Pääkirjoitukset
Saddam Hussein on tyranni ja rikollinen, jonka vangitseminen ja saattaminen
vastaamaan teoistaan on sinänsä hyvä asia. Se ei kuitenkaan
oikeuta Bushin hallinnon sotapolitiikkaa eikä laajemmassa katsannossa
muuta mitään.
1. USA:n ja sen liittolaisten hyökkäys Irakiin rikkoi räikeästi
kansainvälistä oikeutta ja YK:n peruskirjaa vastaan. Se täyttää
Nürnbergin määritelmän suurimmasta kansainvälisestä
rikoksesta.
2. Hyökkäystä ei julkisesti perusteltu Saddamin kukistamisella
ja vangitsemisella, vaan Irakin joukkotuhoaseilla, yhteyksillä al-Qaidan
terroristiverkostoon ja Irakin muodostamalla välittömällä
vaaralla USA:lle ja maailmalle. Kuten tiedetään, kaikki nämä
perustelut ovat osoittautuneet valheiksi.
3. Hyökkäystä ei tehty vapauden ja demokratian tuomiseksi
Irakiin. Todellisia syitä olivat USA:n vallan laajentaminen, Lähi-idän
muotoileminen uudelleen USA:n etujen mukaisesti, sotilastukikohtien perustaminen
Irakiin, Irakin öljyn haltuun ottaminen sekä sellaisen nukkehallituksen
pystyttäminen, joka avaisi Irakin talouden yhdysvaltalaisille yhtiöille.
Bushin hallinnon uuskonservatiivien pidemmän aikavälin tavoitteena
on maailmaa hallitseva imperiumi, ja hyökkäys Irakiin oli tämän
suuren strategian ensimmäinen askel.
4. Vaikka Saddam on nyt vangittu, Irak ei ole vapautettu vaan miehitetty
maa. Yli 10 000 irakilaissiviiliä ja yli 400 amerikkalaissotilasta
on tähän mennessä saanut surmansa. Irakilaisten infrastruktuuri
ja peruspalvelut on tuhottu, heidän taloutensa on päätetty
yksityistää ja myydä ulkomaisille yhtiöille, väkivalta
jatkuu ja työttömyysaste on noin 70 prosenttia.
5. Kun Irakista ei ole löytynyt mitään joukkotuhoaseita,
Bushin hallinto julistaa, että Irakissa käytävä sota
ja miehitys ovat osa terrorismin vastaista taistelua. Irak ei ole kuitenkaan
koskaan hyökännyt USA:ta vastaan tai tukenut sen vastaista terrorismia.
Eivätkä amerikkalaiset nyt taistele Irakissa ensisijassa ulkomaalaisia
terroristeja, vaan maataan puolustavia irakilaisia vastaan.
6. Bushin hallinto on myös väittänyt, että vastarintaa
Irakissa tekevät ulkomaisten terroristien ohella vain Saddamin kaadetun
hallinnon jäänteet Saddamin johdolla. Nyt jokainen näkee,
ettei maakuopasta löydetty rähjäinen piileskelijä johtanut
mitään taistelua. Irakissa toimii vähintään 13-15
erilaista vastarintaryhmää. Baathistit ovat vain yksi vastarintaryhmistä.
Useimpien riippumattomien tarkkailijoiden mukaan valtaenemmistö vastarinnasta
perustuu kansan vastustukseen miehitykselle, ei vanhan hallinnon kannattamiseen.
Päinvastoin, monet ovat tähän saakka pitäneet etäisyyttä
vastarintaan, koska eivät ole halunneet tulla samastetuiksi Saddamin
tukijoihin. Saddamin vangitsemisen myötä tämä esto menettää
merkitystään. Siksi Saddamin vangitseminen ei todennäköisesti
heikennä aseellista vastarintaa. Sen ohella on merkkejä myös
ei-aseellisen, muun muassa ay-liikkeen vastarinnan voimistumisesta.
7. Bushin hallinto on myös uskotellut, että suurin osa irakilaisista
on kieltäytynyt yhteistyöstä miehittäjien kanssa, koska
he ovat pelänneet, että Saddam saattaisi palata valtaan. Irakilaisten
yhteistyöhaluttomuus ei kuitenkaan ole johtunut ennen kaikkea tästä.
Saddam on jo aikoja sitten vieraannuttanut kansansa suuren enemmistön
brutaalista komennostaan. Kunniattomaksi koettu tappio huhtikuussa lisäsi
vieraantumista. Harvat enää kuvittelivat Saddamin koskaan palaavan
valtaan siinäkään tapauksessa, että miehittäjät
häädettäisiin ulos maasta. Suurin pelko irakilaisten keskuudessa
ei ole ollut se, mitä Saddam saattaisi tehdä amerikkalaisten kanssa
yhteistyöhön ryhtyville, vaan se, mitä muut irakilaiset saattaisivat
tehdä heille. Tässäkään suhteessa Saddamin vangitseminen
ei siis todennäköisesti muuta tilannetta.
8. Saddam käytti hyväkseen Irakin kansan kansallistunnetta
rakentaessaan totalitaarista valtiota ja henkilökulttiaan. Se ei kuitenkaan
merkitse, ettei tämä kansallistunne enää vetoaisi laajasti
irakilaisiin ja etteivät he rinnastaisi oman maansa miehitystä
Israelin harjoittamaan palestiinalaisalueiden miehitykseen. Siksi jopa Saddamin
vastustajat Irakissa ja muualla arabimaailmassa kokevat helpotuksen ohella
vaivautuneisuutta tai vihaa siitä, että Saddamin vangitsivat itsenäiseen
arabimaahan laittomasti tunkeutuneet miehittäjät. Tätä
lännessä ei ymmärretä.
9. Saddam oli USA:lle hyödyllisin karkuteillä. Toiseksi toivottavinta
USA:n kannalta olisi ollut Saddamin kuolema. Elävänä Saddam
muodostaa USA:lle ongelman. Miehityshallinto samoin kuin sen nimittämä
irakilainen ”hallintoneuvosto” ovat laittomia elimiä, joiden
järjestämällä oikeudenkäynnillä ei ole laillista
pohjaa. USA ei kuitenkaan suostu Saddamin viemiseen kansainväliseen
rikostuomioistuimeen eikä mihinkään YK-johtoiseen erikoistuomioistuimeen.
Ongelmia ovat myös oikeudenkäynnin ajankohta sekä julkisuus.
Julkisessa oikeudenkäynnissä Saddam voisi paljastaa runsaasti
kiusallisia asioita sekä yhteistoiminnastaan USA:n kanssa että
viimeaikaisista tapahtumista.
10. Pidättämällä Saddamin Bushin hallinto on ehkä
saattanut itsensä entistä pahempaan ansaan. Saddam-tekijä
puolin ja toisin on poissa, eikä vastarinnan jatkumista, miehityksen
jatkamista, vaalien torjumista ja monta muutakaan asiaa enää voida
selittää Saddamilla. (ES)
CIA ryhtyy johtamaan Saddam Husseinin kuulusteluja. USA:n puolustusministerin
Donald Rumsfeldin mukaan CIA:lla on ”paras kokemus” tällä
alalla.
Niin varmaan onkin. CIA samoin kuin USA:n armeijan tiedustelupalvelu
DIA käyttivät Saddamia instrumenttinaan yli 40 vuoden ajan.
Monet kuvittelevat, että CIA:n ja Saddamin yhteistyö alkoi
vasta Irakin ja Iranin sodan yhteydessä syyskuussa 1980. Todellisuudessa
yhteistyö alkoi jo 1959, kun CIA yhdessä nuoren Saddamin ja hänen
hengenheimolaistensa kanssa alkoi puuhata pääministeri Abd al-Karim
Qasimin salamurhaa, mikä sitten vuonna 1963 onnistuikin. Kyse oli Neuvostoliiton
vaikutuksen ja ”kommunistivaaran” torjumisesta. Myöhemmin
valtaan päästyään Saddam murhauttikin kommunisteja suurin
joukoin.
Irakin ja Iranin sodan aikana USA toimitti Saddamille tavanomaisia, kemiallisia
ja biologisia aseita sekä sotilaallisia tiedustelutietoja. Molemmat
sotivat maat käyttivät sodassa myrkkykaasuja. Sodan lopulla 1988
Halabjassa kaasutettiin hengiltä tuhansia kurdeja – USA:n myrkyillä.
Sodan aikana 1983 Rumsfeld tapasi Ronald Reaganin erikoislähettiläänä
Bagdadissa Saddamin. Miehen neuvottelivat öljyputken rakentamisesta.
Rumsfeld ojensi Saddamille kirjeen Israelin hallitukselta, joka tarjoutui
myymään hänelle lisää aseita.
Oma ”yhteistyölukunsa” on Persianlahden sodan jälkitilanne,
jolloin USA Saddamin tottelemattomuudesta suuttuneena kehotti shiioja ja
kurdeja nousemaan kapinaan ja lupasi näille apua. Luullen Saddamin
tuhon olevan käsillä shiiat ja kurdit teurastivat tuhansia Saddamin
hallinnon tukijoina pitämiään (mistä on yleensä
vaiettu). Kun Saddam puolestaan järjesti shiiojen ja kurdien keskuudessa
verilöylyn, USA ei tullut apuun. (ES)
