Obama ja suuret odotukset
Barack Obama on varmistanut Yhdysvaltain demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuuden. Lähes kuka muu tahansa on parempi ehdokas kuin Hillary Clinton, joten Obaman voitto herättää paljon toiveita niin USA:ssa kuin maailmallakin. Hänellä on myös mahdollisuuksia päihittää lopullisessa vaalissa sotaisa republikaani John McCain.
Mutta tarkkaan ottaen Obamaan liittyvät suuret odotukset eivät perustu mihinkään tosiasioihin, vain toiveisiin, että hän on kampanjoinut ja kampanjoi myös McCainia vastaan taktisista syistä oikeistolaisin tunnuksin, mutta paljastuu voitettuaan rauhan mieheksi.
Obamaan liittyvät odotukset perustuvat osittain myös harhaluuloon, että demokraattiset presidentit ovat vähemmän aggressiivisia ja sotaisia kuin republikaaniset presidentit.
Kuitenkin Vietnamin sodan aloitti demokraatti Lyndon B. Johnson ja lopetti republikaani Richard Nixon.
Demokraatti John F. Kennedy hyökkäsi Kuubaan Sikojenlahdella ja järjesti massiivisen salaisen ja julkisen aggression Latinalaisessa Amerikassa ja muualla tukien kaappauksia, rahoittaen kuolemanpartioita ja pönkittäen diktatuureja.
USA:n nykyinen politiikka Irakissa ja muualla Lähi-idässä on tietysti laskettava George W. Bushin ja uuskonservatiivien ”ansioksi”, mutta se perustuu demokraatti Jimmy Carterin doktriiniin, jonka mukaan minkä tahansa voiman yritystä valvoa Persianlahden aluetta pidetään hyökkäyksenä USA:n elintärkeitä etuja vastaan, ja se lyödään takaisin.
Demokraatti Bill Clinton hyökkäsi Jugoslaviaan ja lähetti enemmän sotilaita useampiin osiin maailmaa kuin kukaan muu presidentti toisen maailmansodan jälkeen.
Avainkysymys ei siis näyttäisi olevan, istuuko Valkoisessa talossa demokraatti vai republikaani, vaan onko USA:ssa ja muualla maailmassa riittävän vahvaa kansalaismielipidettä ja sodanvastaista liikettä, joka luo painetta järkevään ja rauhantahtoiseen politiikkaan
Obaman tähänastiset lausunnot eivät lupaa hyvää. Ne paljastavat, että hän ei tiedä juuri mitään maailmasta ja että hän – silloinkin kun ilmoittaa valmiudestaan keskustella ”meidän vihollistemme” kanssa – lähtee Clintonin ja McCainin tavoin siitä imperialistisesta oletuksesta, että käytännössä kaikki mitä maailmalla tapahtuu on USA:n hallituksen asia ja kuuluu USA:n johdettavaksi.
Demokraattien esivaalikilvassa Obama pääsi loistamaan sillä, että hän aikoinaan vastusti hyökkäystä Irakiin, Clinton kannatti. Siitä puhuttiin vähemmän, että Obama on kiltisti hyväksynyt kaikki Bushin vaatimat lisäsatsaukset Irakiin.
Obama lupaa lopettaa Irakin sodan, mutta pitäisi USA:n joukot Irakissa vuosia eteenpäin. Hänen ajatuksensa korvata armeijan joukkoja yhä enemmän yksityisten yhtiöiden palkkasotureilla ja tehostetulla ilmavoimien toiminnalla ei paljonkaan poikkea Bushin järkeilystä.
Obama ehdottaa lisäjoukkojen siirtämistä Afganistanin miehitykseen ja mahdollisiin uusiin interventioihin Keski- ja Länsi-Aasiassa sekä Lähi-idässä. Hän ottaa todesta propagandan Iranin pyrkimyksistä rakentaa ydinase, ja kannattaa pakotteiden tiukentamista, sotilaallista saartoa ja tietuin edellytyksin sotilaallista, myös ydinasein tehtävää iskua.
Toivotaan, että synkät epäilyt Obaman linjasta osoittautuvat vääriksi ja että häntä ei myöskään salamurhata.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
