Naiset hoivaa, miehet johtaa ja insinöörää?

SUOMESSA TYÖELÄMÄ on edelleen vahvasti jakautunut miesten ja naisten töihin. Tämä niin sanottu segregaatio on perua historiastamme, mutta on juurtunut kulttuuriimme erittäin vahvasti. Naiset työskentelevät useammin esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalveluissa, koulutusalalla sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa.

Palkansaajista miehiä on useampi mm. rakentamisen, kuljetuksen ja varastoinnin, maatalouden sekä teollisuuden aloilla. Vain noin 10 % palkansaajista työskentelee aloilla, joilla sukupuolijakauma on 40–60 %. Lisäksi miehet ovat yliedustettuina johtotehtävissä kaikilla sektoreilla. Tänäkin keväänä nuoret päätyvät todennäköisesti yhteishaussa toteuttamaan vahvasti opittua mallia. 

Alojen eriytyminen on säilynyt Suomessa voimakkaana ja jako on viime vuosina vain vahvistunut nuorissa ikäluokissa. Ammatillisen koulutuksen valinnat ovat erityisen sukupuolittuneita suoraan peruskoulun jälkeen, jolloin vaikuttanee eniten ryhmäpaine ja oletetut stereotypiat.

Toisaalta myös korkeakoulutus on Suomessa vahvasti sukupuolittunutta verrattuna muuhun Eurooppaan. Tytöt opiskelevat jo nuorempana valinnaisena enemmän kieliä, pojat taas matematiikkaa. Toisaalta tytöt kouluttautuvat tällä hetkellä korkeammin kuin pojat, myös ns. LUMA-aineet ovat alkaneet kiinnostaa tyttöjä uusien aiheiden kautta (esim. hyvinvointiteknologia).

TEKNIIKAN ALAN koulutuksessa maskuliinisuus on usein edelleen normi. Naiset kohtaavat näillä aloilla odotuksia siitä, kuinka olla naisopiskelija maskuliinisessa kulttuurissa ja yleisemmin, kuinka tuottaa hyväksyttyä naiseutta miesvaltaisella alalla. Tekniikan aloille hakeudutaan yleensä, jos ollaan hyviä matematiikassa, ja tutkitusti naiset luottavat matemaattisiin kykyihinsä vähemmän kuin miehet. Sukupuoleen, luokkaan ja etnisyyteen kytkeytyy edelleen laajoja rakenteita, jotka hallitsevat yksilötason kokemuksia ja valintoja.

Lisäksi koulutukseen ja työmarkkinoihin liittyvät päätökset sekä paikalliset toimintatavat tuottavat ja ylläpitävät segregaatiota. Toisaalta ns. epätyypillisiä koulutusvalintoja edistävät tutkitusti ikä valinnan tekohetkellä, vanhemmilta saatu tuki ja vanhempien korkea koulutustaso, muuta sukupuolta olevat ystävät kuin mitä itse on, tasa-arvoiset asenteet sekä valitun alan työllisyysnäkymät.

On tärkeä peruskoulujen sekä yleisen asenneilmapiirin tehtävä purkaa segregaatiota ja sukupuolittunutta suhtautumista niin työhön kuin muihinkin elämän osa-alueisiin. Asia on huomioitava vahvasti niin peruskoulun opettajien ja opinto-ohjaajien koulutuksessa, kuin esimerkiksi ammatillisessa opettajankoulutuksessakin.

OPISKELIN ITSE aikuisena sähkö- ja automaatioasentajan perustutkinnon ns. nuorisopuolella ammattikoulussa, ja osaan kertoa lukuisia järkyttäviä esimerkkejä opettajien sukupuolittuneista asenteista. Opettajat mm. puhuivat halventavaan sävyyn naisvoittoisista opintoaloista sekä saattoivat huudahtaa, että ”kyllä valkoisen heteromiehen pitää osata tämä laskea!”. Tällainen asenneilmapiiri ei missään nimessä ole nykypäivää, eikä auta purkamaan segregaatiota.

Suomessa on toteutettu valtavasti hyviä hankkeita segregaation purkamiseksi, mutta tulokset eivät ikävä kyllä näy. Tutkijat ovat löytäneet syitä tällekin. Vaikka sukupuolten tasa-arvoa periaatteessa kannatetaan laajasti, niin käytännössä tasa-arvon kehittämistoimia usein vastustetaan; joko aktiivisesti tai passiivisesti. Edelleen naiset joutuvat kohtaamaan vähättelyä ja monenlaista epäasiallista käytöstä esim. tekniikan aloilla. Miesten voi olla hankala huomata esim. päivittäistä ulossulkemista puheissaan, jos aina puhutaan totutusti ”jätkistä” tai ”äijistä”. Itse kuulin opiskellessani usein opettajan puhuvan ”pojille”.

Myös esim. termi ”sähkömies” asuu kielessämme tiukassa, vaikka ammattinimike on ollut jo pitkään ”sähköasentaja”. Sinällään kyse on vain pienestä sanasta. Mutta jos me sitä muuttamalla voimme ottaa kaikki huomioon, eikö se kannata? Jos opettelemalla puhumaan hieman eri sanoin voimme olla ulossulkematta ketään, eikö meidän ole aika oppia uutta?

Kansainväliset ihmisoikeustoimielimet ovat antaneet Suomelle useita huomautuksia siitä, että naisten ja miesten välinen palkkaero ei ole umpeutunut. Toimielimet ovat huomauttaneet myös selittämättömistä palkkaeroista sukupuolten välillä. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK odottivat kovasti Marinin hallituksen palkka-avoimuusesitykseltä. Se kuitenkin kaatui hallituksen neuvotteluissa, eikä esitystä annettu eduskunnalle. Voisiko tässäkin olla syynä se, että epätasa-arvoa ei nähdä, jos ei sitä itse koeta?

Kirjoittaja on automaatioasentaja, työpaikkaohjaaja, eduskuntavaaliehdokas (SKP NRO 51, Keski-Suomi), Teollisuusliiton liittokokousedustajaehdokas (Teollisuuden Vaikuttajat, K-S)