Oi näitä aikoja
Nämä presidentinvaalit voivat osoittautua Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan kannalta tärkeimmiksi vuosien 1956 ja 1962 jälkeen. Tai sitten kulisseiksi, joiden takana kansaa petetään. Kyse on tietenkin Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden kohtalosta ja Nato-jäsenyydestä.
Nämä presidentinvaalit ovat myös maamme sodanjälkeisen ajan eriskummallisimmat. Vaalikeskustelussa vaiettiin lähes täysin maailman ja Suomen ylivoimaisesti tärkeimmästä turvallisuusongelmasta: George W. Bushin hallinnon sotapolitiikasta.
Sitäkin enemmän puhuttiin Venäjästä ja sen muodostamasta uhasta. Ehdokkailta jätettiin suurin piirtein kysymättä vain pari asiaa: ”Vastaako suomalainen sotilas mielestänne kymmentä ryss! venäläistä?” ja ”Mitä presidenttinä tekisitte, kun Venäjä hyökkää?”
Kumpaankin ilmiöön oli yksi yhteinen syy: kampanja Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Natossa määrää USA. Ja kampanja Suomen Nato-jäsenyyden puolesta ei onnistu ilman Venäjän uhalla pelottelua.
* * *
Muuten presidentinvaalikampanja lähestyi yhä enemmän tv-leikkejä ja tosi-tv-kilpailuja hömppäkysymyksineen.
Siinäkin jäätiin kuitenkin puolitiehen. Ehdokkaiden lempiväriä, kengännumeroa, tanssitaitoa, alkoholinkäyttöä ja mahdollisia huumekokeiluja ei tiettävästi kysytty.
Roskienkin osalta suorastaan taannuttiin takavuosista. Ehdokkaiden roskapusseja ei tutkittu, kysyttiin vain, vievätkö he itse roskapussit ulos.
Ehdokkaat jäivät siis valitettavan tuntemattomiksi äänestäjille.
Olennainen ero tosi-tv-ohjelmiin oli myös se, että ehdokkaita ei pantu pudottamaan porukalla heikompia yksilöitä kilvasta. Miksi ei?
* * *
Törkyjuttujenkin osalta kampanja oli aika köyhä. 50-luvun Urho Kekkosen vastaiseen kampanjaan verrattuna tilanne erosi kuin päivä yöstä.
Kukaan ei kysynyt Matti Vanhaselta, mitä oikeastaan tapahtui aamuyöllä hotellihuoneessa.
Eikä Sauli Niinistöltä, miksi hän peruutti toisen auton kylkeen saatuaan puhelun eräältä viihdelehdeltä.
Tämän viikon alussa näytti jo lupaavalta, kun molemmat iltapäivälehdet kertoivat etusivun pääjutuissaan, että ”Halosen vaalitapahtumassa ruoskittiin alastonta miestä”.
Pettymys oli suuri, kun paljastui, että ruoskija ei ollutkaan Tarja Halonen eikä ruoskittava Pentti Arajärvi. Kyse olikin performanssitaiteilijoiden esityksestä Joensuun Tarjarock-tapahtumassa. Tietäähän nämä taiteilijat!
Viihdelehtien tekijöiltä puuttuu mielikuvitusta. Esimerkiksi tähän tapaan: ”Miksi Miskaa ja Ronttia ei saa valokuvata? Kuolivatko presidentin kissat entisen ay-juristin ja Teemu Mäen suorittamassa rituaalitapossa?”
* * *
Nyt jännätään, tuleeko toinen kierros vai ei. Onpa istuvaa presidenttiä vastassa toisella kierroksella Niinistö tai Vanhanen, hän saa todennäköisesti halosta päähän.
EERO
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
