Mikä pidättelee yhteistyötä?
Onpa sitä taas ollut viime aikoina erilaisia yhteistyövirityksiä ilmassa vaihtelevin tuloksin. Natoa ollaan vastustamassa porukalla yli puoluerajojen, mikä on hienoa se, mutta eduskuntavaalien osalta kaikki kyselyt jostakin tällaisesta yhteistyöstä ammuttiin alas heti.
Minua on alkanut henkilökohtaisesti harmittaa sunnattomasti se seikka, että yhteistyötä tehdään kyllä mielellään kansalaisjärjestöissä, joissa usein saa SKP olla vieläpä liikkeellepanevana voimanakin, mutta poliittisella puolella syljetään tylysti silmille. Ja siihen se sitten aina jää.
On totta ettei SKP ole nykyisellään suuren puolueen asemassa tai edes eduskunnassa, mutta sillä on kyllä yhä vakaat ja aktiiviset kannattajansa kuitenkin. Tämä tuntuu usein unohtuvan noissa keskusteluissa.
Tuo isompi retkue, jonka kanssa koitetaan jonkinlaista toimea saada aikaan eli Vasemmistoliitto, on toistaiseksi eduskuntapuolue. Mutta jo kymmenen vuoden kuluttua saattaa tilanne olla siinäkin leirissä aivan toinen, jollei nykyinen suunta muutu jyrkästi. Eduskuntavaaleihin suunnitellut äänikynnykset tekevät äkkiä tilanteen toisenlaiseksi. Perussuomalaisten jyräys ei luultavammin tulevissa vaaleissa laannu eikä äänestysprosenttikaan ole nousussa.
Nuo edellä mainitsemani seikat saattavat olla vielä kovana seinänä meidän kaikkien edessä, ja niitä vastaan ei puheenjohtajia vaihtelemalla auta taistella, vaan jotain muuta pitää koittaa tehdä.
Yhteistyö on voimaa silloin kun kaivetaan perustuksia. Hautoja voivat sitten kaikki kaivaa omissa porukoissaan.
Kumpaako Suomen työväenliike on nyt tekemässä?
