Mitä kommunistit tekivät väärin?

Hyvä vaaliohjelma, omien hyväksi kehuma kampanja – ja kaikkien aikojen surkein äänisaalis. Siinä yhtälössä on jotain mätää. Olemme puhuneet eduskunnan ulkopuolisten puolueiden mediasyrjinnästä, yleisestä kommunistien mustamaalauksesta ja siitä, kuinka perussuomalaiset manipuloivat työväenluokan äänestämään heitä. Emmekö tosiaan itse tehneet mitään väärin? Vaalien jälkeen tiuhaan esitetty väite ”SKP ei ole varsinainen vaalipuolue” taas sattuu kipeästi minunlaiseeni, joka on tosissaan paiskinut töitä nimenomaan näiden vaalien tähden.

Suomen kommunistisen puolueen vaaliohjelma – jos nyt unohdetaan muotoseikat kuten sanavalinnat ja tulosteiden ulkoasu – oli ihan oikeasti hyvä. Siitä ei löydy valittamista edes lopputuloksen valossa. Valitettavasti minun on kuitenkin yhdyttävä äänestäjien palautteeseen Tampereen Keskustorilla: ”Kenkää rahaeliitille!” oli epäonnistunut iskulause. Se tarjosi potkut nykymenolle, vaan ei mitään sen tilalle. ”Pankkiherrojen” ja muiden isokenkäisten vastustuksessa oli myös turhaa pojankloppimaista uhoa. Tunnustan lisäksi tuijottaneeni typertyneenä ensimmäisen puoliminuuttisen, kun olin ensimmäistä kertaa nähnyt vaalijulisteen: ”Tässäkö kaikki?” Myöhemmin sen yksinkertaisuus alkoi näyttää ihan hyvältä.

Sosiaalisessa mediassa olimme vuorenvarmoja omasta erinomaisuudestamme. Muut eivät olleet. Oman keskinäisen kehumisen kerhon sijaan meidän olisi pitänyt vakuuttaa liikkuvat äänestäjät. Heitä ei kuitenkaan kohdattu kuin satunnaisesti, ja jos kohdattiin, palaute saattoi olla tylyä. Torjuimme sen leimaten palautteen antajat vuoroin porvareiden, persupopulistien ja vasemmiston omien antikommunistien kätyreiksi. Tässä on ongelma, joka tulisi tiedostaa ja jolle pitäisi tehdä jotain. Olemme ihan varmoja, että maailma täytyisi parantaa meidän tavallamme, mikä näyttää ulospäin luotaantyöntävältä lahkolaisuudelta. Ja kuinka ollakaan, juuri tästä asiasta saimme osan kipeimmästä palautteesta. Torjuimme sen.

Oma lukunsa on se, että koko vasemmistossa on meneillään valtaisa sukupolvenvaihdos. Nuoremmat kommunistit ja heidän kanssaan kommunikoiva vanhempi väki puhuvat äänestäjille aivan eri yhteiskunnasta kuin jotkut kokeneemmat puoluejyrät. En tarkoita, että pitäisi puhua luokkataistelusta eikä homoliitoista – tai päinvastoin. Kuitenkin ennen vaalityöhön lähtöä olisi kannattanut yhdessä läpikäydä, mitä tarkoittavat ”valtio”, ”vallankumous”, ”työläinen”, ”ihmisarvo” ja ”rauha”, ja miten niihin suhtautuu 2010-luvun kommunismi.

Jätimme käyttämättä loistavan tilaisuuden puhua sosialismista. Jopa eräät politiikan ”asiantuntijat” huomioivat ennen vaaleja, että vasemmisto kaipaisi nyt lisää sosialismia. Niin kauan kuin tyydymme kritisoimaan nyky-yhteiskunnan epäkohtia ja tarjoutumaan niiden korjaajiksi, meille ei ole töitä, koska nyky-yhteiskunta pitää meitä kriittisyydestämme johtuen epäluotettavina työnhakijoina. Meidän olisi alusta lähtien pitänyt tarjota kokonainen yhteiskuntamalli, joka on kapitalismiin nähden täysin ylivertainen. Saman jätti tekemättä myös Vasemmistoliitto, jonka piirissä sosialismi-termiä on sentään yritetty käsitellä – laimein tuloksin (ks. sosialismi.net/blog/2011/04/18/sosialismikeskustelu-vasemmistoliitossa). Ja ennen kaikkea, jätimme täysin herättämättä ihmisissä muutokseen liittyvän toivon.

Jotain hyvääkin on sanottava. Suuri joukko nuoria ehdokkaita, varsinkin naisia, esiintyi edukseen. Varsinais-Suomessa SKP:n ääniykkönen oli 31-vuotias nainen. Oulun vaalipiirissä kommunisteja äänestettiin todella vähän, mutta heistä ylivoimaisesti eniten ääniä sai 27-vuotias mies. Puolueen kakkoseksi tuli Keski-Suomessa 30-vuotias nainen ja Uudellamaalla 20-vuotias opiskelijapoika. Pirkanmaalla neljä viidestä nuoresta ehdokkaasta sijoittui SKP:n kärkikymmenikköön (paras neljänneksi), vaikka heidän vaalityönsä oli aika minimaalista. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun jatketaan ontuen kuoppaista tietä eteenpäin.