Nobel-skandaali
Nobelin rauhanpalkinto jaettiin viikko sitten tasan entisen Yhdysvaltain varapresidentin Al Goren ja YK:n ilmastopaneelin kesken.
Goren palkitseminen on jälleen yksi skandaali Nobelin rauhanpalkintojen jaon surullisessa historiassa.
Siinä ei ole sinänsä mitään vikaa, että rauhanpalkinnon jaossa rauhan ja sen puolesta tehtävän työn määritelmää laajennetaan. (Tosin käynnissä olevat sodat ja kansanmurhat ja toiminta niitä vastaan näin sivuutetaan.) Eikä sitäkään vastaan kannata kiistellä, että maailmanlaajuinen ilmastonmuutos ja sen torjuminen on myös rauhan kannalta tärkeä kysymys. Maailman tiedeyhteisössä voidaan käydä väittelyä ilmaston lämpenemisen syistä. Mutta taistelu ilmastonmuutosta ja ilmakehän saastumista vastaan on yhtä kaikki tärkeää.
Gore enempää kuin ilmastopaneelikaan eivät ole tuoneet esille ilmastonmuutoksen ja ympäristön pilaantumisen perussyytä: voitonsaalistukseen perustuvan kapitalistisen järjestelmän suunnitelmatonta ja anarkkista luonnetta. Mutta eihän kaikkea voi vaatia. Tuon perussyyn selvittäminen on ennen kaikkea marxilaisten tehtävä.
Goren ilmastonmuutoksesta kertovassa elokuvassa ”Epämiellyttävä totuus” on useita tieteellisesti virheellisiä tai kyseenalaisia väittämiä sekä perusteetonta pelottelua, Mutta kukaan ei kiistä sitä, että Gore on noussut tärkeän asian näkyvimmäksi mannekiiniksi maailmalla.
Bill Clintonin hallinnon varapresidenttinä Gore oli osavastuussa USA:n ilmastolle ja ympäristölle tuhoisasta politiikasta. Hänellä on aina ollut läheiset suhteet suurteollisuuteen, myös öljy- ja ydinvoimateollisuuteen. Mutta pitäähän ihmisellä olla tilaisuus tehdä parannus.
Juuri Goren neuvosta Clintonin hallitus ei kautensa lopulla lähettänyt Kioton ilmastopöytäkirjaa republikaanienemmistöisen senaatin vahvistettavaksi. Jos olisi, syy hylkäämisestä olisi kaatunut republikaanien niskaan. Nyt se kaatui demokraattien ja Clintonin hallituksen niskaan, ja George W. Bushin oli valtaan tultuaan helpompi jatkaa Kioton vastaista linjaa. Mutta tekevällehän aina sattuu.
Goren rauhanpalkinnolla palkitsemisen varsinainen skandaalimaisuus onkin siinä, että Gore on sotapoliitikko ja myös sotarikoksiin ja rikoksiin ihmiskuntaa vastaan syyllistynyt henkilö.
Clintonin–Goren kaudella USA organisoi Irakin vastaisen saarron, jonka tuloksena ainakin miljoona siviiliä sai surmansa, heistä 500000 lasta.
Tällä kaudella USA myös rikkoi Neuvostoliitolle antamansa lupaukset: Nato työntyi itään ja Venäjä ympäröitiin USA:n ja Naton tukikohdilla.
Tällä kaudella USA järjesti vastoin kansainvälistä oikeutta ja ilman YK:n valtuutusta Naton pommitussodan Jugoslaviaa vastaan.
Tällä kaudella USA myös pommitti Afganistania ja Sudania.
Sanomattakin on selvää, että USA:n tuolloinen toiminta aiheutti myös hirvittäviä ympäristötuhoja.
Gore tuki täysin rinnoin myös George W. Bushin hallinnon päätöksiä hyökätä Afganistaniin ja Irakiin. Eivätkä Goren näkemykset nytkään poikkea Hillary Clintonin ja muiden demokraattihaukkojen sodan jatkamista ja Iraniin laajentamista kannattavasta linjasta.
Vaikka Goren muut teot voisi antaa anteeksi, osallisuus hyökkäyssotiin ja sotarikoksiin ei vanhene. Rauhanpalkinnon myöntäminen Gorelle voi vain alentaa entisestään palkinnon arvoa. Norjan Nobel-komitean olisi viisainta panna lappu luukulle tai tehdä toiminnastaan perusteellinen uudelleenarvio.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
