Nato-jäsenyys Suomen edun vastaista

Nato-jäsenyyden tarvetta perustellaan sillä taka-ajatuksella, että Nato olisi Putinin Venäjää vastaan turvamme ja sitä olisi syytä hakea. Tätä väitettä ei historian kokemus tue. Sitoutuminen läntiseen sotilasliittoon saattaisi, jos historiaan on luottamista, koitua kohtalokkaaksi Suomelle.

Keskeinen ajatus on, ettei Suomi milloinkaan saa Venäjää vastaan turvautua ulkopuolisiin voimiin, sillä siinä politiikassa se on kohdannut vain tuhoa. Suomi on joutunut etulinjaksi niin ruotsalaisten kuin saksalaistenkin suuntautuessa Suomen kautta Venäjää vastaan. Suomen ei pidä antautua suurvaltojen eturistiriitojen mahdolliseksi taistelutantereeksi. Suomen on parasta pyrkiä pysymään suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella.

Suomen on saatava päättää itse Venäjän-politiikastaan. Idänsuunnan turvallisuuspolitiikkaa ei pidä mennä luovuttamaan Suomen ulkopuolelle. Suomen on huomioitava Venäjän legitiimit turvallisuusintressit etenkin Pietarin suunnalla ja Itämeren alueella. Tämä ei ole suomalaisten heikkoutta, vaan viisautta ja sitä kautta vahvuutta.

Suomen ei tule luovuttaa maaperäänsä astinlaudaksi Venäjää vastaan. Naton itälaajentuminen on osoittautunut jo tarpeeksi vaaralliseksi.

Venäjä näkee Suomen omaehtoisen aseman itselleen parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Venäjällä ei pelätä Suomea omana itsenäisenä yksikkönä eikä nähdä tarvetta konfliktiin Suomen kanssa.

Epävarmuus Suomen suuntaan tulee, jos Suomi liittoutuu läntiseen sotilasliittoon ja Venäjällä koettaisiin sen uhkaavan Suomen kautta. Historiallisesti paradoksaalista on se, että paljolti irrationaalisista Venäjän peloista johtuva suuntautuminen läntiseen sotilaallis-poliittiseen yhteistyöhön loisi juuri sen ainoan hypoteettisen mahdollisuuden, missä uhka idästä voisi olla todella reaalinen. Venäjällä ja Putinilla pelottelu ei ole Suomen edun mukaista politiikkaa.

Naton etuvartioasemana Suomi olisi Venäjän näkökulmasta aivan toisessa kategoriassa. Natoon haikailu on kuin omaan nilkkaan potkimista, provosoimista. Siitä olisi seurauksena, että naapurissakin alkaisi sotilaallinen liikenne rajan pinnassa vilkastua.

Suomessa on ollut oikeistolaisen poliittisen ajattelutavan ristiriitana kansallisuuskiihko suhteessa Venäjään ja kansallisajattelun, jopa kansallisvaltion kieltäminen etsittäessä liittosuhteita länteen. Euroopan Unioniin liityttäessä tämä tuli erityisen selvästi näkyviin. Suomea kytketään lisäksi ikään kuin ajopuuna Naton aseteknologiaan.

Naton sotatantereilta toimitetaan jatkuvasti ruumisarkuissa palautetta jäsenmaihinsa.