Nato aiheutti Jugoslaviassa hirvittävät ympäristötuhot

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi

* Euroopan laajuinen kohu Naton Jugoslavian vastaisessa sodassa ja
jo aiemmin Bosniassa käyttämistä uraaniammuksista on opettavainen.
Asiantuntijat ja kriittiset mediat ovat yrittäneet levittää
tietoa köyhdytettyä uraania sisältävien ammusten vaarallisuudesta
jo pitkään. Valtajulkisuuteen tieto ei ole kuitenkaan päässyt.
Vasta kun Kosovossa palvelleiden länsieurooppalaisten sotilaiden epäillään
sairastuneen ja kuolleen altistuttuaan köyhdytetylle uraanille, Länsi-Euroopassa
on noussut kohu, joka on murtautunut myös valtamediaan. Samalla on
ollut myös pakko mainita, että uraaniammukset ovat vain osa Naton
hyökkäyssodan aiheuttamista ympäristö- ja terveystuhoista.

* Kosovon ja muun Jugoslavian asukkaat joutuvat elämään
loppuelämänsä myrkytetyn ympäristön keskellä.
Se ei ole valtamediaa kiinnostanut. Naton sotaa täysin rinnoin tukenut
valtamedia osoittautui haavoittuvaksi vasta, kun kyse on ”omista pojista”.

* Uraanikohu on kiusallisella tavalla nostanut uudelleen esiin Naton
kaikinpuolisesti rikollisen sodan Jugoslaviaa vastaan juuri, kun länsi
on juhlinut Serbiassa tapahtuneita poliittisia muutoksia osoituksena sodan
oikeutuksesta ja kannattavuudesta.

Köyhdytetty uraani

Köyhdytetty uraani (DU = depleted uranium) on ydinteollisuuden jätetuote,
joka ei kelpaa energiantuottoon eikä pomminvalmistukseen. Koska se
on hyvin raskasta, siitä valmistetaan ammuksia, jotka läpäisevät
erityisen hyvin panssarin.

Jokainen ammus sisältää 238 grammaa köyhdytettyä
uraania. Se on matala-aktiivista jätettä. Osuessaan kohteeseen
uraaniammus hajoaa. Osa uraanioksidihiukkasista on sumutekokoa, ja ne voivat
joutua esimerkiksi hengityksen mukana keuhkoihin ja varastoitua keuhkojen
ja veren kautta luukudokseen ja munuaisiin. Sopivassa säässä
uraanioksidihiukkaset voivat kulkea jopa kymmeniä kilometrejä.

Ammusmetallilla on myös suora säteilyvaikutus, jos sitä
käsittelee tai sitä on esimerkiksi sirpaleina maaperässä.
Altistuminen köyhdytetyn uraanin säteilylle vahingoittaa muun
muassa verisoluja, keuhkoja, luita, keskushermostoa ja hormonitoimintaa.
On myös mahdollista, että uraanioksidia kulkeutuu ihmisiin ruuan
tai juoman mukana maaperästä.

Ympäristöön levittyvän aineen puoliintumisaika on
4,5 miljardia vuotta, joten aurinko ehtii sammua ennen kuin esimerkiksi
Kosovon luonto tulee vaarattomaksi DU:n suhteen.

Persianlahden sota

USA:n johtama liittokunta käytti Persianlahden sodassa noin 359
000 tonnia köyhdytettyä uraania. Samalla se pyrki mahdollisimman
pitkään salaamaan sen käytön.

USA:n puolustusministeriön arvion mukaan taistelukentille jäi
vähintään 40 tonnia DU:ta. Sen radioaktiivisuuden leviämistä
on mahdotonta estää. Ydintutkija Leonard Dietzin mukaan radiaktiivisuuden
siivoaminen Persianlahden alueelta olisi suunnattoman kallista, mikäli
se yleensä on mahdollista.

Irak oli DU-aseiden koekenttä. Kansainvälinen lääkärijärjestö
ydinsotaa vastaan arvioi, että uraaniammukset ovat keskeisesti syynä
siihen, että Irakissa ovat sikiövauriot moninkertaistuneet. Sen
lisäksi epämuodostuneiden lasten määrä on kolminkertaistunut
ja leukemiatapaukset ovat lisääntyneet 600-prosenttisesti. Myös
Persianlahden sodassa palvelleen noin 80 000 sotilaan sairastumisten erilaisiin
sairauksiin hermostohäiriöistä hedelmättömyyteen
ja epämuodostumiin on arvioitu johtuvan ainakin osittain DU:sta.

Asiaan tietenkin kuuluu, että USA kiisti joulukuussa 1998 Irakin
väitteen lasten syöpätapausten dramaattisen kasvun ja DU-ammusten
välisestä yhteydestä ”perusteettomana”. ”Perusteettomana”
on pidetty myös väitettä sotilaiden Gulf war -oireyhtymän
liittymisestä DU:hun.

Seuraavaksi Nato käytti uraaniammuksia Bosnian sodassa. Sodan päätösvaiheessa
1995 Nato ampui yli 10 000 DU-ammusta. Myös Bosnian väestön
ja Bosniassa palvelleiden sotilaiden keskuudessa on raportoitu sikiövaurioiden
ja leukemiatapausten lisääntymisestä.

Kosovon sota

Naton Jugoslavian vastaisen hyökkäyksen alussa sotilasliitto
leimasi tiedot uraaniammusten käytöstä ”tataari-ilmoituksiksi”.
Myöhemmin Nato myönsi käyttävänsä Kosovossa
köyhdytetyllä uraanilla päällystettyjä ammuksia.
Nyttemmin Nato on tunnustanut ampuneensa Jugoslavian sodassa yli 30 000
DU-ammusta.

USA, Britannia ja Saksan ulkoministeriö väittivät kuitenkin
lausunnoissaan uraaniammuksia vaarattomiksi ihmiselle ja luonnolle. Pekka
Haaviston sodan päätyttyä johtaman YK:n tutkimusryhmän
raportissa lähdettiin varovasti siitä, että ammusten aiheuttamat
terveysriskit rajoittuvat ammusten osumiskohtiin ja paikalla olleisiin ihmisiin.
Toisaalta työryhmä myönsi DU:n vaarallisuuden suosittamalla
yksimielisesti, että alueet, joilla uraaniammuksia käytettiin,
olisi merkittävä ja eristettävä.

Nato kieltäytyi pitkään luovuttamasta YK:n työryhmälle
ampumiensa uraaniammusten kohteita. Nyttemmin se on YK:n pääsihteerin
Kofi Annanin vaatimuksesta ilmoittanut kaikkiaan 112 kohdetta. On aiheellisesti
epäilty, ovatko siinä kaikki kohteet.

DU-kohun vuodenvaihteessa paisuessa Euroopassa Naton tiedottaja kiisti
kylmästi, että köyhdytetty uraani olisi yhteydessä Balkanilla
palvelleiden sotilaiden kuolemiin.

Nato päätti viime tiistaina vastoin Italian ehdotusta, ettei
se luovu köyhdytettyä uraania sisältävien ammusten käytöstä.
EU:n komissio määräsi työryhmän tutkimaan DU-ammusten
mahdollisesti aiheuttamia terveysriskejä.

Muut ympäristötuhot

Kohu köyhdytetystä uraanista on peittänyt alleen sen,
että Nato aiheutti myös muuten Jugoslaviassa hirvittävät
ympäristötuhot, joiden vaikutukset ihmisten terveyteen kestävät
pitkään.

Tosin Helsingin Sanomat viittasi pääkirjoituksessaan 7.1.01
tähän seikkaan hienosti kiertäen: ”Sotien jäljiltä
Balkanilla samoin kuin Persianlahden seudulla on paljon ympäristövaurioita,
joiden joukossa on varmasti uhkaavampia kuin köyhdytetty uraani.

Suoremmin sanottuna Nato aiheutti Jugoslaviassa ympäristökatastrofin.
Sota oli saksalaisen ympäristötutkijan Knut Krusewitzin luonnehtimaa
”hiljaista myrkkykaasusotaa”. ”Sitä ei toteutettu suoraan
käyttämällä kemiallisia aseita, vaan välillisesti
pommittamalla laitoksia ja tehtaita, joista tiedettiin, että niiden
tuotantoprosessissa käytettiin vaarallisia aineita.”

Naton pommituksissa tuhottiin 23 petrokemiallista tehdasta, öljynjalostamoa
ja polttoainevarastoa sekä lisäksi 121 suurempaa tehdasta, jotka
käyttivät tuotannossaan erilaisia kemiallisia ja terveyttä
vaarantavia aineita. Tuhansia tonneja äärimmäisen myrkyllisiä
kemiallisia aineita joutui siten Naton täsmäpommitusten tuloksena
kontrollomattomasti ilmaan, maaperään ja vesistöihin.

Pommitusten päästöjen voidaan perustellusti pelätä
aiheuttavan vakavaa ja pitkään kestävää uhkaa ihmisten
terveydelle ja alueen sekä koko Balkanin alueen ekologiselle järjestelmälle.

Nato käytti sodassa myös rypälepommeja, jotka Geneven
konventio kieltää, ja levitti viljelyskelpoiselle maalle ja pelloille
kemikaaleja sadon tuhoamiseksi.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin edustajan Steve Goosen
mukaan ”rypälepommien sisältämillä pikkuammuksilla
on korkea virheprosentti ja ne voivat jättää laajoille alueille
suuret määrät räjähtämättömiä
ammuksia, jotka voivat laueta kosketuksesta — niistä tulee tosiasiassa
maamiinoja ja ne tappavat siviilejä vuosiakin konkfliktin päättymisen
jälkeen”.

Lähteitä ja lisätietoa:

Pekka Visuri: Kosovon sota (Gaudeamus, 2000)

Noam Chomsky: Uusi sotilaallinen humanismi. Kosovon opetukset (Like, 2000)

Jarmo Laine: Toisenlainen totuus Kosovosta (Fenix-Kustannus Oy, 2000)

Matti Rossi: Syntymättömät Naton uhreina Irakissa ja Jugoslaviassa
(Tiedonantaja 11.6.1999)

Jouko Jokisalo: Naton pommitukset aiheuttivat vakavaa ympäristötuhoa
(Tiedonantaja 28.1.2000)