Kun pääoma kasvaa ja Mammonalinna kohoaa, miksi työväen arki murenee? Suomessa eletään hetkeä, jossa Orpo–Purran hallitus siirtää työelämän riskit yksilölle ja jakaa voitot yrityksille, samalla kun kunnalliset palvelut kuihtuvat ja sosiaalityöntekijän ruokatauko katoaa kalenterista. Kuntaliiton tuore selvitys paljastaa, ettei kyse ole pelkästä budjettivajeesta, vaan rakenteellisesta epäonnistumisesta: kapitalistinen järjestelmä ei enää takaa yhdenvertaisuutta, vaan muuttaa peruspalvelut etuoikeudeksi. Tiedonantajan päätoimittajan sijainen JP (Juha-Pekka) Väisänen kysyy: kuinka kauan yhteiskuntaa voi purkaa, ennen kuin se lakkaa olemasta yhteinen? Tiedonantaja-festivaali kokoaa yhteen ne, jotka eivät suostu hiljaisuuteen – feministiset journalistit, järjestöaktiivit ja työväenluokan rakentajat, jotka vaativat vastauksia ja vaihtoehtoja.
Työstä ja tuotannosta
Vielä vuonna 2018 yhteiskuntaa määrittävät työ ja tuotanto: ihmisten ja yhteiskuntien hyötyyn ja toimeentuloon perustuva toiminta, mikä näkyy esimerkiksi teknologian kehityksessä, palkkatyössä ja taloudessa. Tähän lähtökohtaan perustuvat muun muassa viime vuonna ilmestyneen Työaikakirjan (TSL ja Into) artikkelit.
Vaikka kuinka on esimerkiksi sosiologisessa tarkastelussa yritetty nostaa kuluttajuutta ja erilaisia kulttuurisia ilmiöitä – identiteettejä, elämäntapaa, arvoja – yhteiskunnallisen muutoksen määrittäjiksi, ovat tulokset jääneet heikoiksi. Samoin yhteiskuntakehitystä ei voi selittää vaikkapa finanssimarkkinoiden, teknologian tai innovaatioiden kehityksen avulla. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta jo Marxin ja Engelsin esittämä perusperiaate pätee edelleen: työ ja tuotanto, niiden järjestäminen on yhteiskunnan ytimessä.
Työajan lyhentäminen ja palkkojen korottaminen ovat edelleen tärkeitä vaatimuksia, joiden taakse on mahdollista koota laajojakin kansanjoukkoja.
Palkkatyömuoto on risteys- ja niveltymäkohta, jossa kaikki edellä mainitut muutossuunnat kohtaavat. Kohtaamiskenttää luonnehtii ennen kaikkea luokkataistelu, työn ja pääoman välinen antagonistinen, sovittamaton ristiriita, joka asemoi meidät lopulta joko proletariaattiin tai porvaristoon riippuen siitä, mikä suhteemme näihin kahteen, kapitalistista yhteiskuntaa määrittävään peruskategoriaan on. Marxilaisuus korostaa, että suhde ei ole yksiselitteinen vaan kätkeytynyt ja välittynyt monin eri tavoin. Tämä on osasyy sille, miksi työväenluokan luokkatietoisuutta on usein hankala kasvattaa: me kaikki näyttäydymme tasa-arvoisina, yhteiskunnallisina yksilöinä, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta.
Se, että työn ja tuotannon kysymykset ovat edelleen kapitalistisen yhteiskunnan keskiössä, korostaa myös kommunistien yhteiskunta-analyysin ja vaatimusten merkitystä. Työajan lyhentäminen ja palkkojen korottaminen ovat edelleen tärkeitä vaatimuksia, joiden taakse on mahdollista koota laajojakin kansanjoukkoja. Tähän liittyy myös oleellisesti taistelu työllisyyden puolesta. Työajan lyhentämistä porvaristo ei luokkaetujensa vuoksi suostu näkemään keinona jakaa työtä ja vähentää työttömyyttä, vaikka se on ollut historiallisesti edistyksellinen suunta jo pitkään.
Sen sijaan porvaristo käyttää entistä enemmän liberalismin historiassa tehokkaaksi havaittua työttömien ja köyhälistön kurittamista ja kyykyttämistä. Viimeisin röyhkeä työttömien rankaisukeino, ”aktiivimalli”, on herättänyt nopeasti kiivasta arvostelua ja mallia vastustava kansalaisaloite on varmasti nousemassa eduskunnan käsittelyyn. Aloitteen lisäksi tarvitaan muutakin painostusta niin päättäjiä kuin ay-liikkeen johtoa kohtaan, jotta tämä kilpailukykysopimustakin rikkova hirvitys saadaan kaadettua – ja miksei samalla koko hallituskin.
Toinen puoli, josta julkisuudessa vasemmistokaan ei juuri ääntä pidä, on tuotanto. Tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen vaatimus on käytännössä pelkästään kommunistien esittämä. Mikrotasolla se itse asiassa erittäin ajankohtainen, jopa trendikäs ajatus: erilaisia yhteisomistuksen muotoja on syntynyt lähinnä kotitalouksien välillä ja esimerkiksi osuuskuntatoiminta kokee selkeästi uudenlaista nousukautta.
Tuotantoa voidaan järjestää yhteiskunnallisesti ja yhteisomisteisesti monin eri tavoin.
Tässä kommunistien on esitettävä vielä pidemmälle meneviä yhteiskunnallisen omistuksen ratkaisuja. Ei riitä, että vastustetaan julkisen sektorin yksityistämistä tai sote-palvelujen markkinoistamista. Tuotantoa voidaan järjestää yhteiskunnallisesti ja yhteisomisteisesti monin eri tavoin. Se ei tarkoita pelkästään valtiollistamista, vaan yhteisomistuksen muotoja on lukuisia, muun muassa kunnallista ja osuustoiminnallista. Esimerkkejä tarjoaa vaikkapa Kuuba, jossa on viime vuosina ryhdytty ideoimaan uudenlaisia toimintamalleja. Näistä Tiedonantajakin on taannoin kirjoittanut.
Kommunisteilla on työn ja tuotannon moniin ristiriitoihin ja pulmiin konkreettisia, historiallisesti koeteltuja ja hyväksi havaittuja ratkaisuja. Meidän on tuotava niitä entistä rohkeammin ja ennakkoluulottomammin esille.
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Kun presidentit ja pääministerit keskustelevat sodasta, työväenluokka maksaa verot, kantaa taakan ja hautaa lapsensa. Suurpääoma määrittää, milloin ja miksi soditaan, mutta kenen ääni kuuluu, kun päätetään rauhasta? Nuorten kasvava epäluottamus poliitikkoihin, imperialistiset sodat ja kansainvälinen pääoman etu paljastavat, että rauhan kysymys on pohjimmiltaan luokkakysymys — ja juuri siksi ratkaiseva hetki työväenluokan ja kansalaisyhteiskunnan toiminnalle on käsillä nyt.
Miksi työväen pitäisi kantaa vastuu luontokadosta, kun suuryritykset tekevät voittoa ekokatastrofin kustannuksella? Suomessa kehitetään laskureita, joilla mitataan yksilön luontojalanjälkeä, mutta järjestelmällisesti vaietaan pääoman vastuusta ympäristön tuhoutumisessa. Samalla poliittinen sensuuri ja keskiluokkaistuva media kaventavat kriittisen journalismin tilaa, kun työväenluokan ääni pyritään sulkemaan marginaaliin. Kapitalistisen kriisijärjestelmän rajat tulevat vastaan luonnossa, mediassa ja ihmisoikeuksissa – ja juuri siksi tarvitaan luokkatietoista, pyyteetöntä joukkovoimaa ja toisenlaista tiedonantamista - Tiedonantajaa - nyt enemmän kuin koskaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.