Tehdäänkö Turussa läpihomeisesta rakennuksesta päiväkoti?
Turussa on Ispoisten kartano Oy:n lukuun allekirjoitettu kauppasopimus valaistusalalla toimivan Teknopower Oy:n toimitusjohtajan Nina Arvosen, halikkolaisen Ellego Powertec Oy:n toimitusjohtajan Rami Arvosen ja Suomen Pelastusarmeijan säätiön kanssa.
1740-luvulla rakennetussa kartanossa toimi kevääseen 2012 asti Pelastusarmeijan ylläpitämä palvelutalo Onnela.
Turkulainen rakennusarkkitehti ja SKP:n eduskuntavaaliehdokas Eira Kejonen kertoo, että palvelutalojen asukkaille paikka oli kaikkea muuta kuin nimensä veroinen.
– Jo ulkopuolelta näki, että katto vuotaa, sokkeli ja perustukset ovat painuneet, ikkunat ovat hatarat ja julkisivulaudoitus rapistunut. Ohi kävellessäkin tunsi voimakkaan homeen hajun. Rakennus on jätetty heitteille ja onkin ymmärrettävää, ettei mikään toiminta voi kannattaa, jos rakennuksen kunnostus laskettaisiin toiminnan kuluihin, toteaa Kejonen.
Läpimätä hanke
Kejonen ei lainkaan ymmärrä samaan rakennukseen suunniteltua päiväkotitoimintaa.
– Se ei ole mahdollista ensinnäkään toiminnallisesti. Rakennus on jyrkässä rinteessä eikä siinä ole pihaa. Talo on kolmekerroksinen eikä siinä ole hissiä. Muutenkin päiväkodin toiminnot on hyvä sijoittaa yhteen kerrokseen. Mitenköhän paloturvallisuusmääräykset toteutuvat kolmekerroksisessa puurakennuksessa? kysyy Kejonen.
Kejosen mukaan rakennus on lisäksi läpimätä. Teknisesti rakennuksen korjaaminen päiväkotitoimintaa varten on liki mahdotonta.
– Ihmettelen myös naapurissa sijaitsevan, jo viime marraskuussa lakkautuspäätöksen saaneen Jagellonicankadun päiväkodin toiminnan kytkemistä tähän yksityistämishankkeeseen. Miten Turun kaupungin varhaiskasvatuksesta ja päiväkotitoiminnasta vastaavat viranomaiset, kasvatus- ja opetuslautakunta ja kaupunginhallitus on tämän asian voinut päättää näin huolimattomasti ja asiantuntemattomasti?
Kejonen vaatiikin suunnitellun päivähoitotoiminnan avaamista julkiseksi ja perusteluja sille, miksi kaupungin päättäjät ovat antaneet tämän tapahtua.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.