Morrissey: Elämä on sikolätti
Brittiläinen The Smiths oli 1980-luvun vaikutusvaltaisimpia vaihtoehtorock-yhtyeitä. The Smithsin teho perustui karismaattisen ja älykkään laulaja-sanoittaja Steven Morrisseyn ja kitaristi-säveltäjä John Marrin yhteistyöhön, joka tuotti nipun listahittejä. Koko suosittua brittiläistä – myöhemmin toki ympäri maailmaa, myös Suomeen levinnyttä – kitarapop-genreä ei voisi kuvitella ilman The Smithsin pioneerityötä.
Sanoittajana Morrissey veti omaperäistä linjaa eikä kaihtanut yhteiskunnallisia aiheita. Hän oli näkyvästi feministi ja eläinten oikeuksia puolustava vegetaristi, joka kritisoi muun muassa pääministeri Margaret Thatcheria, mutta myös aikansa ilmiöitä, kuten muusikkotovereidensa Band Aid –avustusprojekteja, joita piti falskeina.
The Smithsin menestynein albumi oli vuonna 1986 ilmestynyt The Queen Is Dead, joka pysyi Britannian myyntilistoilla peräti 22 viikkoa. Suosiota tuli kansainvälisestikin, ja yhtye esiintyi myös Suomessa Provinssirockissa Seinäjoella 1984.
Vuonna 1987 The Smiths hajosi, ja yhtyeen jäsenet lähtivät soolourille.
Musiikkiteollisuus ei yllätä
Vain sukunimellään tunnettu Morrissey on The Smithsin jälkeisen 25 vuoden ajan tehnyt menestyksekästä soolouraa ja antanut vaikutteita lukuisille yhtyeille, mainittakoon vaikkapa Blur ja Oasis. Hänen olemuksensa ja tyylinsä on toiminut esikuvana kokonaiselle itsetietoiselle hipster-sukupolvelle.
Suorasukaisista lausunnoistaan ja mielipiteistään tunnettu Morrissey ei ole viime vuosina juurikaan antanut haastatteluja valtamedialle. Tämän vuoden alussa hän suostui kuitenkin kommentoimaan faniensa kysymyksiä True To You –lehdelle, joka on kokonaan Morrisseylle omistautunut fanilehti.
Vastikään omaelämäkertansa julkaissut muusikko toteaa olevansa tätä nykyä kiinnostuneempi kirjojen kirjoittamisesta kuin musiikin tekemisestä.
– Olen puolessa välissä romaania, ja toiveeni ovat korkealla. Tosiasia on, että radioasemat eivät enää soita musiikkiani. Valtaosa ihmisistä ei enää luota musiikkiteollisuuteen, ja kaikki olettavat – aivan oikeutetusti – että suuret levy-yhtiöt ostavat artisteilleen listasijoituksia.
Morrisseyn mukaan rock- ja pop-musiikista on kadonnut intohimo.
– Kaikki menestystarinat ovat nykyään turvallisia ja tylsiä, mikään hittikappale ei enää yllätä. Enkä minä ole yksin tätä mieltä, samalla tavalla ajattelevat kaikki tuttavani.
Vaikka yhtyeen jäsenten välejä ovat hiertäneet niin oikeustaistelut kuin muukin keskinäinen kauna, ovat kaikki The Smithsin jäsenet hengissä ja soittokykyisiä. Niinpä toiveet yhtyeen paluusta nousevat aina aika ajoin tapetille. Morrissey kuitenkin vakuuttaa, ettei The Smiths häntä enää kiinnosta eikä hän suostu kommentoimaan aihetta sen pitemmälle.
Lihansyönti on murhaa
Morrissey ei olisi Morrissey, ellei hän nostaisi esille eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä. Ja tapansa mukaan hän ei kaihda provosoivaakaan kielenkäyttöä.
Kasvissyönti on Morrisseylle itsestään selvä vakaumus. Hänen mukaansa ei tarvitse kuin katsoa netin YouTube-videopalvelusta pätkiä, joissa kuvataan lihateollisuuden prosesseja. Katsojan on oltava graniittia, mikäli inhorealistiset videot eivät vetoa moraalituntoihin.
– Minun mielestäni eläinten syöminen ei eroa pedofiliasta. Ne ovat molemmat raiskauksia, väkivaltaa, murhaa. En halua tutustua ihmisiin, jotka syövät eläviä olentoja. Kuvittele, että istut esimerkiksi yökerhossa ja viereesi istuva henkilö esittelee itsensä: ”Terve, minä nautin verenvuodatuksesta, kurkkujen viiltämisestä ja elämän tuhoamisesta!” Ei siinä paljoa yhteystietoja vaihdeta, lataa Morrissey.
Hänen mukaansa jokaisen lihatuotteita markkinoivan televisiomainoksen perään pitäisi näyttää video, jossa kuvataan elävien sikojen ja lehmien todellinen tie ihmisten ruokapöytiin –vaihe vaiheelta.
– Haluaisin kysyä lihaa syöviltä, miksi heidän mielestään eläimiä saa kohdella barbaarisesti ja miksei eläimillä ole oikeutta omaan elämäänsä.
Morrissey ihmettelee, mikseivät maapallon poliittiset johtajat nosta esiin lihateollisuuteen ja lihansyöntiin liittyviä epäkohtia.
– Maailmaa liikuttaa vain ja ainoastaan raha, hän puuskahtaa.
Järkyttävä oma itse
Monen fanin mielestä Morrisseyn musiikki ja hänen persoonansa ovat auttaneet heitä löytämään oman, todellisen itsensä. Morrissey on sitä mieltä, ettei itsensä hyväksyminen ole koskaan helppoa ja että anteeksipyytely ja nolot tunteet seuraavat ihmistä aina hautaan saakka.
– Maailmassa on liikaa voimia, jotka kertovat meille, ettemme ole tarpeeksi hyviä – on kriitikoita, pankinjohtajia, viranomaisia, ex-kumppaneita… uskallatko sanoa niille kaikille, että painukaa hemmettiin? Se olisi ainoa tapa ratkaista ongelma, pohtii Morrissey.
Hänen mukaansa koko länsimainen yhteiskunta rakentuu sille, että ihmisten ei anneta olla omia itseään. Muuten ihmisten kontrollointi ja pelottelu eivät onnistu.
– Heti kun ihminen yrittää olla oma itsensä, paikalle tulevat poliisi ja hallituksen panssarivaunut… se on viimeinen asia, johon meitä rohkaistaan. Sen vuoksi on aina suuri järkytys, jos joku nousee seisomaan ja kertoo rehellisen mielipiteensä. Valtamedia kyllä arvostelee näitä henkilöitä, mutta tuskin koskaan kiittelee.
Elämä on sikolätti
Morrissey nimeää omasta tuotannostaan lempikappaleeksi Ringleader of the Tormentors –levyltä löytyvän Life is a Pigsty (suom. Elämä on sikolätti). Kappaleessa on hänen mukaansa syvää sanomaa.
– Minua aina moititaan siitä, että sanon liikaa asioita. Luoja paratkoon, on aivan tarpeeksi ihmisiä, jotka eivät sano yhtään mitään. Eikö edes yhden meistä sallita puhua avoimesti? Tunteet ovat mielestäni paljon syvempiä kuin mitkään ilmaisut. Me kaikki kannamme sisällämme pohjatonta yksinäisyyttä. Elämä on kuin sikolätti, ja meillä kaikilla on kuollessamme silmissä kyyneleitä. Aika harva kuolee riemusta hysteerisenä, toteaa Morrissey.
Lähteitä:
True To You – Morrissey Zine: true-to-you.net
Mark Simpson: Pyhä Morrissey. Sammakko 2012.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.