Ibi Love tuo luovuutta ja huumoria politiikkaan
Ainakin kaikille television Idols-laulukilpailua seuranneille on tuttu helsinkiläinen Iida Maria Lukander, joka käyttää taiteilijanimeä Ibi Love. Moni muistaa vuosien takaa naisesiintyjän, jolle tuomaristo ei lämmennyt mutta joka räväkällä tyylillään ja mielipiteillään erottui massasta ja jakoi myös televisiokatsojien mielipiteitä.
Tänä keväänä Ibi Love päätti lähteä mukaan politiikkaan ja eduskuntavaaleihin Suomen kommunistisen puolueen ja Vaihtoehtolistan ehdokkaaksi Helsingissä numerolla 45.. Hän kertoo olleensa kiinnostunut politiikasta ja toimineensa eri keinoin vapaamman, monimuotoisemman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta jo kymmenisen vuotta.
– Olen huolissani maailman tilanteesta. Näen parannuskeinoja ja haluan olla vaikuttamassa: antamassa esimerkkiä omalla elämälläni ja valinnoillani, mutta myös eduskunnassa päättämässä laeista, jotka tukevat kestävää kehitystä, luonnonvarojen suojelemista, eläinten pelastamista tehotuotannon orjuutuksesta sekä edistävät ihmisten yhteistyötä ja harmoonista, rikasta elämää planeetallamme, Ibi Love kertoo.
Julkisuus ei ole itseisarvo
Politiikan, julkisessa mediassa työskentelevän, taiteilijan, yhteiskuntatutkijan ja aktiivisen toimijan väliset rajat ovat häilyviä.
– Olen ammatiltani media- ja kuvataiteilija, muusikko ja säveltäjä sekä ohjaan elokuvia. Minun on mahdotonta työskennellä olematta myös esillä julkisuudessa. Julkisuus ei ole itseisarvo vaan väylä saada ajatuksia esille sekä käydä vuoropuhelua laajemman ihmismäärän kanssa, sanoo Ibi Love.
Myös vaalikampanjoinnissa Ibi Love luottaa räväkkyyteen, taiteen eri muotoihin sekä huumoriin. Mutta eikö politiikassa ole kyse vakavista asioista?
– Se, että politiikka on hauskaa ja jopa huvittavaa välillä, ei vähennä vakavien aiheiden huomiota. Huumori voi tehdä politiikasta kiehtovampaa, hauskempaa ja vaikuttavampaa, huomauttaa Ibi Love.
Hänen vaalikampanjansa motto on Love eternal, ikuinen rakkaus. Siinä on samaa henkeä kuin Agit-Propin laulussa: "Olen kommunisti, olen rakkautta kiireestä kantapäähän".
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.