Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Nyt harkiten äänestämään

    Pääkirjoitukset
    20.1.2012 - 11:00
    Erkki Susi

    Lopuillaan oleva presidentinvaalikampanja on ollut monessa suhteessa mystinen. Alussa näytti siltä, että kampanjassa nousevat luonnostaan keskiöön ulkopolitiikka, ennen kaikkea Nato-kysymys, kansainvälinen tilanne ja naapuruussuhteet. Luonnostaan siksi, että ne valtaoikeudet, mitkä presidentille ovat jääneet jäljelle, koskevat lähinnä yllä mainittuja.

    Kuitenkin sekä ehdokkaat että haastattelevat toimittajat ovat toistelleet näitä asioita varsin kaavamaisesti ja pintapuolisesti. Ensimmäisestä ehdokaspaneelista lähtien Suomen suhteita Natoon on lähestytty sukkasillaan ja konsensuksessa. Nekin ehdokkaat, joiden vuosien varrella esittämistä Nato-myönteisistä lausunnoista saisi paksuhkon kirjan, ovat myötäilleet Paavo Väyrysen ja miksei Paavo Arhinmäenkin linjaa vain näitä epäselvemmin.

    Tulee mieleen itävaltalaisen filosofin Ludwig Wittgensteinin tunnettu hokema: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen. Mistä ei voida puhua, siitä täytyy vaieta. Voisi sanoa, että hyvä niinkin, ellei monilla ehdokkailla olisi suhtautumisessa Natoon taktinen ketunhäntä kainalossa.

    Perin outoa on sekin, ettei äärimmäisen vaarallisesta kansainvälisestä tilanteesta ja YK:n alennustilasta USA:n ja eräiden muiden maiden talutusnuorassa ole juurikaan puhuttu, ei myöskään käytännöllisen yhteistyön kehittämisestä ja laajentamisesta Venäjän kanssa, vaikka juuri nuo asiat ovat olleet Suomen sodanjälkeisen ulkopolitiikan, Kekkosen linjan, keskiössä. Helsingin Sanomien ja tv-Nelosen vaalipaneeli paljasti, miksei ole puhuttu: Lähi-idän tilannetta koskevat vastaukset paljastivat ehdokkaiden USA:n sotapropagandaa myötäilevän pöyristyttävän tietämättömyyden.

    Paremman puutteessa ehdokkaat ovat mieluummin vastailleet iltapäivälehdistön sellaisiin kysymyksiin kuin: ”Jos perustaisit bändin, mikä sen nimi olisi ja millaista musiikkia se soittaisi?”, ”Miten hemmottelet puolisoasi?”, ”Mitä aineksia nimikkodrinkkiisi tulee?”, ”Seiskan kannessa on punakka kuva kasvoistasi. Mitä otsikossa lukee?”, ”Kutsu käy Valkoiseen taloon. Mitkä kolme asiaa veisit lahjoina Barack Obamalle?” Ja niin edelleen.

    Suomessa on parin viime vuoden aikana kuohunut vaalirahoitusskandaali, mutta presidenttiehdokkaiden tenteissä ja paneeleissa ehdokkaiden vaalirahoitus on kainosti sivuutettu. Sauli Niinistön suuri tuki rahamiespiireiltä ja muiden ehdokkaiden siihen nähden vaatimaton tuki on toki uutisoitu.

    Liekö sitten sattumaa vai johdatusta, että lähes vaalipäivän aattona Suomen Kuvalehti vuodatti julkisuuteen kokoomuslaisen kuntaministerin Henna Virkkusen ja valtiovarainministeriön kuntaosaston laatiman kuntakartan, jossa Suomi suunnitellaan jaettavaksi nykyisestä 336:sta noin 70 kuntaan. Vuodosta n noussut kohu ei voi olla vaikuttamatta presidentinvaalin asetelmiin. Vuoto on kova isku kokoomukselle ja Niinistölle ja miksei hallituskumppaneillekin. Keskusta taas on Suomen ylivoimaisesti suurin kuntapuolue, joten ehdokkaista suurin vuodosta hyötyjä lienee Väyrynen.

    Viikon takaisessa numerossamme suositeltiin sanomaan vaaliuurnilla EI Natoa tukeville ehdokkaille, EI sosiaaliselle polkumyynnille, leikkauspolitiikalle, rahavallalle ja rasismille ja KYLLÄ itsenäiselle ulkopolitiikalle, rauhanpolitiikalle ja hyville naapurisuhteille sekä oikeudenmukaisemmalle ja ekologisesti kestävämmälle maailmalle. Tämä sulkee pois muun muassa mukailtua suojeluskuntajärjestön hihamerkkiä vaalilogonaan käyttävän suurpääoman ehdokkaan Sauli Niinistön ja rasismia puolueessaan suvaitsevan Timo Soinin.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Victoria Holmes yhdistää poliittisessa työssään luokkapolitiikan, romanihistorian ja antirasismin kysymykset. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Kulttuuri
    14.10.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Victoria Holmes haastaa vasemmiston tarkastelemaan romanien historiaa uudelleen

    Britannian kommunistisen puolueen keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsen Victoria Marie Holmes tunnetaan puolueensa viestinnän kehittäjänä, kirjailijana, näyttelijä

    Jeremiah Tousaint on Pointe Broadcasting Networkin uutispäällikkö Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Ulkomaat
    13.10.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Karibialainen mediatalo antaa äänen näkymättömille tarinoille

    Teemu Valli, Petri Palmu, Linda Savonen ja Tiina Rouhiainen väänsivät kättä ay liikkeen tulevaisuudesta Tiedonantaja festivaalilla Kuva Emma Grönqvist
    Politiikka
    12.10.2026
    Jukka Piha

    Yrittäjä haastoi ay-liikkeen

    Maija Amperla pitää Tiedonantaja festivaalia harvinaisena keskustelufoorumina Kuva Jukka Piha
    Uutiset
    11.10.2026
    Jukka Piha

    ”Järkyttävän upea festivaali” toi esiin vaietut yhteiskunnalliset kysymykset

    Palestiinan, Länsi-Saharan ja Afrikan vapautumiskamppailuja käsiteltiin keskustelussa
    Yleinen
    10.10.2026
    Jukka Piha

    ”Päitä katkaistiin vallan nimissä” – kolonialismin väkivallasta puhuttiin ilman kaunistelua

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 045 7839 4289
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    petra.packalen@tiedonantaja.fi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!