Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja: &Nbsp;

Väkivallan kierre jatkuu taas Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla
tulitauon rikkouduttua. Samoin jatkuvat valtamedian yritykset hämärtää
todellinen kuva tapahtumista.

Valtamedian antama kuva noudattaa karkeasti ottaen seuraavaa kaavaa:
ensin on palestiinalaisten suorittama väkivallanteko israelilaisia
siviilejä vastaan, sitten Israel iskee kostoksi takaisin, minkä
jälkeen huolestunut Bushin hallinto ponnistelee pelastaakseen tiekartaksi
kutsutun rauhansuunnitelman. Ja kaiken sanotaan riippuvan palestiinalaishallinnon
valmiudesta panna terroristiryhmät kuriin.

Kuvan luominen lähtee liikkeelle tarpeeksi järkyttävästä
tapauksesta, sellaisesta kuin elokuun 19. päivän itsemurhaisku,
joka surmasi 20 israelilaista ja haavoitti yli sataa.

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen, kuten kertaus tulitauon alkamisen
jälkeisistä tapahtumista osoittaa.

Kesäkuun 29. päivän tulitaukosopimuksen nojalla palestiinalaiset,
myös ”äärijärjestöiksi” kutsutut, pidättyivät
ensimmäistä kertaa vuosiin hyökkäämästä
sekä israelilaisia sotilaallisia kohteita että muita kohteita
vastaan.

Sitä vastoin Israel ei noudattanut tiekartassa sille asetettuja
velvoitteita joitakin vankien vapauttamisia lukuun ottamatta. Maan takavarikointi
ja uusien laittomien siirtokuntien rakentaminen jatkui. Hyökkäykset
Länsirannan kaupunkeihin ja kyliin eivät koskaan loppuneet. Uhkailut
ja provokaatiot olivat jokapäiväistä käytäntöä.

Jo 3. heinäkuuta Israelin joukot ampuivat kuoliaaksi yhden palestiinalaisen
ja estivät liikenteen Gazan päätiellä. 28. heinäkuuta
Israelin joukot käyttivät kyynelkaasua ja kumiluoteja mieltään
osoittaneita palestiinalaisia vastaan. 8. elokuuta Israelin joukot tappoivat
kaksi Hamasin taistelijaa hyökkäyksessä Länsirannan
pakolaisleiriin. Kaksi muuta palestiinalaista kuoli myöhemmin mielenosoituksissa.
14. elokuuta Israelin joukot tappoivat Hebronissa Islamilaisen Jihadin korkean
johtajan Mohammed Sederin.

Elokuun 19. päivän itsemurhaiskua pidetään yleisesti
kostona tälle. Sitä ennen palestiinalaiset olivat rikkoneet tulitaukoa
vain kerran, kun kaksi itsemurhapommittajaa iski 12. elokuuta surmaten itsensä
lisäksi kaksi sivullista.

21. elokuuta Israelin helikopteri sitten teki ohjusiskun autoon Gazassa
tappaen Hamasin johtohenkilön Ismail Abu Shanabin ja kaksi henkivartijaa.
Hamas ja Jihad vastasivat, etteivät ne enää katso itseään
sidotuiksi 29. kesäkuuta julistamaansa kolmen kuukauden yksipuoliseen
tulitaukoon.

Sharonin kabinetin kerrottiin harkitsevan ”kohdennettujen tappojen”
käytäntöön palaamista palestiinalaismilitantteja vastaan.
Todellisuudessa se ei ole koskaan luopunutkaan tästä käytännöstä.
Ismail Abu Shanabin tappaminen oli tätä käytäntöä,
samoin jo kesäkuussa tehty yritys tappaa ohjusiskulla Hamas-johtaja
Abdel Aziz Rantisi.

Tapahtumat ovat noudattaneet samaa vanhaa Sharonin kaavaa. Sharonin tavoitteena
on aina ollut laajentaa konfliktia palestiinalaisten kanssa. Sen hän
on tehnyt satsaamalla provokaatioihin, joiden tarkoituksena on ollut usuttaa
Hamas ja Jihad terroritekoihin. Niitä on puolestaan voitu käyttää
Israelin entistä kovempien väkivaltatoimien ”oikeuttamiseksi”.

Kaavaan kuuluu, että kun palestiinalaiset iskevät, Sharonin
hallitus saa siitä kepin, jolla hakata palestiinalaishallintoa ja vaatia
siltä toimia miehityksen vastaisen vastarinnan tukahduttamiseksi. Syyttämällä
sitä toimettomaksi ja kyvyttömäksi voidaan puolestaan ”oikeuttaa”
Israelin jatkuvat tulitauon rikkomukset ja sorto. Samalla luodaan kuvaa,
että Sharon vain vastaa väkivaltaan eikä ole sen alullepanija.

Bushin hallinto teeskentelee tasapuolista välittäjää,
mutta hyväksyy Israelin toimet. Sharon käyttää taitavasti
hyväkseen Bushin hallinnon julistamaa ”terrorisminvastaista sotaa”
ja uskottelee, että siitä on kyse myös Palestiinassa. Washington
ei tietenkään tosissaan usko tähän, mutta on uskovinaan.
(ES)

Puheenjohtaja Paavo Lipposen julisti SDP:n Forssan juhlassa, että
”sosialidemokraattinen sosialismi on tänä päivänä
toteutunut hyvinvointivaltiossa. Sosialidemokratian perusarvot, tasa-arvo
ja ihmisten yhteenkuuluvaisuus eli solidaarisuus, ovat muuttuneet lihaksi
tässä rakennelmassa, inhimillisen kulttuurin tähän asti
suurimmassa saavutuksessa.” Perinteiseen sosialidemokraattiseen tapaan
Lipponen näki tämän puolueensa, ei kaikkien suomalaisten
työtätekevien ihmisten ansioksi.

Ideologisesti Lipposen ajattelu perustuu ”demokraattisen sosialismin”
oppiin. Sen mukaan sosialismi on käytännön politiikan avulla
toteutettua ja jatkuvasti toteutuvaa yhteiskunnan uudistamista sosialististen
periaatteiden mukaisesti kapitalismin eli markkinatalouden puitteissa. Tätähän
Rafael Paasiokin aikoinaan tarkoitti, kun hän sanoi, että elämme
jo ”keskellä sosialismia”. Ja tätä tarkoitti Kalevi
Sorsa todetessaan, että ”sosialismi on kotoinen ja turvallinen
asia”. Vasemmistoliiton Kalevi Suomela edustaa niinikään
tyylipuhtaasti samaa käsitystä.

Ideologisesti asia tuli siis ”selväksi”: kapitalismin
puitteissa ”sosialismia”. Mutta tuntuu, että poliittisesti
Lipponen ei ollut lainkaan päivittänyt puhettaan. Vielä Paasion
ja Sorsan aikoihin puheella ”sosialismin” toteutumisesta ja ”sosialidemokratian
perusarvojen muuttumisesta lihaksi” hyvinvointivaltiossa oli tiettyä
katetta, niin ideologisesti metsässä kuin oltiinkin. Kapitalismin
sääntely kehittyi, maassa oli kukoistava valtiojohtoinen teollisuus
ja liiketoiminta sekä kehittyvät julkiset palvelut. Hyvinvointivaltiota
rakennettiin, ihmisten tasa-arvo ja solidaarisuus etenivät. Ulkopolitiikassa
ohjenuorana oli rauhan edistäminen. Jne.

Nykyisen SDP:n ja Lipposen johdolla lähes kaikissa näissä
asioissa on kuitenkin tapahtunut käänne huonompaan suuntaan. Ylistäessään
demarien ansiona ja ”inhimillisen kulttuurin tähän asti suurimpana
saavutuksena” tämän päivän hyvinvointivaltiota
Lipponen ikään kuin lämmittää käsiään
kylmenneessä nuotiossa. Kasvavien tuloerojen, pahenevan köyhyyden
ja leipäjonojen, leikattavien palvelujen, yksityistämisen, jättityöttömyyden,
lisääntyvän itsekkyyden ja vaarallisia harhapolkuja tallaavan
ulkopolitiikan todellisuus ikään kuin iskee Lipposen ylistystä
vastaan. Ja samalla paljastaa, ettei ”sosialidemokraattinen sosialismi”
ideologianakaan johda mihinkään – paitsi yhä tavanomaisempaan
kapitalismiin. (ES)

Suomi osti Saksasta käytettyjä Leopard-panssarivaunuja viisi
kertaa kalliimmalla hinnalla kuin Puola. Ei, me emme maksaneet liikaa, hinta
määräytyy myös ostajan maksukyvyn mukaan, ja sitä
paitsi ostimme laatutavaraa, selittävät entinen puolustusministeri
Jan-Erik Enestam ja puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki
Iivonen.

He muistuttavat myös siitä tosiasiasta, että köyhille
Nato-maille ja Puolan kaltaisille uusille vasallivaltioille Saksa on antanut
panssareita pilkkahintaan tai jopa ilmaiseksi kaverikauppaa ja sotilasstrategisista
syistä.

Niin että Suomen maksama 620 miljoonaa euroa 124:stä käytetystä
panssarista ei ollut yhtään liikaa, ostopäätöksen
puoltajat vakuuttavat. Ei vaikka Ruotsi maksoi aikoinaan 120 uudesta (!)
Leopardista vähän yli 700 euroa.

Asevarustelun ajajien mielestä mikään summa uusiin aseisiin
ei kai ole liikaa. Panssarit tarvitaan osaksi uusia Nato-yhteensopivia valmiusyhtymiä.
Samasta syystä Horneteihin ollaan nyt hankkimassa rynnäkköaseistus.
Älkää kysykö hintaa. (ES)