Miksi hävittäjäkauppa on hallitukselle tabu?

Sanna Marinin hallitus ajautui kriisin partaalle tieteen ja kulttuurin avustusten kymmenien miljoonien leikkauksista, joista väännettiin tiukasti. Sen sijaan Suomen historian suurimmasta asekaupasta ei hallituksessa kukaan halua tai uskalla keskustella.

Hävittäjäkauppa tulee hallituksen päätettäväksi parin kuukauden kuluessa. Edes eduskunnan puolustusvaliokunta ei ole kuitenkaan saanut täsmällisiä tietoja hankinnan kokonaiskustannuksista tai konetyyppien välisistä vertailuista. Vielä vähemmän on selvitetty tämän HX-hankkeen turvallisuuspoliittisia vaikutuksia ja vaihtoehtoja.

Päätöksen lähestyessä painaa etenkin USA päälle korkealla tasolla. Varapresidentti Kamala Harris, ulkoministeri Anthony Blinken, puolustusministeri Lloyd- Austin ja Valkoisen talon turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Jake Sullivan ovat olleet yhteydessä pääministeriin ja muihin päättäjiin hävittäjien ostamiseksi Yhdysvalloista (Politico.com 20.9.).

Mihin hävittäjiä tarvitaan?

Kesällä ilmestyi kansanedustaja Kimmo Kiljusen toimittama Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into), jossa 30 asiantuntijaa selvittää niitä kysymyksiä ja vaihtoehtoja, jotka HX-hankkeessa on sivuutettu.

Kokemukset 2000-luvun sodista ja uusista aseteknologioista (droonit ym) osoittavat, että hävittäjät ovat menettäneet merkitystään puolustusaseina. Näin arvioivat mm. puolustusvoimien suunnittelupäällikkönä toiminut Pentti Tervonen, ilma- ja ohjuspuolustuksen asiantuntija Ahti Lappi ja maanpuolustuskorkeakoulun emeritusprofessori Pekka Visuri. Professori Heikki Hiilamo ja tietokirjailija Pentti Sainio puolestaan kysyvät, miksi nykyisten Hornet-hävittäjien elinikää ei jatketa, kuten jopa USA:ssa on tehty paljon vanhemmillekin Horneteille.

Valintamalli sivuuttaa turvallisuuspoliittiset, ympäristö- ja muut yhteiskunnalliset vaikutukset.

Miksi hyökkäyskyky kriteerinä?

Miten viidestä tarjouksesta sitten valitaan se, jota ehdotetaan hallitukselle? HX-hankkeessa on aluksi selvitetty kunkin tarjouksen kokonaisuus ja sitten se, että tarjous täyttää huoltovarmuuden, elinkaarikustannusten ja teollisen yhteistyön vähimmäiskriteerit. Lopulta valinta tehdään vain sotilaallisen suorituskyvyn mukaan. Eikä kyse ole vain Hornetien suorituskyvyn korvaamisesta vaan moninkertaisesti suuremmasta tuhovoimasta.

Tutkija Eero Lehdon mukaan valintamalli kasvattaa sotilaiden valtaa. Samalla se hyödyttää yhdysvaltalaisia konetyyppejä F-18 ja Super Hornet, joiden aseistus on huipputehokas, mutta elinkaarikustannukset muita isommat ja teknologia tiukasti valmistajien kontrollissa. Lisäksi valintamalli sivuuttaa turvallisuuspoliittiset, ympäristö- ja muut yhteiskunnalliset vaikutukset.

Hävittäjien suorituskykyä kerrotaan mitattavan viidellä kriteerillä. Yksi niistä on kaukovaikuttaminen eli kyky hyökätä kauas. Miksi, eihän sen pitäisi olla kriteeri, kun puhutaan ilmapuolustuksesta, kysyi Kiljunen Joensuun rauhanryhmän tilaisuudessa (13.10.).

Yhdysvallat tarjoaa Super Hornetin mukana elektronisen sodankäynnin erikoiskonetta Growleria, jotka on kehitetty jäljittämään ja sokaisemaan hyökkäyksissä vastustajan ilmatorjuntajärjestelmät. Muun muassa Irakin ja Syyrian sodissa käytettyjä Growlereita USA ei ole aikaisemmin myynyt edes muille Nato-maille.

Toinen tarjolla oleva yhdysvaltalaiskone F-35 on häivekyvystä tunnettu rynnäkköhävittäjä. Sekin on tarkoitettu iskemään kauas vastustajan selustaan ja kehitelty Pentagonia lähellä olevan Rand-tutkimuslaitoksen mukaan erityisesti tuhoamaan Venäjän tehokasta ilmapuolustusta, kertoo Lehto.

Toteutuessaan hävittäjäkauppa nostaa sotilasmenojen osuuden valtion budjetista moniksi vuosiksi EU-maiden kärkeen.

Militarismi vai rauhanpolitiikka?

Hävittäjät kasvattavat hyökkäyskykyä, mutta myös vaaraa joutua suurvaltojen konfliktissa itse iskujen kohteeksi. Raportissa kysytäänkin, haluammeko kytkeytyä Yhdysvaltojen strategisiin intresseihin ja joutua pahimmillaan sen etuvartioksi Venäjää vastaan (Pekka Visuri), olla osa reunavaltioiden ketjua Venäjää vastaan (erityissuurlähettiläs Heikki Talvitie) tai kasvattaa jännitettä Itämeren ja Arktisen alueella (professori Markku Kangaspuro)?

Toteutuessaan hävittäjäkauppa nostaa sotilasmenojen osuuden valtion budjetista moniksi vuosiksi EU-maiden kärkeen: 1,5 prosentista ainakin 2,2 prosenttiin. Eikä tässä vielä kaikki.

Merivoimien jo alkaneen 1,3 miljardin Laivue 2020 -hankkeen ja hävittäjien lisäksi valmistellaan muun muassa kahden miljardin euron kalustohankintaa maavoimille ja miljardiluokan ohjuskauppoja.

Menossa on turvallisuuspolitiikan militarisoiminen, vaikka hallituksessa istuvat vasemmisto, keskusta ja vihreät. Samalla Suomea on sidottu monilla kumppanuussopimuksilla Yhdysvaltoihin ja muihin Nato-maihin. Pian voi tulla eteen myös päätös sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumisesta, arvioi kansanedustaja Markus Mustajärvi EU:n puolustusunioniin viitaten (KU 17.9.).

Mihin Suomi varustautuu ja liittoutuu? Eikö Afganistanin sodasta pitäisi ottaa opiksi ja palata rauhanpolitiikan tielle? Mitä järkeä on sitoa kymmeniä miljardeja euroja asevarusteluun, kun rahaa tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja ekologiseen rakennemuutokseen, koronakriisin hoitoon, julkisiin palveluihin ja muun muassa perusturvan parantamiseen?