Miksi äänestän SKP:tä?

Käsillä olevissa eduskuntavaaleissa on tarjolla 17 puoluetta, joista vain yhdellä ei ole ehdokkaita kotivaalipiirissäni Pirkanmaalla. Miksi koen yhden puolueen niin paljon muita läheisemmäksi, että äänestän sitä ja teen sille jopa vaalityötä? En ole minkään puolueen jäsen, ja presidentinvaalit mukaan lukien olen äänestänyt elämäni aikana neljän puolueen ehdokkaita. Mikseivät ne muut nyt kiinnosta?

Vihreät sivuutan ensimmäisenä. Teini-ikäni sankaripuolueesta on tullut porvarillinen ja salonkikelpoinen Ekokoomus. Tosin erään analyysin mukaan vihreät eivät ole Kokoomuksen vaan SDP:n puisto-osasto, mutta se ei paranna asiaa oleellisesti. Demareiden äänestäminen eduskunta- tai kunnallisvaaleissa on nimittäin minulle todella kaukainen ajatus. Puolueeseen yhdistyy Paavo Lipposen yrmynaaman ohella sen luokan valtionhoitajamyytti, etten kykene sulattamaan moista sovinnaisuutta.

Entäpä Vasemmistoliitto? Siinä jengissä on tiettyä katu-uskottavuutta. Koen heitä kohtaan tiettyä ”he ovat meitä” -tunnetta, mutta kääntäen, ”minä olen heitä”, ei onnistu ilman kalvavaa epäilystä. Vasemmistoliiton politiikkaan mahtuu aina kahta hyvää vastaan vähintään yksi huono – joskus jopa päinvastoin. Periaatteessa hyvä puolue on sortunut samaan kuin muutkin eduskuntapuolueet: kompromisseihin, lehmänkauppoihin, itsensä määrittämiseen suhteessa vallitsevaan trendiin – siis eräänlaiseen korruptioon.

Perussuomalaiset ja muut oikeistopopulistit eivät ymmärrettävästi minuun tehoa. Kun oman poliittisen toiminnan lähtökohtia ovat maailmanrauha ja kaikkien tasa-arvo, maahanmuuttokielteisyys ja vihapuheet aiheuttavat yksinomaan suunnatonta turhautumista.

Onhan meillä myös pari vasemmistolaista pikkupuoluetta. KTP:tä olen vieroksunut siitä lähtien, kun olin todistamassa puolueen aktiivien tuloa erääseen SKP:n tiloissa pidettyyn kokoukseen. Jo ovella he ilmoittivat, etteivät suostu mihinkään muuhun yhteistyöhön. STP:n vaarana puolestaan on väljähtyminen pelkäksi työväenpuolueeksi: luokka muistetaan, aatetta ei. Se muistuttaa liikaa Timo Soinin ideaa ”työväenpuolueesta ilman sosialismia”. Ja mitä vasemmiston sirpaloitumiseen tulee, STP erosi omaksi ryhmäkseen puolueesta, joka erosi puolueesta, joka erosi puolueesta.

Yllä olen perustellut, miksi en äänestä muita puolueita. Suomen kommunistisella puolueella on kuitenkin myös sen luokan hyviä puolia, ettei valinnasta jää pienintäkään epäselvyyttä. Vasemmistolaiseksi olen määritellyt itseni jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Helsingin Sanomien vaalikonedata (analyysi: www.jussihakala.fi/vaalit2011) paljastaa erinomaisesti, että SKP on Suomen vasemmistolaisin puolue. Samaa tukee Ylen vaalikonedata, joka osoittaa myös, että SKP on Suomen sisäisesti yhtenäisin puolue (ks. esim. verkostoanatomia.wordpress.com). Tarkastellaanpa asiaa yleisellä tai yksilöllisellä tasolla, SKP:n ehdokasta äänestäessäni minulla ei ole hädän päivää sen suhteen, meneekö ääni mielestäni oikeanlaiselle ehdokkaalle.