Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko
Kreikan ammattiliitot ovat julistaneet maahan kahden vuorokauden yleislakon.
Lakoilla ja protesteilla työläiset vastustavat Kreikan hallituksen jatkuvaa leikkauspolitiikkaa. Parlamentti käsittelee hallituksen 28 miljardin euron leikkausesityksiä tänään ja huomenna. Kuristuskuuri on Kreikalle annettavien lainojen ehtona.
Edellisen kerran yleislakossa oltiin kesäkuun 15. Kreikan luokkakantainen, radikaali ay-verkosto PAME järjesti lisäksi 18. kesäkuuta mielenosoituksia kaiken kaikkiaan 65 kaupungissa.
PAME:n mukaan tuhannet ja taas tuhannet kreikkalaiset työläiset, eläkeläiset ja nuoret tuomitsevat hallituksen kansanvastaisen politiikan ja työnantajien mielivallan. PAME:n slogan on ”Lakina olkoon työläisten oikeudet”.
PAME korostaa, että Kreikan työväenluokalla on suuri vastuu kamppailla entistä päättäväisemmin kapitalismin hyökkäystä vastaan. Työväenliikkeen yhteisellä ja yhtenäisellä taistelulla on mahdollista pistää kapuloita kapitalistien, Euroopan unionin, järjestelmää tukevien puolueiden ja kompromisseja tekevän ay-eliitin rattaisiin.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Saksan parlamenttivaalit järjestetään 23.2.2025. Saksan vasemmisto kipuilee hajallaan. Berliinin Treptow-Köpenickissä vaalityöntekijät eivät jaa flaijereita pelkästään kiireisille kaupunkilaisille – he astuvat alueille, joissa historia ja nykypäivän poliittiset jännitteet kohtaavat raa’asti. Toimittaja JP (Juha-Pekka) Väisänen seurasi Die Linken vaalikampanjaa Berliinin kaduilla.
Caracasissa pidetty antifasistinen konferenssi kokosi yli tuhat aktivistia 76 maasta ja päättyi uuden kansainvälisen vallankumouksellisen verkoston perustamiseen. Liike, joka puolustaa työväenluokan oikeuksia, osallistavaa demokratiaa ja rauhaa, tavoittelee fasismin, uusfasismin, rasismin, kolonialismin ja imperialismin kaikista muodoista vapautumista.
Retoriikan ja psykologisen profiloinnin lisäksi meidän on ymmärrettävä syvällisemmin niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka tukevat romanialaista äärioikeistolaista poliitikko Călin Georgescua ja hyötyvät hänen nousustaan. Tässä poliittista valtaa tavoittelevien ja oikeuksiaan menettäneiden eliittien liitossa on nationalistisen oikeiston poliittisen hankkeen ydin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.