Loppu Kuuban kauppasaarrolle
YK:n yleiskokous käsittelee 26. lokakuuta Yhdysvaltojen asettamaa Kuuban kauppasaartoa. Yhdysvallat on harjoittanut kauppasaartoa Kuubaa vastaan jo 56 vuotta.
YK:n 193:sta jäsenmaasta jo 188 on säännönmukaisesti äänestänyt Kuuban kauppasaarron lopettamisen puolesta.
Kansainvälinen yhteisö on ilmaissut selkeästi kauppasaarron vastaisen kantansa. YK:n 193:sta jäsenmaasta jo 188 on säännönmukaisesti äänestänyt Kuuban kauppasaarron lopettamisen puolesta.
Suomen kommunistinen puolue tuomitsee Yhdysvaltojen harjoittaman saartopolitiikan epäinhimillisenä ja perusteettomana. SKP tukee Kuuban ja kansainvälisen yhteisön vaatimusta Kuuban kauppasaarron lopettamiseksi. Lisäksi puolueen mukaan Euroopan unionin on harjoitettava selkeää saarronvastaista politiikkaa.
Hiljattain Barack Obaman hallinto langetti 49 sakkorangaistusta yhdysvaltalaisille yrityksille Kuuban kauppasaarron rikkomisesta. Yhdysvaltojen viranomaistietojen mukaan (Office of Foreign Assets Control, OFAC) sakkoja kauppasaarron rikkomisesta on peritty yhteensä 14 miljardia dollaria.
Kuuba ja Yhdysvallat päättivät joulukuussa 2014 aloittaa maiden suhteiden niin sanotun normalisoinnin. 20. kesäkuuta 2015 Kuuba ja Yhdysvallat solmivat diplomaattiset suhteet.
Pedro Noel Suomeen
Kuuban kommunistisen puolueen kansainvälisen osaston Eurooppa-vastaava Pedro Noel Carillo on parhaillaan Euroopan vasemmiston vieraana Euroopassa. Carillo saapuu ensi viikolla tiistaina 11. lokakuuta myös Suomeen SKP:n vieraaksi, tapaa puoluejohtoa, Kuuba-seuraa ja osallistuu kaikille avoimeen ja maksuttomaan tilaisuuteen Mihin suuntaan Kuuba kulkee.
Helsingissä Kurvin kirjassa, osoitteessa Hämeentie 28 klo 18 järjestettävässä tilaisuudessa on myös mahdollisuus osallistua solidaarisuustempaukseen, jolla pyritään jälleen kerran purkamaan Yhdysvaltojen sitkeästi ylläpitämä ja laajasti tuomittu kauppasaarto.
SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen korostaa sen tärkeyttä, että kommunistit voivat edistää keskustelua Kuuban toisenlaisesta politiikasta.
– On ristiriitaista, että Yhdysvallat yhtäältä kertoo linjaavansa uusiksi Kuuba-politiikkaansa mutta pitää kiinni tavallisia kuubalaisia, Kuuban kansaa kurittavasta kauppasaarrosta. Tätäkö Obama tarkoitti suhteiden normalisoinnilla? kysyy Väisänen.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.