Pääkirjoitukset
Poliittisen eliitin edustajat ja valtamedia ovat tehneet otsa hiessä
työtä, jotta Suomi luopuisi sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
Silti liittoutumattomuuden kannatus kansan keskuudessa on edelleen vankka.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan teettämän kyselyn mukaan
65 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi
pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Ainoastaan 24 prosenttia
suomalaisista veisi maamme sotilasliiton jäseneksi.
Vaikka liittoutumattomuuden kannatus on jonkin verran alentunut vuoden
takaisista lukemista, peruslinja on edelleen selvä. Pitkällä
aikavälillä suuria heilahduksia ei ole tapahtunut. Keskimääräisestä
tasosta poikkeavat liittoutumattomuuden kannatuksen nousupiikit ovat osuneet
ajankohtiin, jolloin Nato on aktivoinut varsinaisen ydintoimintansa eli
kovan sotimisen.
Siinä, että 59 prosenttia suomalaisista kuitenkin arvelee Suomen
olevan pikku hiljaa sitoutumassa Naton jäsenyyteen, ei ole mitään
uutta. Suomalaiset ovat aiemmissakin kyselyissä ilmaisseet näin,
että he kyllä näkevät mitä puuhataan ja etteivät
he luota eliitin kunnioittavan kansan mielipidettä. Tämän
kanssa ristiriidassa oleva kansalaisten lisääntynyt luottamus
ulkopolitiikan yleiseen hoitoon selittyy ennen kaikkea sillä, että
keskustalaisten luottamus on hallitusvaihdoksen ansiosta reippaasti kasvanut.
Suomalaisten suhtautuminen myös Euroopan unionin ”yhteiseen
puolustukseen” on kriittinen. Enemmistö, 57 prosenttia näkisi
parhaimpana, jos EU keskittyisi vain rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin.
Kymmenen prosenttia on sillä kannalla, että EU:n on syytä
pidättäytyä sotilastoimista kokonaan. Vain 27 prosenttia
pitää parhaana EU:n ”yhteistä puolustusta”. Kun
otetaan huomioon, kuinka tarkoin EU:n militarisoinnin todellinen tarkoitus
on yritetty salata, lukemat ovat merkittäviä.
Selvä enemmistö, 69 prosenttia, pitää myös kiinni
siitä, että jos suomalaisia sotilaita lähetetään
ulkomaisiin rauhanturvatehtäviin, operaatioilla on aina oltava YK:n
tai Etyjin valtuutus. Tämäkin on tärkeää, sillä
parhaillaan valmistellaan hiljaisesti rauhanturvalain muuttamista niin,
että EU:n tai Naton valtuutus riittäisi.
Suomea sotilasliittoihin ajavien piirissä vahvistunee tuoreenkin
kyselyn perusteella se arvio, että tavoitetta on vaikea toteuttaa,
ellei yleisessä mielipiteessä saada aikaan murrosta. Murrosta
taas ei saada aikaan ennen kaikkea ”positiivisilla” perusteluilla,
kuten höpinöillä Natosta rauhanomaisena turvallisuusorganisaationa,
Venäjän lähentymisestä Natoon ja Suomen menemisestä
vaikuttamaan pöytiin missä päätöksiä tehdään.
On turvauduttava negatiivisiin perusteluihin, ennen kaikkea Venäjällä
pelotteluun.
Jo jonkin aikaa raaka ”Venäjä-kortti” onkin ollut
käytössä. Kuvaavia esimerkkejä tästä ovat
muun muassa Max Jakobsonin (16.1.) ja Arto Luukkasen (24.1.) Helsingin Sanomissa
julkaistut kirjoitukset.
Kumpikin lähtee siitä, että keskustelussa Suomen Nato-jäsenyydestä
on perimmältään kyse Venäjästä. Onko Venäjä
uhka Suomelle vai ei? Kumpikin myöntää vastentahtoisesti,
että Venäjä ei nyt uhkaa Suomea, mutta manaa esiin visiota
tilanteen mahdollisesta muuttumisesta. Jakobson tarinoi venäläisistä
”tasankokansana”, joka ”pyrkii varmistamaan turvallisuutensa
laajentamalla aluettaan ja alistamalla naapurikansat valvontaansa”.
Luukkanen vääntää alakoulutason mörköjutun
Neuvostoliiton politiikasta, jonka kanssa ”Venäjä ei ole
vielä tehnyt todellista tiliä”.
Kumpikin esittää nerokkaana itsestäänselvyytenä,
että tuntemattomassa tulevaisuudessa Venäjän taholta kenties
tulevien uhkien varalta Suomen on liityttävä Natoon. Se päinvastainen
itsestäänselvyys, että juuri Venäjän tulevaisuuden
epävarmuustekijöiden takia ja ollakseen omalta osaltaan provosoimatta
kielteisiä muutoksia Venäjän politiikassa Suomen ei sitäkään
suuremmalla syyllä pidä liittyä Natoon, ei kummankaan päähän
muka pälkähdä. Ei vaikka he tietävät, että
USA ja Nato ovat Jäämereltä Keski-Aasiaan saakka asettumassa
asemiin Venäjän rajoille. Merkittävä poikkeus koillisrajalla
on vain Suomi.
Jakobson ja Luukkanen haluavat Suomesta kahden ydinasemahdin rajamaan.
(ES)
Irakista joukkotuhoaseita etsineen amerikkalaisryhmän johtaja David
Kay erosi tehtävistään viime viikolla. Antamissaan haastatteluissa
Kay sanoi olevansa jokseenkin varma, ettei mitään joukkotuhoaseita
olekaan, eikä mitään ollut rakennettu vuoden 1991 jälkeen.
Kay ei ole mikään rauhankyyhky eikä toisinajattelija,
vaan sotahaukka, joka vakuutti etsintäryhmän aloittaessa aseita
kyllä löytyvän. Kayn lausuntoja voisi siis pitää
tyrmäysiskuna niin presidentti George W. Bushille kuin pääministeri
Tony Blairillekin, joka juuri tällä viikolla on joutunut tuleen
ns. Huttonin raportin yhteydessä.
Mutta Kaylla on ketunhäntä kainalossa. Koko ajan, kun joukkotuhoaseita
koskeneet väitteet ovat viime kuukausina yksi toisensa jälkeen
paljastuneet valheiksi, valtamediassa on sotapoliitikkojen suojaamiseksi
puhuttu ”vääristä tiedustelutiedoista”. Nyt Kay
jatkaa samaa rataa vierittämällä syyn katastrofista tiedusteluelinten
niskaan: ”tiedustelutiedot olivat täysin perättömiä”,
”tiedustelu epäonnistui täysin”.
Britannian tiedusteluelimet ovat jo varautuneet aivan samaan, eli siihen,
että Blair ja muut poliitikot yrittävät päästä
pälkähästä tekemällä tiedusteluväestä
syntipukin.
Tiedusteluelimet eivät ole mitään pulmusia. Mutta totuuden
nimessä täytyy muistaa, että ne esittivät ennen hyökkäystä
lukuisia epäilyksiä, varauksia jopa vastaväitteitä hurjimpiin
poliitikkojen väitteisiin. Tiedusteluelimiä painostettiin muuttamaan
raporttejaan vastaamaan poliittisen johdon sotaan tähtäävää
tavoitetta. Poliittinen johto myös poimi tätä tavoitetta
palvelevia ”tietoja” ja sivuutti tiedot, jotka eivät sitä
miellyttäneet.
Kaiken lisäksi viralliset tiedusteluelimet sekä USA:ssa että
Britanniassa pitkälle syrjäytettiin ”seksikkäämpien”
perustelujen saamiseksi. USA:ssa todisteita tehtaili Pentagonin yhteyteen
perustettu Erikoissuunnitelmien toimisto (Office of Special Plans) ja Britanniassa
salainen ryhmä Operaatio Rockingham (TA 13.6.03).
Kay siis palvelee lausunnoillaan isäntiään Bushin hallinnossa,
kun hän vierittää syyn WMD-fiaskosta tiedusteluelimille.
Totuus kuitenkin on, ettei Irakiin hyökätty tiedustelun virheiden
ja möhläysten vaan poliittisten johtajien tietoisten valheiden
nojalla. Tästä sekä sotarikoksista heidät tulisi asettaa
syytteeseen.(ES)
Valkoinen talo kiisti tiistaina koskaan väittäneensä,
että Irak muodosti ”välittömän” vaaran USA:lle.
Valkoisen talon tiedottaja sanoi median vain päättäneen käyttää
sanaa ”välitön” (imminent). ”Me käytimme sanoja
’vakava ja kasvava’ vaara.”
Kyse on sanoilla saivartelusta. George W. Bush ja muut USA:n johtajat
puhuivat ”polttavasta”, ”kiireellisestä” ja ”kuolettavasta”
vaarasta. Myös ”välittömällä” vaaralla
peloteltiin toista ilmaisua (immediate) käyttäen. Bushin avustajat
vastasivat toistuvasti myöntävästi toimittajien kysyessä,
katsoiko hallinto Irakin muodostavan ”välittömän”
(imminent) vaaran USA:lle.
Vanhojen valheiden paljastuessa Bushin hallinto siis keksii uusia valheita.
(ES)
