Omatoimikirjastot kattavat jo lähes koko maan – mutta mitä tapahtuu kirjastoalan työlle?

Lupa- ja valvontaviraston tuore (1.4.)  toimintatilasto osoittaa, että kahdeksan yhdeksästä kunnasta tarjoaa mahdollisuuden asioida kirjastossa myös silloin, kun työntekijät eivät ole paikalla. Omatoimikirjastot ovat vakiintuneet osaksi peruspalvelua, ja niiden laajeneminen on yksi viime vuosien näkyvimmistä muutoksista.

Kehitys herättää väistämättä kysymyksen: mitä tapahtuu kirjastoalan työlle, jos palvelu siirtyy yhä enemmän itsepalvelun varaan? Kirjasto ei ole vain tila ja kokoelma, vaan myös asiantuntijuutta, kohtaamista ja kulttuurista työtä. Omatoimisuuden kasvu haastaa tämän perinteen – ja samalla koko kirjastolaitoksen tulevaisuuden.

Lainausmäärät ennätystasolla – painetut kirjat pitävät pintansa

Vaikka henkilökunnan läsnäolo vähenee, kirjastojen käyttö ei ole hiipumassa. Vuonna 2025 suomalaiset lainasivat yleisistä kirjastoista yhteensä 87,9 miljoonaa teosta. Painettujen kirjojen lainaus kasvoi lähes neljä prosenttia, ja erityisesti lasten kirjallisuus jatkoi nousuaan.

Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osaston ylitarkastaja Jonna Toukonen kuvaa kehitystä näin:

”Kirjalainaus on ollut viimeksi näin korkealla tasolla 20 vuotta sitten. Kasvua selittää ainakin lasten kirjallisuuden suosio, sen lainaus nousi neljättä vuotta peräkkäin”, sanoo Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osaston ylitarkastaja Jonna Toukonen viraston tiedotteessa (1.4.2026).

Lasten kirjallisuutta lainattiin 40 miljoonaa kertaa. Myös muunkielisen kirjallisuuden lainaus nousi uuteen ennätykseen.

Kirjastoissa yli 50 miljoonaa käyntiä – mutta kuka kohtaa kävijät?

Kirjastoissa vierailtiin vuoden aikana 50,5 miljoonaa kertaa. Aktiivisia lainaajia oli 1,8 miljoonaa, mikä on 1,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kirjastot järjestivät 70 360 tapahtumaa ja koulutusta, joihin osallistui lähes 1,6 miljoonaa ihmistä.

Toukonen korostaa kirjastojen roolia kulttuurin järjestäjinä:
”Luvut kertovat, että kirjastot ovat merkittäviä kulttuuritapahtumien järjestäjiä ja mahdollistajia etenkin pienissä kunnissa”, sanoo Jonna Toukonen.

Mutta jos omatoimisuus kasvaa ja henkilökunnan määrä vähenee, kuka jatkossa mahdollistaa nämä tapahtumat? Kuka ohjaa, opastaa ja rakentaa yhteisöllisyyttä? Kirjaston työntekijän rooli ei ole vain tekninen, vaan kulttuurinen ja sosiaalinen – ja juuri siksi sen kaventuminen herättää huolta.

Kirjastojen kaksoishaaste: omatoimiajat yleistyvät, mutta henkilökuntaa silti haetaan

Samaan aikaan kun omatoimikirjastot yleistyvät, henkilöstötilanne on ristiriitainen. Vuoden 2026 alusta esimerkiksi Vantaalla, Oulussa ja Pellossa pidennettiin itsepalveluaikoja, jotta asiakaspalvelu voidaan keskittää ruuhkahuippuihin. Toisaalla äkilliset henkilöstövajeet ovat johtaneet kirjastojen sulkemisiin Ylistarossa ja Sipoossa.

Samalla Kirjastot.fi listaa avoimia työpaikkoja. Orimattilaan, Iisalmeen ja Tuusulaan, ja Lahdessa haetaan uutta johtajaa. Helsingissä Oodi rekrytoi 48 nuorta kirjastotyöntekijää kesäksi 1100 euron kuukausipalkalla. Kirjastovirkailijan mediaanipalkka on 2633 euroa, johtajilla yli 4000 euroa.

Kirjastojen suosio kasvaa, mutta kiire ja osaajapula haittaavat koulutuksia ja tapahtumien järjestämistä. Omatoimimalli paikkaa vajeita, mutta ei poista tarvetta rekrytoinneille – päinvastoin, se korostaa sitä.

Henkilökunnan kokemukset kertovat toisenlaisen tarinan – tutkimus paljastaa kasvavan ristiriidan

Omatoimikirjastojen nopea yleistyminen ei ole tapahtunut ilman seurauksia. Turun ammattikorkeakoulussa vuonna 2015 valmistunut Janne Blomqvistin tutkimus Henkilökunnan kokemuksia omatoimikirjastoista on edelleen yksi harvoista suomalaisista selvityksistä, jotka tarkastelevat muutosta työntekijöiden näkökulmasta.

Blomqvistin haastattelemat Inkoon, Tampereen ja Turun omatoimikirjastojen työntekijät kuvasivat muutosta kaksijakoiseksi. Työmäärä ei vähentynyt, vaan lisääntyi: järjestelytyö, valvonta, tilojen ylläpito ja teknisten järjestelmien seuraaminen veivät enemmän aikaa kuin ennen. Tutkimuksessa todetaan:
”Omatoimikirjaston myötä työmäärän koettiin lisääntyneen… Suurimpia pelkoja ja uhkia ovat järjestyshäiriöt, resurssien väheneminen ja päättäjien lyhytnäköisyys”, sanotaan tutkimuksessa (Blomqvist 2015).

Silti työntekijät suhtautuivat omatoimisuuteen myönteisesti. He näkivät sen mahdollisuutena vahvistaa kirjaston asemaa ja lisätä tilojen käyttöä. Mutta he korostivat, että omatoimisuus ei voi korvata henkilökuntaa – se voi toimia vain, jos taustalla on riittävästi osaavia työntekijöitä, jotka huolehtivat perehdytyksestä, turvallisuudesta ja palvelun laadusta.

Luokkatietoinen näkökulma: kuka hyötyy ja kuka menettää?

Omatoimikirjastojen laajeneminen voidaan nähdä osana laajempaa yhteiskunnallista kehitystä, jossa julkisia palveluja pyritään tehostamaan työvoimakustannuksia pienentämällä. Kun pääoma pyrkii jatkuvasti vähentämään työvoiman osuutta tuotannossa, sama logiikka voi hiipiä myös julkisiin palveluihin – vaikka kirjasto ei olekaan markkinaehtoinen toimija.

Omatoimisuus voi lisätä saavutettavuutta, mutta samalla se voi kaventaa työväenluokan ammatillisia mahdollisuuksia ja heikentää palvelun inhimillistä laatua. Kirjasto on ollut paikka, jossa tieto ja kulttuuri ovat olleet yhteistä omaisuutta, ei kaupallista hyödykettä. Jos henkilökunnan roolia kavennetaan, kavennetaanko samalla myös kirjaston yhteiskunnallista tehtävää?

Vuoden 2025 tilastot osoittavat, että kirjastot ovat edelleen yksi Suomen käytetyimmistä julkisista palveluista. Mutta samalla ne osoittavat, että kirjastojen toimintaympäristö muuttuu nopeasti.

Omatoimikirjastojen laajeneminen voi olla käyttäjille hyödyllistä, mutta se ei saa tapahtua niin, että kirjastoalan ammatillinen työ katoaa näkyvistä. Kirjasto on enemmän kuin tila, johon pääsee sisään – se on yhteiskunnallinen lupaus sivistyksestä, tasa-arvosta ja tiedon saavutettavuudesta.

Kysymys ei siis ole vain siitä, pääseekö kirjastoon iltaisin. Kysymys on siitä, millaiseksi kirjaston tulevaisuus rakennetaan – ja kenen ehdoilla.

---