Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Metallin jäsen päättää, mihin suuntaan liittoa kehitetään

    Kotimaa
    7.3.2012 - 11:18
    TA-Tampere
    TA
    – Metallityöläisen ostovoima on mennyt alaspäin vuosi vuodelta

    Metallityöväen Liitto on ollut joskus muinoin vahva vaikuttaja, saatu kahdeksantuntinen työpäivä, talviloma, lomaltapaluuraha ynnä muuta. Mutta näistä ajoista on ikävä kyllä vierähtänyt jo vuosikymmenet, toteaa tamperelainen Metalli Seiskan toimitsija Petri Lahtinen.

    Metallin jäsenten ääni -listalla Pirkanmaalla ehdolla olevan Lahtisen mukaan suuri osa tämän päivän konepajoissa työskentelevistä ei ole päässyt osallisiksi liiton urotöistä. Hienoja asioita ja etuja on saavutettu, mutta niillä ei tänä päivänä kaupasta leipää saa.

    – Metallityöläisen ostovoima on mennyt alaspäin vuosi vuodelta. Monet liittokokoukset on käyty ja kauniita puheita pidetty, vaan puhumisen asteelle on jääty. Solidaarisuus on liiton toiminnassa enää muisto vain. Mallia on otettu valtion politiikasta: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, kiitos prosenttipohjaisten palkankorotusten. Työehtosopimukset tehdään isojen talojen ehdoilla, vaan niitäpä ei enää ole.

    – Kauniita sanoja puhutaan ja sovitaan kabineteissa työnantajien kanssa työn ja perheen yhteensovittamiseksi, ei ole enää työpäivät kahdeksantuntisia eivätkä viikot viisipäiväisiä, saati että työtä tehtäisiin päiväsaikaan. Ja saa niistä ylitöistäkin maksaa huonommilla prosenteilla tai vaikkapa ilman prosentteja kun tehdään tunti tunnista pankkiin, ja saahan ne pekkasetkin säästää ajankohtaan parempaan kun aika on otollisempi työnantajalle.

    Jäsenten ääntä ei kuunnella

    Metallityöväen Liitto on ollut myös vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, mutta tänään se näkyy Lahtisen mukaan lähinnä siinä, ettei yli suuren Metalliliiton sopimia palkankorotuksia saa ulosmitata muillakaan aloilla. Metalli vaikuttaa monien muidenkin kuin metallityöntekijöiden elämään.

    – Metallityöväen Liiton tulee palata juurilleen ja alkaa ajaa jäsenistönsä etuja. Työsuhteiden tulee olla vakituisia, palkalla pitää elää ja eläkkeelle pitää päästä silloin kun vielä terveyttä piisaa. Kaikki viimeaikaiset metallin toimet ovat kaikkea muuta kuin edesauttamassa näitä toiveita. Työsuhteet ovat määräaikaisia vuokrafirmoissa, palkat eivät kata likikään kohonneita kustannuksia ja nyt taitaa sopia jo eläkeiän nostokin, sanoo Lahtinen.

    Jäsenet ovat jo pitkään vaatineet kaikille samansuuruisia euromääräisiä palkankorotuksia, vaatineet vakinaisia työsuhteita sekä luottamusmiesten asemaan parannuksia ja sanoneet jyrkän ein paikalliselle sopimiselle.

    – Liittokokouksessa nämä hyväksytään, mutta liiton hallinnon edustajat unohtavat ne pian. Jäsenten ääntä ei kuunnella, toteaa Lahtinen.

    Hyvä veli -konsensus

    Petri Lahtisen mukaan liiton hallinnossa toimii hyvä veli -konsensus Metallin Yhteistyön ja Metallin Vaikuttajien välillä. Jostain kumman syystä loppupeleissä kaikista asioista ollaan autuaan yksimielisiä.

    – Jatkuvasti tehdään matalatasoisia prosenttipohjaisia palkankorotuksia, sovitaan työelämän kehittämisestä, työkyvyn ylläpitämisestä ja samaan aikaan ollaan hyväksymässä kaikenlaista kuun ja maan välillä erilaisiksi työaikamuodoiksi. Tämän tuloksena työt tehdään pienellä väkimäärällä ylitöinä, tunti tunnista, normaaliansioilla ei perhettä ruokita.

    Hallintoon on valikoitunut yllättävän iso joukko henkilöitä, jotka unohtavat totaalisesti ne, jotka ovat heidät sinne valinneet. Lahtisen mukaan ennen niin kärkevätkin mielipiteet ovat hiljenneet ja mennään vain muiden jatkona, vailla mitään omaa mielipidettä.

    – Vaan niinhän se on nähty tässä maailmassa monesti, että kunhan osaa nöyrästi kumartaa oikeaan suuntaan ja vastaavasti pyllistää toisaalle oikeaan ajankohtaan, niin periaatteista viis, mutta hyvin pärjää.

    – Sinä Metallin jäsen päätät, mihin suuntaan Metallityöväen Liittoa kehitetään tulevaisuudessa, vaiko jatkuuko jo pitkään kestänyt kumartelu työnantajaliittoa kohtaan, muistuttaa Lahtinen, Metallin jäsenten ääni -listan ehdokas numero 66.

    Metallin postitse tapahtuva ennakkoäänestys on 2.–16.3. ja varsinaiset vaalipäivät ovat 25.–27.3.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Victoria Holmes yhdistää poliittisessa työssään luokkapolitiikan, romanihistorian ja antirasismin kysymykset. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Kulttuuri
    14.10.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Victoria Holmes haastaa vasemmiston tarkastelemaan romanien historiaa uudelleen

    Britannian kommunistisen puolueen keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsen Victoria Marie Holmes tunnetaan puolueensa viestinnän kehittäjänä, kirjailijana, näyttelijä

    Jeremiah Tousaint on Pointe Broadcasting Networkin uutispäällikkö Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Ulkomaat
    13.10.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Karibialainen mediatalo antaa äänen näkymättömille tarinoille

    Teemu Valli, Petri Palmu, Linda Savonen ja Tiina Rouhiainen väänsivät kättä ay liikkeen tulevaisuudesta Tiedonantaja festivaalilla Kuva Emma Grönqvist
    Politiikka
    12.10.2026
    Jukka Piha

    Yrittäjä haastoi ay-liikkeen

    Maija Amperla pitää Tiedonantaja festivaalia harvinaisena keskustelufoorumina Kuva Jukka Piha
    Uutiset
    11.10.2026
    Jukka Piha

    ”Järkyttävän upea festivaali” toi esiin vaietut yhteiskunnalliset kysymykset

    Palestiinan, Länsi-Saharan ja Afrikan vapautumiskamppailuja käsiteltiin keskustelussa
    Uutiset
    10.10.2026
    Jukka Piha

    ”Päitä katkaistiin vallan nimissä” – kolonialismin väkivallasta puhuttiin ilman kaunistelua

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 045 7839 4289
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    petra.packalen@tiedonantaja.fi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!