Pääkirjoitukset
Kaikki tämä on tiedetty jo yli kymmenen vuotta: Euroopan unionista
on tarkoitus kehittää liittovaltio, vieläpä tietyin
yhtenäisvaltion piirtein. Se on tarkoitus sinetöidä perustuslailla.
EU:lle on määrä luoda oma ”puolustus”. Tämäkin
tavoite kirjattiin jo Maastrichtin sopimukseen 1992.
Tästä kaikesta EU:n vastustajat varoittivat jo aikoja sitten.
Tämä kaikki oli jokaisen lukutaitoisen nähtävissä.
Silti Suomenkin päättäjät ja puoluejohtajat heittäytyivät
lukutaidottomiksi ja vakuuttivat, että ei syytä huoleen, itsenäisten
valtioiden välistä yhteistyöjärjestöähän
tässä rakennetaan, eikä yhteinen ”puolustus” varmaankaan
toteudu. Samalla Paavo Lipposen molemmat hallitukset näyttivät
todellisuudessa vihreää valoa liittovaltioistumiselle ja tekivät
sen epärehellisesti pienten jäsenvaltioiden etujen turvaamisen
nimissä.
Vielä on ennenaikaista sanoa, toteutuvatko konventin päätöksissä
ja hallitusten välisessä konferenssissa kaikkein hurjimmat suunnitelmat.
Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että
uusi liittovaltio perustuslakeineen ja ”puolustusulottuvuuksineen”
on syntymässä. Eikä siitä näytä tulevan sellaisen
mallin mukainen kuin Paavo Lipponen on liittovaltiota ajaessaan markkinoinut,
vaan suurille jäsenmaille entistä enemmän valtaa keskittävä
liittovaltio, jonka toimivaltaan kahmaistaan yhä enemmän aiemmin
jäsenmaille kuuluneita asioita.
Uuteen perustuslakiin ollaan tavalla tai toisella ujuttamassa yhteinen
”puolustus”. Miten yhteinen ”puolustus” käytännössä
junaillaan, on vielä auki. Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg ehdottivat
tiistaina, että EU:n jäsenmaiden kesken perustettaisiin ”turvallisuus-
ja puolustusliitto”, johon kaikki halukkaat jäsenmaat voisivat
liittyä. Liittyminen velvoittaisi jäsenmaat sitoutumaan Naton
kaltaiseen kollektiiviseen puolustusartiklaan. ”Puolustusliitolle”
perustettaisiin sotilaallinen päämaja ja nopean toiminnan joukot.
Nelikko vakuutti, ettei niiden ehdotus ole suunnattu Natoa vastaan, vaan
se vahvistaisi Naton eurooppalaista pilaria. Epäilemättä
hankkeen edistämisessä kuitenkin pelataan mielikuvilla itsenäisen
vastapainon muodostamisesta USA:n unilateralismille ja USA:n hallitsevalle
asemalle Natossa. Todellisuudessa puolustusliiton muodostavat nykyisetkin
EU-maat ovat Naton jäseniä, lähes kaikki tulevat jäsenmaat
ovat täysin USA:n talutusnuorassa ja liitto olisi jatkossakin pääosin
riippuvainen Naton muskeleista. Se siitä vastapainosta.
Koko hanke perustuu antiikkiseen asevaraiseen turvallisuusajatteluun.
Kukaan ei ole osannut selittää, mihin EU:n ”puolustusta”
ylipäänsä tarvitaan. Jacques Chiracin selitys, jonka mukaan
sitä tarvitaan, jotta EU olisi tulevaisuudessa ”vakavasti otettava
tekijä maailmanpolitiikassa”, kumisee onttouttaan. Rauhanturvatoimintaa
varten taas on olemassa YK. Hankkeessa onkin kyse imperialistisen interventiovalmiuden
luomisesta.
Suomen ei tietenkään pidä ilmoittautua halukkaaksi ”puolustusliittoon”.
Mutta ongelma ei ole tällä voitettu. Jos EU:n perustuslakiin tulee
”puolustusta” koskeva klausuuli ja/tai jos ”puolustusliitto”
syntyy EU:n sisään ja alkaa toimia EU:n nimissä, siihen kuulumattomatkin
maat uhkaavat joutua EU:n jäseninä sotilasliiton jäseniksi.
Hyvästi sotilaallinen liittoutumattomuus.
Tähän ovat Suomen herrat meidät johtaneet.
EU:n perustuslaista ja maamme sotilaallisesta liittoutumattomuudesta
on vaadittava kansanäänestystä. (ES)
Irakin väitettyjen joukkotuhoaseiden tulokseton etsintä on
osoittautunut farssiksi, joka olisi pelkästään huvittava,
ellei olisi kyse Irakiin tehdyn hyökkäyksen julkilausutun syyn
etsinnästä. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on tapettu ja
rampautettu, maata on myrkytetty, vaarallisia epidemioita on päästetty
valloilleen, infrastruktuuria on tuhottu ja museot ja kirjastot on ryöstetty,
koska ”Irakilla on vaarallisia joukkotuhoaseita, jotka on riisuttava”.
Yhä useammat ovat vakuuttuneita siitä, ettei Bushin hallinto
todellisuudessa edes uskonut väitettyihin joukkotuhoaseisiin. Joukkotuhoaseet
olivat vain maailman harhauttamista ja tekosyy hyökkäykselle.
Ehkä ajateltiin, että kun vain ensin päästään
hyökkäämään, ongelma kyllä ratkaistaan sitten
jotenkin. Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että jos joukkotuhoaseita
tai jäänteitä niistä löydetään, monikaan
ei usko niiden aitouteen. USA:n epäillään epätoivoissaan
tehtailevan todisteita. Miksipä muuten USA niin päättäväisesti
estäisi YK:n asetarkastajilta pääsyn Irakiin? kysytään.
Tuloksettomasta joukkotuhoaseiden etsinnästä turhautuneina
on nyt tehty ”korvikepaljastuksia”. Käsikassaroina on käytetty
yli-innokkaita toimittajia.
Oikeistolainen lontoolaislehti Sunday Telegraph kertoi toimittajansa
löytäneen USA:n joukkojen opastamana Irakin tiedustelupalvelun
pommitetusta päämajasta todistusaineistoa, joka osoittaa, että
Saddam Husseinin hallitus tavoitteli suoria yhteyksiä Osama bin Ladenin
al-Qaida-terroristiverkostoon. Toimittajan löytämät asiapaperit
muka kertoivat, että al-Qaidan edustaja tapasi Saddamin hallituksen
edustajia Bagdadissa maaliskuussa 1998. Toimittaja arveli, että paperit
olivat yksinkertaisesti jääneet CIA:lta löytämättä,
uskomaton väite sinänsä.
Bushin ja Blairin hallinnot väittivät ennen hyökkäystä,
että Saddamin hallinnon ja al-Qaidan välillä oli yhteys.
Kummankin maan ja muiden maiden tiedustelupalvelut ja tutkijat totesivat,
ettei mitään todisteita tällaisesta yhteydestä ollut
olemassa. Silti väitteet upposivat USA:n tyhmistetyimpään
kansanosaan.
Sunday Telegraphin toimittajan löytö nostatti riemun kiljahduksia
sotapolitiikkaa kannattavassa mediassa ja Washingtonin uuskonservatiivien
keskuudessa. Sitä vastoin USA:n ja Britannian tiedusteluelimet mitätöivät
papereiden merkityksen oikopäätä ja totesivat, etteivät
ne johda mihinkään.
Nyt epäilläänkin yleisesti, että joku oli ”istuttanut”
väärennetyt paperit pommitettuun rakennukseen toimittajien löydettäväksi.
Kuka, sitä spekuloidaan. Tähän viittaa sekin, että myös
kanadalaisen Toronto Star -lehden toimittaja löysi samaisista papereista
”oman kappaleensa” samoihin aikoihin.
Samoin lienee laita muidenkin Daily Telegraphin toimittajien USA:n opastuksella
löytämien papereiden. Niistä yksi ”paljasti” Venäjän
tiedustelun toimittaneen salakuuntelutietoa Blairin puhelinkeskusteluista
Irakin tiedustelulle, toinen Saksan tiedustelun tarjoutuneen auttamaan Irakin
tiedustelua ennen sotaa, kolmas Ranskan kertoneen Irakille USA:n ja Ranskan
välisestä diplomaattisesta kirjeenvaihdosta ja neljäs sodanvastaisen
labour-kansanedustajan George Gallowayn saaneen satoja tuhansia dollareita
Irakilta.
Kun tietää mitä Washingtonin haukoilla on hampaankolossa
Venäjää, Saksaa ja Ranskaa kohtaan tai Blairilla omia sodanvastustajiaan
kohtaan, voi vain päätellä, että jäljet johtavat
sylttytehtaalle.
Suomen valtamedia on oppinut varovaiseksi eikä ole revittänyt
uusia ”paljastuksia”. Meillä on nyt mediassa menossa samanlainen
vaihe kuin aikoinaan Kabulin valtauksen jälkeen: sorron alta vapautuneet
kertovat aiemmista kärsimyksistään ja ostavat lautasantenneja.
Tapa sekin hienosti kiertäen kertoa, kuinka tarpeellinen hyökkäys
oli, ja yrittää pyyhkiä ihmisten mielistä, mitä
todella on tapahtunut ja tapahtuu. (ES)
