Natsien väkivalta ja verkostot

Ruotsalainen Stieg Larsson tiesi jo Millennium-dekkaritrilogiaa kirjoittaessaan, että siitä oli tulossa maailmanluokan menestys. Hän odotti siitä saatavista tuotoista myös turvaa eläkepäivilleen, mutta toisin kävi. Vasemmistolainen kansalaisaktivisti menehtyi työnsä ääreen sydämen petettyä vuonna 2004. Larssonin työpaikkana oli 1990-luvun puolivälistä ollut Tukholmassa ilmestyvä Expo-lehti, jonka perustaja ja päätoimittaja hän oli.

Vaikka Larsson on kuollut niin hänen dekkarinsa kuin Expo-lehtikin elävät vahvasti. Äärioikeiston ja rasisminvastaisen kamppailun lipunkantajana toimiva lehti on saanut taakseen varakkaan säätiön ja joukon Ruotsin eturivin toimittajia ja kirjailijoita, jotka joko päätoimisesti tai osa-aikaisina harjoittavat tutkivaa journalismia Expon sivuilla. Entä kuka lopulta oli Stieg Larsson ja mistä hän ammensi aiheet Millennium-trilogiaansa?

Ruotsissa ilmestyi keväällä tärkeä Stieg Larssonin elämäntyötä käsittelevä kirjoituskokoelma. En annan sida av Stieg Larsson (toim. suom. Stieg Larsson toisin sanoin) sisältää Larssonin itsensä kirjoittamia lehtiartikkeleita vuosilta 1987-2004. Teoksen on kustantanut Expo-lehti. Sen kirjoitukset on valinnut ja siihen esipuheen kirjoittanut lehden nykyinen päätoimittaja Daniel Poohl, joka sai vuosien ajan nauttia säkenöivän terävän kynän omanneen Larssonin työtoveruudesta.

En annan sida av Stieg Larsson on muutama kuukausi ilmestymisensä jälkeen pelottavan ajankohtainen. Islamofobi, uusnatsi Anders Breivikin terroriteot Oslossa ja Utøyan–saarella ovat juuri sitä mistä Larsson kirjoituskokoelmassaan lukuisin esimerkein varoittaa.

Oklahoma ja Oslo kuuluvat yhteen

Kirjoituskokoelman avaa Expossa alkuvuodesta 1999 julkaistu kuvaus Oklahoman pommi-iskusta, jossa uusnatsi Timothy McWeigh surmasi 170 ja haavoitti 450 ihmistä. Larsson kirjoittaa Oklahoman joukkomurhan voivan tapahtua myös Ruotsissa. Mitä Larsson olisi sanonut nyt kun Anders Breivik teki oman hirmutekonsa Norjassa?

Larsson avaa oven amerikkalaisen äärioikeiston historiaan ja nykyisyyteen kuvaamalla tarkasti muun muassa Aryan Nations-uusnatsijärjestön syntyä ja toimintaa. Aryan Nations (toim. suom. arjalaiset kansakunnat) syntyi Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Muodollisesti Aryan Nations toimii kuin vapaakirkko. Sen päämaja on Hayden Lakessa, Idahossa. Artikkelin kirjoittamisen aikaan tällä ”vapaakirkolla” oli 50 seurakuntaa, joissa oli 50 000 jäsentä. Sen toiminta on edelleen jatkanut kasvuaan.

Aryan Nationsin ”kirkkorakennuksina” toimivat bunkkerit, joita vartioivat konetuliasein varustetut uusnatsit. Näiden kirkkojen alttarilla ei tosin roiku Jeesuksen kuvia vaan Adolf Hitlerin. Aryan Nations perustaa olemassaolonsa vihapolitiikalle. Alussa sen vihapolitiikan ja väkivallan kohteena olivat juutalaiset ja ”rodunsekoittajat”. Toiseen rotuun seksuaalisesti sekaantuvalle järjestö langettaa kuolemantuomioita. Myöhemmin mukaan on juutalaisten tilalle tullut viha muslimeja kohtaan. Sitä on ollut helpointa ruokkia.

Larssonilla on ollut valtava määrä tietoa Aryan Nations-järjestöstä. Hän kertoo sen järjestämistä opintopiireistä ja seminaareista, joissa opiskellaan sellaisia teoksia kuin Hitlerin Mein Kampf (Taisteluni) ja Siionin viisaiden pöytäkirjat.

Nämä teokset kiihottavat äärioikeistoa aseelliseen taisteluun ja sissisotaan hallitusta, juutalaisia, muslimeita ja mustia vastaan. Muut kirjat kertovat sitten, kuinka sitä sotaa tulee käydä.

Tärkein sellainen kirja on natsijärjestö National Alliancen johtajan William Piercen salanimellä 1970-luvun lopulla kirjoittama The Turner Diaries, Turnerin päiväkirjat. Teosta on tiettävästi ollut Suomessakin saatavana muun muassa ”poleemisia kirjoja” kaupittelevasta helsinkiläiskirjakaupasta. The Turner Diaries herätti keskustelua etenkin Oklahoman terrori-iskun jälkeen. Kirjassa esitellään ”fiktiivinen vastarintaryhmä” The Order, joka käy pyhää rotusotaa murhaamalla ihmisiä yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Kymmenen kirjan sivua kuvaa miten The Order hävittää pommilla liittovaltion FBI-rakennuksen. Näin se tehdään; tarvitaan 45 säkkiä keinolannoitetta – ammoniumnitraattia – ja pakataan ne pakettiautoon. Jokaiseen säkkiin sekoitetaan öljyä, joka aiheuttaa ajastimella laukaistavan pommin valtavan tuhovoiman.

Niin Anders Breivik kuin Timothy McWeighkin toimivat Turnerin päiväkirjojen mukaan. Uskallan väittää, että tälläkin hetkellä päiväkirjojen sivuja lehteilee Suomessakin satoja, ehkä jopa tuhansia uusnatseja.

Natsien uusi kansanliike

Artikkelissaan Den nya folkrörelsen ( Expo 3-4/1999, toim. suom. Uusi kansanliike) Larsson laajentaa natsiverkoston esittelyä Eurooppaan. Kuka vielä Suomessa muistaa kolme pommia Lontoon yössä keväällä 1999, jolloin uusnatsi David Copelandin maalitauluina olivat maahanmuuttajien asuinalueet ja gay-baari? Scotland Yard erehtyi pitämään Copelandia yksittäisen hulluna, vaikka tämä oli British National Partyn aktivisti. Samoin kävi Timothy McWeighin ja Anders Breivikinkin tapauksessa.

Stieg Larssonin kirjoituskokoelmassa liikutaan tietysti kuitenkin enimmäkseen Pohjoismaissa. Perussuomalaisten veljespuolueen, ruotsidemokraattien natsijuuret käydään perusteellisesti läpi niin, ettei lukijalle jää epäselväksi mistä näiden retoriikassa ja politiikassa on kysymys. Blood&Honour, Combat 18, rotusotaa käyvien uusnatsien aseelliset taistelujärjestöt joutuvat Larssonin luupin alle. Uusnatsien hellimä ZOG, juutalaisten maailmanlaajuinen salaliitto, osoittautuu pelkäksi hömpäksi ja vihanpidon välineeksi Larssonin käsittelyssä.

Larssonin artikkeleista syntyy oivallinen käsitys siitä millaisen maailmanlaajuisen natsiverkon kynsissä maailma tempoilee. Oman lukunsa saa White Power-musiikkibisneksen rantautuminen Ruotsiin.

Suomessa ei ilmeisesti milloinkaan oikein ole ymmärretty millaisiin väkivallantekoihin natsit ovat muissa Pohjoismaissa syyllistyneet; Larsson kertoo räikeimmistä tapauksista, kuten Malexanderin poliisisurmista, toimittaja Peter Karlssonin ja Katarina Larssonin autopommijutusta ja ay-aktiivi Björn Söderbergin murhasta.

Äärioikeisto ja kunniaväkivalta

Naisiin kohdistuva väkivalta on myös esillä En annan sida av Stieg Larsson-teoksesssa. Larsson ottaa aiheellisesti esille kunniaväkivalta-läsitteen, joka jatkuvasti herättää intohimoja myös Suomessa. Kun Ruotsissa – samoin kuin Suomessa- puhutaan ”kunniaväkivallasta”, on syyttävä sormi aina osoittamassa muslimeja. Äärioikeisto ja äärikristityt ovat onnistuneet saamaan myös mediassa läpi ajatuksen ”kunniaväkivaltaan” syyllistymisen kulttuurisidonnaisuudesta.

Larsson ottaa esille kaksi tapausta; suurta kohua Suomessakin herättäneen Fadime Sahindalin sekä Melissa Nordellin surmat. Kurdinaisen surmasi kurdimies, ja ruotsalaisnaisen ruotsalaismies. Larsson ampuu alas kulttuurirasistien teorian todistamalla, että naisiin kohdistuvaa väkivalta on maailmanlaajuinen miehinen ajatusmalli.

Naisiin kohdistuvaa rasistista ja seksististä, kaikenlaista väkivaltaa on ollut olemassa kaikkina aikoina kaikissa maissa ja kaikissa kulttuureissa. Juuri tästä syystähän Birger Jarl sääti 1200-luvulla Ruotsin valtakuntaan naisrauhalait! Entä miksi Ruotsissa yhä tarvitaan satoja turvataloja naisille, kaiken ikäisille, kaiken värisille, niin valkoihoisten kuin muidenkin väristen miesten rakkaille naisille? kysyy Larsson. Jos on totta, että kurdilaiset miehet pahoinpitelevät naisiaan kulttuurisista syistä, mistä syistä ruotsalaiset ja suomalaiset miehet sitten pahoinpitelevät naisiaan?

En annan sida av Stieg Larsson on teos jonka suomentamista sopii toivoa. Se esittelee hienon ihmisen upeine ajatuksineen sekä taustoittaa Millennium-trilogian teemoja. Larssonin agenda on päivä päivältä ajankohtaisempi.

En annan sida av Stieg Larsson (toim. Daniel Poohl). Expo 2011, sivuja 160.