Osattomien yhteiskunta

Alkava vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Vuodesta päätettiin — monen muun asian ohella — Euroopan unionin Lissabonin kokouksessa kymmenisen vuotta sitten.

EU-johtajat totesivat tuolloin, miten unionin puitteissa köyhyyttä tullaan vähentämään ”merkittävästi”. Sille, mikä sitten olisi ”merkittävää”, ei sen sijaan annettu mitään lukuarvoja.

Köyhyystutkija Jouko Karjalaisen mukaan nyt voidaan sanoa, että ainakin riski päätyä köyhyyteen on EU:n alueella päinvastoin kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Eikä seikka selity pelkästään sillä, että unioniin on liittynyt uusia jäsenmaita, joiden elintaso on Suomeen verrattuna alhaisempi.

Jouko Karjalainen alusti aiheesta vuoden ensimmäisellä Maanantaiklubilla Helsingissä yhdessä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalipäivystyksen päällikön Olli Salinin kanssa.

Suomessa entistä enemmän köyhiä

Vaikka Suomen talous on 1990-luvun alun laman jälkeen kasvanut useita vuosia, näyttää nykyisestä talouskriisistä huolimatta edelleen rikkaassa Suomessa olevan entistä enemmän köyhiä.

Jouko Karjalaisen mielestä tilanne ei sentään niin synkkä ole, että rikkaat olisivat vain rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Väestön koko ansiotasossa on tapahtunut sotien jälkeisten vuosikymmenten aikana kehitystä.

— Ongelmana on 1980-luvun lopun jälkeen tapahtunut tuloerojen repeäminen käsittämättömän leveäksi. Tuloerojen kurominen kestää pitkään, mikäli niitä edes halutaan umpeen kuroa, pohti Karjalainen.

Olli Salinin mukaan Suomesta on kovaa vauhtia tulossa osattomien yhteiskunta, jossa markkinavalta jyrää alleen pitkäaikaistyöttömät, köyhät lapsiperheet, vanhukset ja muut heikoimmassa asemassa olevat.

Köyhyys on suhteellista

Köyhyyden määritteleminen ei ole yksiselitteistä. Yhteiskunnallinen tutkimuskirjallisuus tuntee pitkälle toista kymmentä erilaista määritelmää köyhyydelle.

Yleisesti puhutaan suhteellisesta köyhyydestä, mikä Jouko Karjalaisen mukaan kertoo sen, tuleeko henkilö kohtuullisesti toimeen Suomessa.

— Kyse on yhteiskunnallisen toimintakyvyn mahdollistavasta toimeentulon tasosta. Nykyään esimerkiksi kännykkäliittymä voidaan luokitella välttämättömyystarvikkeeksi, jota ilman ei suomalaisessa yhteiskunnassa pärjää. Vielä kymmenen vuotta sitten tilanne oli toinen.

Suhteellinen köyhyys on myös melko vakaa mittari. Sitä eivät heilauttele ökyrikkaiden jättitulot, koska se perustuu keskimääräisten tulojen pitkiin trendeihin.

Ylipäätään Karjalaisen mukaan ei ole hedelmällistä kiistellä köyhyyden eri määritelmistä tai tuijotella lukuja. Olennaista on, että köyhyys on tulojen vähäisyyttä niin, ettei välttämättömiin menoihin ole varaa.

Köyhyysriski kasvaa

Tuloköyhyysmittarilla määritetty köyhyysriski on kasvanut merkittävästi 1990-luvun puolen välin jälkeen. Tuloerojen osalta olemme Jouko Karjalaisen mukaan palanneet jo 1960-luvun lopun tasolle. Taustalla ovat sosiaaliturvaan edellisen laman jälkeen tehdyt voimakkaat leikkaukset, joita on jatkettu viime vuosiin saakka.

Tuloerojen kasvun toinen puoli on verotuksen vaikutuksen vähentyminen. Olemme eläneet etenkin hyvätuloisten veroja keventäneiden hallitusten vallan alla.

Nyt hallitus joutunee talouslaman vuoksi korottamaan joitain veroja, mutta Karjalaisen näkemyksen mukaan tuloeroja tämä ei tasoita.

— Odotettavissa on, että merkittävä osa veropohjan laajentamisesta toteutetaan välillisten verojen kautta, jolloin maksumiehiksi tulevat pieni- ja keskituloiset. Tämä päinvastoin kasvattaa tuloeroja ja pahentaa ahdingossa elävien ihmisten tilannetta, ounasteli Karjalainen.

Kansantaloustieteen perusopit ylösalaisin

Viimesijaisen sosiaaliturvan, niin sanotun perusturvan rooli on muuttunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Aikaisemmin hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikka perustui kolmiportaiselle järjestelmälle. Ensisijaisesti toimeentulo oli ansioturvan varassa, jota täydennettiin harkinnanvaraisella perusturvalla. Näiden lisäksi oli tilapäisten taloudellisten vaikeuksien yli pääsemiseksi tarkoitettu toimeentulotuki.

Nyt Jouko Karjalaisen mukaan näyttää siltä, että toimeentulotuesta on tullut perusturvan keskeinen elementti, eikä SATA-komitean työ tätä tosiasiaa muuta. Muutamista parannuksista huolimatta komitean lopputulema ei korjaa 1990-luvulla Suomessa valitun sosiaalipoliittisen linjan epäkohtia.

Karjalaisen mukaan kaikki 1990-luvun laman jälkeiset hallitukset ovat noudattaneet samaa politiikkaa, jossa vanhat kansantaloustieteen perusopit käännettiin ylösalaisin. Kysyntävetoisesta politiikasta on siirrytty tarjontavetoiseen, työvoiman hintaa painottavaan politiikkaan. On ajateltu, että jos halpaa työvoimaa on tarjolla, löytyy myös työpaikkoja.

Viimeistään talouskriisi on todistanut tämän opin vääräksi. Eri asia on, muuttaako kriisi porvarihallituksen politiikkaa.

Toimeentuloluukulla jonot kasvussa

Vuoden 2008 kesän jälkeen toimeentulotukijonot ovat Helsingissä paisuneet huomattavasti. Olli Salinin mukaan tällä hetkellä pääkaupungissa on 24 000 toimeentulotukea saavaa perhettä.

— Samaan aikaan on etenkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien määrä lähtenyt kovaan kasvuun. Ihmisiä pudotetaan työmarkkinatuen ja toimeentulotuen väliselle harmaalle alueelle, mistä on erittäin vaikea nousta, kertoi Salin.

Kaupunkiköyhyys koostuu Salinin mukaan monesta tekijästä: työn puutteesta, opiskelupaikkojen tuomasta nuorten näköalattomuudesta ja julkisten palvelujen leikkauksista.

Työtä Helsingissä kyllä olisi esimerkiksi julkisella sektorilla, mutta Jussi Pajusen ja kumppaneiden tavoitteena on päinvastoin karsia kaupungin palveluja ja samalla työpaikkoja. Yksityiselle sektorille puolestaan ei palvelutyöpaikkoja synny ainakaan luvattuun tahtiin.

Pro kuntapalvelut -verkostossa toimivan Salinin mukaan Pajusen leikkauspolitiikka on järjetöntä, sillä Helsinki ei kärsi talousvaikeuksista. Tästä esimerkkinä ovat kaupungin suunnittelemat mittavat rakennusinvestoinnit.

— Takana on ideologinen ja poliittinen linjaus ajaa alas ihmisten elämä, kun kaupunki ei enää edistä välttämättömiä palveluja eikä työllisyyttä vaan päinvastoin itse toimillaan pahentaa työttömyystilannetta.

Salin nosti esille yhtenä työllisyyspolitiikan keinona työn uudelleen jakamisen. Hänen mukaansa pitäisi siirtyä kuuden tunnin työpäivään ansiotasoa alentamatta. Näin saadaan työtä muun muassa nuorille työttömille.

Virkamiesten valta kasvanut

Maanantaiklubin keskustelu oli tapansa mukaan vilkasta ja sangen värikästä.

Kymmeniä vuosia sosiaaliviranomaisten kanssa painiskellut, nykyisin työttömänä ja asunnottomana oleva Kari Vähä-Aho syytti kokemustensa perusteella järjestelmää virkamiesvaltaisuudesta, minkä vuoksi ongelmia ei edes haluta ratkaista.

Sekä Salin että Karjalainen allekirjoittivat virkamiesten vallan merkityksen. Mainittiinpa muuan Raimo Sailaksen nimi yhtenä suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän mullistajan takapiruna.

Raimo Arikkala oli huolestunut etenkin nuorten työttömyydestä ja passivoitumisesta. Vantaalainen Juha Kovanen epäili, että perusturvaa ei haluta nostaa työmarkkinoiden toimivuuden vuoksi. Riittämätön perusturva pakottaa pienipalkkaisiin töihin. Tämäkin on oire entistä markkinavaltaisemmasta yhteiskunnasta.

Entäpä sitten viime aikoina esiin noussut vaatimus kansalaispalkasta tai perustulosta, jonka kannattajia löytyi Maanantaiklubin yleisöstäkin?

Perustulosta on Jouko Karjalaisen mukaan hyvä keskustella. Hänen mukaansa siirtymä kohti perustuloa ei voi tapahtua hetkessä, vaan järkevämpää on nyt uudistaa ja rakentaa työn ja perusturvan yhteensovittamiselle rakentuvaa sosiaaliturvaa.

Työttömiä pudotetaan toimeentuloluukulle

Työttömien valtakunnallisen yhteistyöjärjestön puheenjohtaja Lea Karjalainen pohti, miten työmarkkinatuen ulkopuolelle on pudotettu suuri joukko ihmisiä. Syypää on Matti Vanhasen toisen hallituksen valitsema työvoimapoliittinen linja, jossa osa työvoimasta jätetään toimeentulotuen varaan aktivointitoimenpiteiden ulkopuolelle.

Jouko Karjalainen laskeskeli, että koko maassa on noin 30 000 työmarkkinatuelta sosiaaliluukulle pudotettua työtöntä.

Selkeitä ehdotuksia tilanteen muuttamiseksikin illan aikana esitettiin. Eräs ponnekkaimmista oli vaatimus eduskunnan kokoonpanon muuttamiseksi: seuraavissa eduskuntavaaleissa ei kannata äänestää niitä puolueita, jotka ovat vastuussa tuloerojen kasvattamisesta, sosiaaliturvan polkemisesta ja julkisten palvelujen alasajosta.