Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Nyt puuhataan ”taistolaisuuden mustaa kirjaa”. Äkkiseltään
hanketta voisi pitää vitsinä, mutta sitä se ei ole.
Se kuvastaa ajan henkeä. Alpo Rusia on roikutettu löysässä
hirressä vuoden päivät. Jäätteenmäki-oikeudenkäynti
on alkamassa. EU-parlamentin konservatiiviryhmä puuhaa ”entisille
kommunisteille” virkakieltoa unionissa. Sattuu myös niin, että
näinä päivinä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä,
kun senaattori Joseph McCarthyn johtama kommunisminvastainen vainokampanja
huipentui Yhdysvalloissa. Historia toistaa itseään.

Hankkeen tiedotustilaisuudessa puhuttiin paatoksella ”taistolaisten”
(Helsingin Sanomien SKP:n vasemmistosiivelle keksimä nimitys) rikoksista.
Pahimpana rikoksena mainittiin Neuvostoliiton ihannointi. Kaikki sosialismin
nimissä tehdyt rikokset vieritettiin ”taistolaisten” niskaan.
Todellisuudessa ”taistolaiset” eivät puolustaneet Neuvostoliittoa
sokean ihannoinnin takia vaan siksi, että Neuvostoliitto muodosti kaikista
rujouksistaan huolimatta vastavoiman USA:n imperialismille. Nyt kun Neuvostoliittoa
ei enää ole, on helpompi nähdä, millaista onnettomuutta
sen katoaminen merkitsi maailman köyhälle enemmistölle ja
kapitalististen maiden työväestölle.

”Taistolaisten” todellisista rikoksista ”mustan kirjan”
puuhaajat eivät puhuneet. ”Taistolaisten” päärikos
oli se, että he uhmasivat maamme talouseliittiä, rahaeliittiä,
poliittista eliittiä ja oikeistoa.

”Taistolaisten paha rikos oli se, että he puolustivat maamme
sodanjälkeistä ulkopoliittista linjaa ja vastustivat sen murentamista.
Vaikka tuo linja näyttääkin nyt murtuneen, rikos oli niin
paha, että siitä pitää ”taistolaisia” vieläkin
rankaista.

”Taistolaisten” rikos oli myös työtätekevien
etujen ja hyvinvointivaltion puolustaminen, tulopolitiikan vastustaminen
sekä tupo-raamit ylittävien palkankorotusten vaatiminen työläisille.
Juuri tästä syystä – konsensuksen ja sen selkärankana
olleen tulopolitiikan suojelemiseksi – esimerkiksi presidentti Urho Kekkonen
suhtautui kielteisesti ”taistolaisiin”.

”Taistolaiset” häiriköivät myös järjestämällä
rauhanmarsseja ja solidaarisuustoimintaa Vietnamin kansalle, Chilen kansalle,
Etelä-Afrikan kansalle ja milloin millekin kansalle. Anteeksiantamaton
rikos tämäkin.

Eikä vähäisin ”taistolaisten” rikoksista ollut
taistelu oikeistoa ja äärioikeistoa vastaan. Se oli niin kovaa
ja ”räikeää”, että malja vuosi vuonna 1977
yli äyräiden ja uusfasisti Pekka Siitoin apureineen järjesti
Tiedonantajan kirjapainon murhapolton.

”Taistolaiseksi” haukuttu liike oli merkittävä, ja
siellä missä ”taistolaisilla” oli asemia he tekivät
oikeiden asioiden ohella myös virheitä. Mutta käsitys, että
liikkeellä oli hallitseva asema 1970-luvun Suomessa, on pelkkä
myytti. Hectorin vanhaa laulua ”Ei mittään” mukaillen
voisi sanoa, että talous ei mittään, armeija ei mittään,
hallitus ei mittään ja virkakoneisto ei sitäkään
mittään. Kirkko ei mittään, kulttuurin ja tieteen johtoasemat
ei mittään, ay-liikkeen johtoasemat ei mittään ja median
johtoasemat ei sitäkään mittään. Hallitsevaksi
väitetyn liikkeen lehdelle ei muuten myönnetty edes valtion lehdistötukea
eikä ay-liikkeen lehtisetelitukea.

Mutta tämähän ei saa estää penkomasta ”taistolaisten”
syntejä. Voidaan ottaa mallia George W. Bushista, kun paljastui, että
Irakilla ei ollutkaan joukkotuhoaseita. Voidaan sanoa, että jos ”taistolaisilla”
ei ollutkaan hallitsevia asemia, niihin he kumminkin pyrkivät, ja jos
sellaisia asemia olisi ollut, niin varmaan he olisivat käyttäneet
niitä väärin. (ES)

Sota Irakissa on ollut tuhoisa irakilaisille. Se on taloudellinen katastrofi
myös amerikkalaisille, vaikka useimmat heistä eivät koe sitä
nahoissaan vielä vähään aikaan. Se voi olla jopa maailmanlaajuinen
katastrofi. Mutta useimmille sodan takana oleville sota on toistaiseksi
ollut tiettyyn rajaan asti menestys.

George W. Bushia sota on auttanut peittämään isot yhtiöskandaalit
ja surkean talouspolitiikan, tehnyt hänestä ”sotapresidentin”
ja tasoittanut tietä seuraaviin presidentinvaaleihin. Silti paljastuneet
valheet ja virhelaskelmat sekä kasvavat tappiot Irakissa voivat merkitä
Bushille vaalitappiota.

Aseteollisuudelle suurin hyöty sodasta on liittovaltion asemäärärahojen
raju kasvu. USA:n ”puolustusbudjetti” on nyt lähes 400 miljardia
dollaria. Todellisuudessa militarismiin ja sotimiseen kulutetaan paljon
suurempi summa, tänä vuonna luultavasti noin 700 miljardia.

Suurten varustelun kanssa tekemisissä olevien yhtiöiden tulokset
osoittavat, että Bushin kaksi sotaa ovat olleet niille voittoisia.
Tärkeämpää on kuitenkin pitkän aikavälin trendi.
Sota tekee helpommaksi ajaa läpi korotuksia ”puolustusbudjettiin”.
”Terrorisminvastainen sota” on erityisen hyvä, koska se on
päättymätön, pelottava ja mahdoton voittaa.

Yksi sotapoliitikkojen päätavoite oli muuntaa USA:n ulkopolitiikka
kätketystä imperialistisesta hallinnasta suoraksi sotilaalliseksi
voimankäytöksi ja uhkailuksi. Tavoite on laajasti saavutettu.
Sitä paitsi uuskonservatiivit ovat pilaamalla USA:n maineen ja nostattamalla
kasvavaa vastustusta sitä kohtaan sitoneet myös tulevien hallintojen
kädet.

Tähän liittyvä toinen tavoite, USA:n kansallisen kulttuurin
muuttaminen vastaamaan väkivaltaista imperiumia, ei ole vielä
täysin toteutunut. Mutta suunta kohti kiihkokansallisuuden, muukalaisfobian,
suvaitsemattomuuden ja kansalaisiin kohdistuvan valvonnan hallitsemaa fasistista
yhteiskuntaa on selvä.

Sota oli myös tarkoitettu lähettämään viestin,
että USA murskaa hallinnot, jotka eivät tottele sitä. Viesti
saavuttaa ilman muuta vastakaikua varsinkin autoritaaristen hallitusten
piirissä.

Irakin sodan yksi suuri voittaja on ollut Israel. Ensiksikin, USA:n aggressiivinen
politiikka ajaa USA:ta läheisempään yhteistyöhön
Israelin kanssa kaikilla tasoilla, diplomatiassa, tiedustelussa, taktisessa
tietotaidossa ja jopa sisäisessä lainsäädännössä.
USA:n piittaamattomuus kansainvälisistä instituutioista ja sopimuksista
vie sen yhä läheisempään liittoon Israelin kanssa, koska
samanlainen piittaamattomuus on ominaista sille.

Toiseksi, sota Irakissa on tuhonnut suuren ja potentiaalisesti rikkaan
arabimaan koskemattomuuden. USA:n joukkojen läsnäolo Irakissa
uhkaa myös kahta muuta Israelin alueellista hegemoniaa vielä vastustavaa
maata, Syyriaa ja Irania. Näköala shiiojen hallitsemasta Irakista
on vaara Israelille. Jos lopputuloksena on yhtenäinen demokraattinen
Irak tai shiiateokratia, Irakin sota osoittautuu Israelin kannalta haitalliseksi.
Mutta siinä todennäköisemmässä tapauksessa, että
Irak ajautuu sisällissotaan tai jopa hajoaa, Israel hyötyy.

Kolmanneksi, Irakin sota on suunnannut huomiota pois Israelin sortotoimista
palestiinalaisalueella. Kiinnittämällä huomion Lähi-itään
sota on kylläkin toisaalta potentiaalinen ongelma Israelille.

Irak-hyökkäyksen keskeinen tavoite oli tehdä maasta USA:n
protektoraatti, joka korvaisi Saudi-Arabian öljyntuottajana ja USA:n
armeijan johtavana tukikohtana Etelä-Aasiassa. Tähän liittyi
idea yhdysvaltalaisten yhtiöiden öljytuotannon hallinnasta ja
yksityistämisestä. Toimiakseen suunnitelma on riippuvainen vakaan
mutta valedemokraattisen järjestelmän pystyttämisestä
Irakiin. Sellainen ei vain näytä todennäköiseltä.
Kasvava vastarinta sekä vaatimukset itsenäisyydestä ja demokratiasta
sotkevat USA:n suunnitelmia. (ES)