Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Osa-aikatyö jatkaa kasvuaan Suomessa

    Kotimaa
    19.4.2024 - 13:27
    Toimitus
    Digilehti: Tiedonantaja huhtikuu 2024
    Kuva: Unsplash

    Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

    Koronapandemiasta toivuttaessa vuosina 2021–2022 työllisyys ja työtunnit kehittyivät Suomessa suotuisasti niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Viime vuonna työmarkkinat osoittautuivat kuitenkin kaksijakoisiksi: yksityisellä sektorilla tilanne selvästi heikentyi, samalla kun julkisella sektorilla työllisyys ja työtunnit kasvoivat. Yksityisen sektorin työllisyydessä ja tunneissa siis näkyy jo heikko suhdannetilanne, kun taas julkinen sektori reagoi suhdanteeseen hitaammin.

    17. huhtikuuta julkaistu Etla-tutkimus ”Työllisyyden ja tehtyjen työtuntien kehityksestä” (Etla Erikoisartikkeli 7) tarkastelee työllisyyden ja työtuntien kehitystä Tilastokeskuksen tietojen perusteella. Tutkija, KTT ...

    Tilaajille

    Osta tilaus

    Kirjaudu sisään

    Uusimmat artikkelit

    Russia, Elektrostal. School No 15. img 09 (1)
    Tutkimus
    16.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Suomalaistutkija väittää: Venäjän patrioottinen kasvatus hajottaa yhteisöt ja vahvistaa valtiollista kontrollia

    Venäjän sotilaallis‑isänmaallinen kasvatus on viime vuosina muuttunut koko yhteiskunnan läpäiseväksi vallankäytön välineeksi.

    kuva super
    Politiikka
    15.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Hoitajien irtisanomiset murentavat asiakasturvallisuutta

    Uusi selvitys perustuu keväällä 2025 aloitettuun laajaan kartoitukseen huoltovarmuuskriittisten yritysten kyberuhkiin varautumisesta. Kuva CSIRO CCO 3.0
    Uutiset
    14.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Kyberkypsyys junnaa – tuore selvitys varoittaa hitaasta teknologiasta

    Aalto yliopiston tutkimus paljastaa, miten verkon käyttö kietoutuu stressiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Kuva Tony Webster CCO 4.0
    Tutkimus
    13.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Some väsyttää, uutiset yllättäen helpottavat – näin netti vaikuttaa mieleen

    Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Suomen osaston puheenjohtaja Ibrahim Hussein KUVA IH
    Mielipiteet
    12.1.2026
    Ibrahim Hussein

    Vapauden puolustajat eivät voi vaieta poliittisen islamin väkivallasta

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!