Yhdistyneitä kansoja ei voi voittaa!
Yhteiskunnallisten liikkeiden tapaaminen, Maailman sosiaalifoorumi 2015 Tunisiassa, on tila, jossa monimuotoiset liikkeet kokoontuvat ja hahmottavat yhteisiä keinoja taistella kapitalismia, imperialismia, patriarkaattia, rasismia ja kaikenlaisia alistamisen ja syrjimisen muotoja vastaan.
Ihmiset kautta maailman kärsivät kapitalismin syvästä kriisistä. Monikansalliset yhtiöt, pankit, mediajätit ja kansainväliset rahoituslaitokset yrittävät kasvattaa voittojaan tukemalla uuskolonialismia ja uusliberaalia talouspolitiikkaa harjoittavia hallituksia.
Kapitalisminvastaisen toiminnan strategiaa
Sota, miehitykset, erilaiset vapaakauppasopimukset ja talouskuripolitiikka luovat tilanteita, joissa yhteistä hyvää yksityistetään, julkista sektoria ja palkkoja leikataan, synnytetään massatyöttömyyttä ja epävarmoja elinoloja. Naisten työtaakka kasvaa ja luontoa tuhotaan.
Tällä uusliberalistisella politiikalla on valtava vaikutus ihmisten elämään niin etelässä kuin pohjoisessa. Seurauksena ovat kasvavat siirtolaisten ja pakolaisten virrat, ylivelkaantuminen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvaminen. Konservatiiviset arvot valtaavat alaa, ja myös naisten elämän ja kehon kontrolli lisääntyy. Ympäristön ja ruuantuotannon kriisin ratkaisuksi tarjottu ”vihreä markkinatalous” vain pahentaa ongelmia ja johtaa elämän ja luonnon tavaramuotoistumiseen ja yksityistämiseen.
Maailman sosiaalifoorumin liikkeet korostavat, että kansat eivät ole vastuussa kriisistä eikä ole niiden kontolla kriisin laskujen maksaminenkaan. Ratkaisua ei ole löydettävissä kapitalistisen järjestelmän sisällä. Tunisiaan kokoontuneet liikkeet yhdistävät voimansa ja muodostavat kapitalisminvastaisen toiminnan strategiaa.
Monikansallista yhtiövaltaa ja finanssijärjestelmää vastaan
Ne ovat kapitalistisen järjestelmän ja yksityistämiskehityksen pääagentteja, jotka tukevat sotia, loukkaavat ihmisoikeuksia ja ryöstävät luonnonvaroja.
Sosiaalifoorumiliike kamppailee kohtuuttomien ja laittomien velkojen mitätöimisen puolesta. Velka on nykyään maailmanlaajuinen ylivallan, alistamisen ja taloudellisen kuristamisen välikappale. Yhdysvaltain ja suuryritysten ajamat vapaakauppasopimukset on hylättävä. On mahdollista rakentaa toisenlaista kansainvälisyyttä, joka perustuu ihmisten väliselle solidaarisuudelle ja vapaalle liikkuvuudelle.
Sosiaalifoorumiliike kutsuu kaikki mukaan vastustamaan vapaakauppasopimuksia kansainvälisenä toimintapäivänä 18. huhtikuuta 2015.
Ilmasto-oikeudenmukaisuuden ja ruokaomavaraisuuden puolesta
Ilmastonmuutos on seurausta kapitalistisesta tuotannosta, jakelusta ja kulutuksesta. Suuryhtiöt, kansainväliset rahoituslaitokset ja niitä tukevat hallitukset eivät halua vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Sosiaalifoorumiliike tuomitsee “vihreän markkinatalouden” eikä hyväksy keinotekoisia ja valheellisia ratkaisuja ilmastonmuutokseen. Niiden avulla hämätään köyhiä valheellisilla lupauksilla ja samalla yksityistetään ja tehdään kauppatavaraa metsistä ja alueista, joilla kansat ovat eläneet jo tuhansia vuosia.
Sosiaalifoorumiliike puolustaa ruokaomavaraisuutta ja tukee kestävää, pienviljelyyn perustuvaa maataloutta.
Liike kehottaa kaikkia mukaan joulukuussa 2015 Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä järjestettäviin tapahtumiin. Vuosi 2015 olkoon kansainvälinen ympäristö- ja joukkoliikkeitten kampanjavuosi ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan
Naisiin kohdistuu väkivaltaa miehitetyillä alueilla, mutta myös yhteiskunnallisesta toiminnasta syytettyjä naisia pahoinpidellään eri puolilla maailmaa. Sosiaalifoorumiliike kamppailee lähisuhde- ja seksuaalista väkivaltaa vastaan. Naisia kohdellaan objekteina tai tavaroina, koska heidän kehojensa ja ajatustensa koskemattomuutta ja itsenäisyyttä ei kunnioiteta. Naisten, tyttöjen ja lasten kauppa on tuomittavaa.
Sosiaalifoorumiliike puolustaa seksuaalista moniarvoisuutta ja oikeutta määrittää itse oma sukupuolensa.
Liike tukee neljännen Naisten marssin tapahtumia. Naisten maailmanlaajuinen marssi starttasi 8. maaliskuuta, ja siinä on mukana naisia 96 maasta. Tunnuksella ”Naiset marssivat kunnes me kaikki olemme vapaita” järjestetään erilaista toimintaa aina lokakuuhun saakka.
Rauhan puolesta sotaa, kolonialismia, miehityksiä ja militarismia vastaan
Sotaa ja miehityksiä oikeutetaan usein valheellisella puheella, jossa korostetaan ihmisoikeuksien puolustamista ja taistelua ääriliikkeitä vastaan. Kansoilla on oltava oikeus itsenäisyyteen ja oikeus päättää omista asioistaan. Sosiaalifoorumiliike tuomitsee sotilastukikohtien perustamiset, joilla lietsotaan konflikteja, ryövätään luonnonvaroja ja tuetaan diktatuureja monissa maissa.
Sosiaalifoorumiliike vaatii hyvityksiä kaikille niille ihmisille, jotka ovat joutuneet kolonialismin uhreiksi eri puolilla maailmaa.
Kapitalisminvastainen toimintaviikko lokakuussa
Vastarinta ja solidaarisuus edellyttävät demokraattista joukkotiedotusta ja vaihtoehtoisen median rakentamista. Tarvitaan ay-liikkeen, joukkoliikkeiden ja järjestöjen rauhanomaista yhteistoimintaa kapitalistisen logiikan kumoamiseksi.
Sosiaalifoorumiliike tuomitsee yhteiskunnallisten kamppailujen kriminalisoinnin. Protesteihin vastataan entistä kovemmin keinoin: väkivallalla, pitkillä vankeustuomioilla ja jopa salamurhilla.
Liike kehottaa kaikkia mukaan kapitalisminvastaiseen maailmanlaajuiseen toimintaviikkoon 17.-25 lokakuuta 2015.
– Maailman yhteiskunnalliset liikkeet: suunnatkaamme kohti maailmanlaajuista yhtenäisyyttä, jolla murskataan kapitalistinen järjestelmä. Kauan eläköön kansojen taistelu. Yhdistyneitä kansoja ei voi voittaa! todetaan sosiaalifoorumin julistuksessa.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Kun uusista EU:n jäsenkandidaateista neuvottelu nostaa sopimusten uudistamisen poliittiselle agendalle, on päättäjillä se käsitys, että laajentumista tulisi lähestyä “geopoliittisena strategisena investointina”. Eurooppalaisen vasemmiston tulisi kuitenkin kyetä vastaamaan vaihtoehtoisen vision esittämisen haasteeseen.
Ukrainan sodassa alkaa pian kolmas vuosi. Silti sotarintamalla on tapahtunut vain vähän muutoksia. Se on jo puoleksitoista vuodeksi jumittunut karmeaksi ja paljon uhreja vaativaksi asemasodaksi, jossa Ukrainan ja Venäjän osapuolet eivät ole saavuttaneet merkittävää edistystä. Tilannetta analysoi Jacobin-lehden avustaja Charlotte Claes.
Vasemmistokoalitio NPP:n ehdokas Anura Kumara Dissanayake on voittanut Sri Lankan presidentinvaalit. Lähes 7 miljoonaa srilankalaista antoi tukensa NPP-koalition lupaamille sosiaalisille uudistuksille, demokraattisten oikeuksien laajentamiselle, korruption vastaiselle työlle ja julkisten palvelujen rakentamiselle.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.