Ole Greta Thunberg!

Greta Thunberg nuorison poliittisen radikalisoitumisen keskeisenä hahmona: transform!-verkoston koordinaattori Angelina Giannopoulou pohtii intersektionaalista aktivismia, tunteiden roolia politiikassa ja sitä, miksi spontaanit solidaarisuuden teot horjuttavat sekä valtarakenteita että yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä.

On kulunut kuusi vuotta siitä, kun valkoinen, keskiluokkainen, autismikirjolla oleva teinityttö seisoi YK:n ilmastohuippukokouksessa maailman johtajien edessä ja huudahti närkästyneenä: ”Kuinka te kehtaatte!” Greta Thunbergista tuli pilkan kohde – ei ainoastaan ilmastonmuutoksen kieltäjien ja konservatiivipoliitikkojen, vaan myös osan antikapitalistisesta vasemmistosta. Heille tuo kömpelö, letitetty vaaleahiuksinen tyttö oli yrityskapitalismin viherpesun väline, joka pääsi epäilyttävän vaivattomasti esille globaaleilla mediakanavilla ja monikansallisissa organisaatioissa.

Nyt luulisi monen hänen kriitikkonsa – poliittisen kentän molemmista ääripäistä – jo pyytäneen anteeksi. Greta oli kuin olikin vain nuori tyttö, joka ryhtyi toimimaan aikamme suurimman uhkan edessä – uhkan, jonka hänen sukupolvensa joutuu maksamaan kalliisti. Ja mitä nämä kuusi vuotta ovat osoittaneet? Että hän ei koskaan ollut pääoman sätkynukke, ei todellisesta kamppailusta harhauttava sivujuonne, eikä vihreän uusliberalismin äänitorvi.

Itse asiassa, mitä terävämmäksi Greta kehitti kritiikkiään globaalia taloudellista ja poliittista järjestystä kohtaan, sitä enemmän hän katosi valtamedioista – huolimatta siitä, että hänellä on yhä merkittävä vaikutus eurooppalaisiin kansalaisliikkeisiin ja että hän jatkaa johdonmukaista poliittista toimintaa. Samaan aikaan suuri osa vasemmistosta ei ole tehnyt pienintäkään itsearviointia siitä, miten se ymmärsi väärin tämän ”Greta-ilmiön”. Vasemmisto ei yksinkertaisesti kyennyt nielemään ajatusta siitä, että etuoikeutettu valkoinen ruotsalaistyttö voisi aidosti olla antikapitalisti – ja kykenevä yhdistämään nykyajan kamppailuja intersektionaalisesti – ilman että hänet olisi ensin perehdytetty vasemmiston poliittiseen viitekehykseen.

Ja silti Greta on keskeinen hahmo nykyisen nuorison poliittisessa heräämisessä ja radikalisoitumisessa. Tämä sukupolvi ei odota, että massapuolueet tai perinteiset liikkeet näyttäisivät suuntaa. He menevät kaduille, kehittävät omat toimintatapansa (kuten Fridays for Future -liike), hyödyntävät digitaalisia välineitä ja verkostoja täysimääräisesti ja rakentavat kokonaisvaltaista antikapitalistista puhetta, joka yhdistää ilmastokriisin, sosiaalisen eriarvoisuuden, uuskolonialismin ja rasismin. Kenenkään ei tarvitse selittää heille, että nämä kaikki liittyvät toisiinsa – he tietävät sen jo.

Siksi meille ei tullut yllätyksenä, kun Greta asettui Palestiinan tueksi. Hänen sanansa kuuluivat: ”Jos et ilmastoaktivistina taistele myös vapaan Palestiinan ja kaikkialla maailmassa jatkuvan kolonialismin ja sorron lopettamisen puolesta, sinun ei pitäisi voida kutsua itseäsi ilmastoaktivistiksi.”

Nuo sanat heijastavat sellaisen sukupolven eettistä selkeyttä, joka kieltäytyy olemasta neutraali. Aikamme ratkaisevassa moraalisessa vastakkainasettelussa nuoret kuten Greta valitsevat puolensa – ja tekevät sen niin radikaalilla tavalla kuin voivat. Jotkut purjehtivat Gazaan humanitaarisen avun kanssa. Toiset heiluttavat Palestiinan lippua Harvardin valmistujaisissaan. Muutamat huutavat ”Free Palestine!” keffiyeh kaulassaan voitettuaan nyrkkeilyottelun.

Mutta niiden parjaaminen, jotka asettuvat palestiinalaisten rinnalle, on saavuttanut huolestuttavat mittasuhteet. Kansainvälinen äärioikeistolainen propagandakoneisto – joka on juurtunut syvälle suosituimpiin sosiaalisen median alustoihin – paiskii ylitöitä levittääkseen valeuutisia, mustamaalatakseen aktivisteja, hämärtääkseen kansainvälisen solidaarisuuden aallon ja kylvääkseen epävarmuutta. Gretasta on esimerkiksi levitetty karkeasti muokattua kuvaa, jossa Greta muka pitelee Aperol Spritziä humanitaarista apua kuljettavan aluksen kannella. Se levisi kulovalkean tavoin samojen ihmisten keskuudessa, jotka jo vuonna 2019 pilkkasivat “hemmoteltua autistiteiniä” – ja kyllä, myös osa vasemmistosta, aina valmiina vahvistamaan epäluulojaan “Vihreä-Gretasta”, jakoi sen eteenpäin.

Mutta varsinainen tragedia ei olekaan siinä, miten helposti ihmiset lankeavat tekoälyn tuottamiin valheisiin ja disinformaatioon. Se on siinä, miten sietämättömäksi on tullut hyväksyä, että jotkut nuoret yhä uskaltavat toimia spontaanisti, vilpittömästi ja poliittisesti – rikkoen sen apatian ja kyynisyyden, johon niin moni muu on mukavasti upottautunut.

Ajassa, jossa kyynisyys, katkeruus ja voimattomuus vaikuttavat olevan yhteiskuntiemme hallitseva poliittinen tunne [1], ihmiset, jotka välittävät muustakin kuin vain omasta nahastaan, alkavat ärsyttää. Eivät vain vallanpitäjiä – vaan myös vallattomia. Heitä, jotka eivät enää kykene nostamaan katsettaan taivaalle, saati kyseenalaistamaan, vaatimaan tai ryhtymään sellaiseksi kuin Greta.

Maailmassa, jota turhautuminen ja luovuttaminen piinavat – valitse olla kuin Greta.

Angelina Giannopoulou Kirjoittaja on Ateenassa toimiva politiikan tutkija ja transform!europen ”European Integration and the Strategic Perspectives of the Radical Left” -ohjelman fasilitaattori. Hänellä on tutkinto poliittisesta sosiologiasta ja uskontotieteistä Sophia-yliopistosta Firenzestä. Hän on myös Dialop Project for the Christian-Marxist Dialogue -ohjausryhmän jäsen.

[1] Ks. julkaisumme tunteiden roolista politiikassa, erityisesti ressentimentin käsitteestä: “Feel the Change You Want to See”: The Role of Emotions in Politics. Teksti on alun perin julkaistu kreikaksi Epohi.gr/articles/be-like-greta-thunberg/. . Sen on Transform!europen blogista tekoälyavusteisesti englannista suomentanut Tiina Sandberg.