Olisiko Kekkonen nostanut Suomen lamasta?

Niinhän se tuppaa olemaan, että aika kultaa muistot. Muistamme mielellämme menneisyydestä mukavat ja hyvät asiat ja samalla pyyhitään totuus vähemmän ikävistä asioista. Kaikki kunnia presidentti Urho Kekkoselle ulkopoliittisista ansioista, mutta minkälaista politiikkaa hänen pääministerikausillaan harrastettiin?

Luen parhaillaan tutkija Marko Nenosen kirjaa Lapiolinjalla, joka kertoo suomalaisista siirtotyöläisistä ja työttömyystöistä, alaotsikkona työttömät pakkotöissä 1948–1971. Kuinka ollakaan, myös 2010 luvulla puhutaan taas pakkotöistä. Karua luettavaa suomalaisen työväestön orjuuttamisesta ja kun seuraa tämän päivän keskustelua työttömyyden torjumisesta tai työllistymisestä, niin yksi ja sama asia pysyy muuttumattomana – työtöntä potkitaan edelleen surutta monin eri keinoin ja painostuksin.

Mutta palataan Urho Kekkoseen josta otan kirjasta yhden esimerkin. Syksyllä 1953 oli paljon työttömyyttä. Niinpä neuvonantajiensa johdolla pääministeri Kekkonen päätti, että on parannettava vientiteollisuuden kannattavuutta ja alennettava teollisuuden kustannuksia. Devalvaatiota ei haluttu käyttää koska työläiset olisivat vaatineet palkankorotuksia ja se olisi tehnyt tyhjäksi alentaa kustannuksia.

Kekkonen päätti, että yritysten veroja alennetaan ja lapsilisä poistetaan ensimmäiseltä lapselta, palkkoja alennetaan kymmenellä prosentilla ja valtion menoja leikataan. Koska lapsilisiä leikataan, voitaisiin työnantajien lapsilisämaksukin poistaa.

Näin siis 1950-luvulla Urho Kekkosen ollessa pääministeri. Eikö olekin tuttuja keinoja kun ajatellaan tätä päivää, leikkauslistoja ja suurpääomille annettavia lottopotteja. Olisiko porvari Kekkosen keinot tänään samat kuin mitä Sipilä, Stubb, Soini tarjoavat – luultavasti olisi.

Hassuinta tässä on, että oikeisto syyttää ay-liikettä menneisyydessä eläväksi muumioksi, mutta itse toimii, kuten aina on toiminut samoja keinoja käyttäen. Erotuksella vaikka 1950-lukuun, että työläisiä pitäisi saada polkea mielin määrin ilman ay-liikkeen sekaantumista työmarkkinoihin.

Vaikka oikeisto kuinka yrittää vakuuttaa modernisuuttaan ja ajassa elämistä ja syyttää vasemmistoa menneisyydessä piehtaroinnista, niin tosi asia on, että työn ja pääoman välinen ristiriita on ja pysyy, niin kauan kuin elämme kapitalismissa.

Suomalainen yhteiskunta ja sen kapitalismi on entistä kansainvälisempää. Siksi suomalaisen työväen – ja ammattiyhdistysliikkeen on koottava voimansa ja myös kansainvälistyttävä, jotta työn ja pääomien vastaisessa taistelussa pärjätään.

Työläisten ja vähävaraisten on turhaa haikailla vahvan johtajan perään tai kuvitella uusia porvarillisia puolueita äänestämällä voivan kohentaa asemiaan. He kun eivät halua ymmärtää työn ja pääomien välistä vastakkainasettelua, on yhtä tyhjää heitä äänestää. Äänestämällä työväenliikkeen ja ay-aktiivien ehdokkaita jotka ymmärtävät, että oikeistopolitiikalle on vaihtoehto – on muutos mahdollinen.