Miksi suolistosyövän varhaiset merkit jäävät usein tunnistamatta?

Suomen Syöpärekisterin tuore tutkimus osoittaa, että merkittävä osa paksu- ja peräsuolisyöpään sairastuneista ei pääse erikoissairaanhoidon tutkimuksiin ennen diagnoosia. Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkia Suomessa vuonna 2015 todettuja suolistosyöpiä ja potilaiden erikoissairaanhoidon käyntejä diagnoosia edeltäneeltä vuodelta. Tulosten mukaan lähes kolmanneksella potilaista ei ollut lainkaan erikoissairaanhoidon kontakteja ennen syövän toteamista.

Tutkimuksen vastaava tutkija Elina Hermiö Suomen Syöpärekisteristä kertoo, että osa syövistä todetaan vasta kiireellisen sairaalahoidon yhteydessä.

”Kaikilla ei välttämättä ole sellaisia oireita, joiden vuoksi tutkimuksiin hakeuduttaisiin. Valitettavasti myös hoitoon pääsyssä ja syöpäoireiden tunnistamisessa voi olla viiveitä”, sanoo tutkija Elina Hermiö (12.6.2026).

Tilanne heijastaa terveydenhuollon rakenteellisia ongelmia, jotka korostuvat erityisesti työväenluokan, opiskelijoiden ja eläkeläisten keskuudessa. Orpo–Purran hallituksen leikkaukset ovat entisestään lisänneet paineita julkisessa terveydenhuollossa, jossa hoitoon pääsyn viiveet kasautuvat niille, joilla ei ole varaa yksityisiin palveluihin.

Anemia yleisin varhainen merkki – järjestelmä ei tunnista oireita ajoissa

Tutkimuksen mukaan valtaosalla suolistosyöpään sairastuneista oli erikoissairaanhoidon käyntejä jo ennen diagnoosia. Yleisimpiä syitä olivat anemia, vatsakivut, hyvänlaatuiset suolen kasvaimet ja suolitukos.

Hermiön mukaan anemia nousi aineistossa selvästi esiin. ”Se oli yleisin yksittäinen diagnoosi ennen syövän toteamista”, sanoo Hermiö.

Viiveet kasautuvat – erityisesti alle 65‑vuotiaille ja pienituloisille

Tutkimuksessa havaittiin, että potilailla, joilla ei ollut aiempia erikoissairaanhoidon käyntejä, syöpä oli useammin pitkälle edennyt diagnoosihetkellä. Tämä koski erityisesti alle 65‑vuotiaita, jotka ovat usein työelämässä ja joiden oireet saatetaan ohittaa kiireen, epävarmojen työsuhteiden tai työterveyshuollon rajallisuuden vuoksi.

Hermiö korostaa, että diagnoosia edeltävistä tapahtumista löytyi toistuvia piirteitä, joita voitaisiin hyödyntää syövän varhaisemmassa tunnistamisessa.

Työväenluokan näkökulmasta kyse ei ole vain yksittäisistä viiveistä, vaan järjestelmällisestä ongelmasta: terveydenhuollon aliresursointi ja leikkaukset lisäävät sairastavuutta ja heikentävät mahdollisuuksia saada hoitoa ajoissa. Kun hoitoon pääsy riippuu työmarkkina-asemasta ja varallisuudesta, terveydenhuolto ei toteuta yhdenvertaisuutta, vaan uusintaa luokkaeroja.