Onko ”ihmisen aika” maapallolle kohtalokas?

”… samaan aikaan me voimme toki myös hyötyä ilmastonmuutoksesta. Meidän asemamme kaupankäynnissä voi muuttua odottamattomalla tavalla”.

Anne Berner syksyllä 2016

Ilmastonmuutoksen vääjäämätön eteneminen ja muut ihmisen toimet maapallolla ovat monien tutkijoiden mielestä luoneet kokonaan uuden geologisen aikakauden, antroposeenin. Sen on ehdotettu alkaneen 1900-luvun puolessa välissä. Sille on ominaista erilaisten ihmisperäisten materiaalien, kuten alumiinin, betonin, muovin, lentotuhkan, sekä ydinkokeiden laskeuman leviäminen ympäri planeettaa. Ihmiskunnan vaikutus näkyy myös ilmakehän kaasukoostumuksen muutoksena sekä vieraslajien laajana kulkeutumisena. Geologisten aikakausien kesto on ollut tyypillisesti miljoonia vuosia ja monet niistä ovat päättyneet sukupuuttoaaltoon kuten viimeisin mm. dinosaurukset sukupuuttoon ajanut tapahtumasarja liitukauden lopussa.

Erilaisia lähestymistapoja

Tämän kirja-arvioinnin kohteena olevat kaksi kirjaa Kuudes sukupuutto – Luonnoton historia ja Ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät lähestyvät samaa ongelmaa, ihmisen tulevaisuutta maapallolla täysin erilaisista lähtökohdista. Elisabeth Kolbert, sukupuutto-kirjan kirjoittaja tarkastelee historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta geologisten kerrostumien, eläinten ja luonnon kautta. Ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät -kirjan näkökulma on taas yhteiskunnallisessa viitekehyksessä, kamppailussa ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Yhteistä kummallekin lähestymistavalle on se, että tämä maapallolle parisataatuhatta vuotta sitten ilmestynyt, kahdella jalalla kulkeva kohtuullisen ruipelo laji, ihminen, saa aikaan kohtalokkaita muutoksia maapallollamme. Osin nämä muutokset johtuvat ihmisen ymmärtämättömyydestä ja osin nykyisen kapitalistisen järjestelmän vaatimasta talouskasvun pakosta.

Voittajat ja häviäjät

Maapallon eliitit – suuryritysten johto, johtavien talousvaltioiden keskeiset päättäjät ja armeijoiden johtohenkilöstö – miettivät uusia strategioita ilmastonmuutokseen suhtautumiseen. Yhteinen linja näyttää muotoutuvan uusliberalismin, ilmastonmuutoksen ja militarismin yhteenkietoutumisesta. Tätä kolmikkoa kirjan kirjoittajat luonnehtivat yhdessä sanalla: tuhoisa. Kyyninen liike-elämän ja valtioiden johto näkee Anne Bernerin tavoin ilmastonmuutoksessa mahdollisuuden tehdä bisnestä. Selvä voittaja näyttää olevan aseteollisuus, sillä varustautuminen kamppailuun maapallon hupenevista resursseista on käynnissä. Samoin voittaja on yksityinen sotilaallisluonteinen turvabisnes. Näiden firmojen palveluja käytetään enenevässä määrin sotilasoperaatioiden sijasta muun muassa (ilmasto)pakolaisten vyöryyn valmistautumiseen.

Selvä voittaja näyttää olevan aseteollisuus, sillä varustautuminen kamppailuun maapallon hupenevista resursseista on käynnissä.

Suuri voittaja näyttää olevan myös öljyteollisuus. Kirjan kirjoittajat käyvät läpi lukuisia esimerkkejä Shellin, Saudi Aramcon (maailman suurin öljyn tuottaja) ynnä muiden investointistrategioista ja toteavat, sen sijaan että nämä keskeiset toimijat suuntaisivat panoksia kestäviin globaaleihin energiaratkaisuihin, ne pyrkivät hyödyntämään yhä vaikeammin saavutettavia öljyvaroja, liuskeöljyä, syvän meren porausta, arktisia alueita ja niin edelleen. Monet suuryhtiöt, kuten kauppaketju Walmart, tekevät voimallista viherpesua markkinoinnissaan. Tähän viherpesuun ovat valitettavasti menneet mukaan jotkut ympäristöjärjestötkin.

Ilmastonmuutoksen suuria häviäjiä ovat ennen kaikkea ne ihmiset, jotka asuvat alueilla, joilla ilmastonmuutokset seuraukset ovat suuria. Nämä alueet ovat hyvin usein köyhiä ja katastrofin sattuessa ihmiset ovat pakotettuja muuttamaan, mistä on jo saatu esimerkkejä. Yksi suuri häviäjä on myös demokratia, jota ylikansallinen pääoma ja uusliberalismi horjuttavat. Ilmastonmuutos antaa myös suuren panoksen sukupuuttoaaltoon ja tässä olemme valitettavasti häviäjiä me kaikki, sillä maapallo tulee jäämään jälkipolvillemme verrattomasti köyhempänä kuin millaisena me sen saimme. Näin käy, jollei asioiden kululle pikaisesti tehdä jotakin.

Panamantynkäjalkasammakosta Britannian puolustusstrategian ammottaviin aukkoihin

Vaikka noilla kahdella väliotsikon asialla ei sinänsä ole varsinaista tekemistä keskenään, niillä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä: kummankin kohtalon määrää ihminen. Sammakkolaji elää tällä hetkellä vain sammakkoeläinten suojelukeskuksessa, sillä ympäröivästä sademetsästä se on kuollut. Britannian puolustuksen aukko taas elää militaristien ajatuksissa. Sammakot toivottavasti voidaan palauttaa luontoon. Militaristien suunnitelmaa puolustusstrategian aukon täyttämisestä toivottavasti ei toimeenpanna.

Kuudes sukupuuttoaalto etenee tällä hetkellä vääjäämättömästi, vaikka tiedemiehet eri puolilla maailmaa yrittävät pelastaa lajeja.

Kuudes sukupuuttoaalto etenee tällä hetkellä vääjäämättömästi, vaikka tiedemiehet eri puolilla maailmaa yrittävät pelastaa lajeja. Samoin etenee ilmastonmuutos. Kummankin etenemisen pysäyttämiseen kirjojen kirjoittajilla on ehdolla toimenpiteitä, joihin myös tavallinen mattimeikäläinen voi osallistua. Keskeistä on kansalaisliikkeiden painostus päättäjiä kohtaan siitä, että lajien suojelu (ihminen yhtenä lajina) otetaan tosissaan. Mahdollisuuksia siihen on, mutta onko poliittista tahtoa? Kysymys on hiukan siitä, olemmeko kaikki annebernereitä.

Elisabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia. Atena kustannus 2016. 367 s.

Nick Buxton ja Ben Hayes(toim): Ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät. Like 2016. 399 s.