisilmäisyydestä, typeryydestä tai väärästä tietoisuudesta… tosiasiassa luokka-asema tai ’tuotantotapa’ ei ole poliittisten uskomusten tae, ja juuri siksi oikeiston on mahdollista toteuttaa politiikkaa, joka vetoaa Gramscin välttämättä ristiriitaisena ja epäyhtenäisenä pitämään arkiajatteluun… Gramsci olikin yksi ensimmäisistä nykyajan marxisteista, joka ymmärsi, ettei valmiita intressejä ole olemassa, vaan ne täytyy tuottaa poliittisesti ja ideologisesti.”

Hall pyrkii artikkelissaan myös hahmottamaan vasemmistolaisen vastahegemonisen projektin ehtoja ja edellytyksiä. Tämä tarkoittaa muun muassa uusien liittoutumien muodostamista sekä tavallisten ihmisten osallistumiskyvyn kohottamista.