Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

George W. Bushin hallinto on suurissa vaikeuksissa yrittäessään
löytää tekosyytä hyökkäykselle Irakiin. Irak
ei ole antanut aihetta mainittaville syytöksille yhteistyöhaluttomuudesta
suhteessa asetarkastuksiin. Asetarkastajat eivät ole löytäneet
mitään ”savuavaa asetta” eli raskauttavia merkkejä
kätketyistä joukkotuhoaseista. USA:n ja muun maailman yleinen
mielipide vastustaa yhä vahvemmin hyökkäystä. Huomattava
osa USA:n liittolaisista ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä
haraa vastaan.

Valtava joukkojen keskitys Persianlahdelle kuitenkin jatkuu, eikä
USA:n aikeista hyökätä ole mitään epäselvyyttä.
Tekosyyn puuttuessa ja vaikeuksien kasaantuessa hyökkäyksen aikataulu
vain uhkaa mättää. Mistä siis tekosyy sotilaallisille
toimille?

Yksi perinteinen tapa ratkaista asia on provokaatio. Provokaatioiden
alalla USA:lla on pitkä ja ”rikas” kokemus, se on yleensä
aloittanut sotansa provokaatiolla.

Jopa japanilaisten hyökkäykseen Pearl Harboriin joulukuussa
1941 liittyi eräänlainen provokaatio. USA:n johto tiesi etukäteen
hyökkäyksestä, mutta antoi sen tapahtua, jotta seurannut
shokki sai amerikkalaiset tukemaan toiseen maailmansotaan liittymistä.
Ilmankos Bushin lähimpien miesten jo yli kaksi vuotta sitten teettämässä
asiakirjassa ”The Project for the New American Century” todettiinkin,
että tarvitaan ”jotain katastrofaalista ja katalysoivaa tapahtumaa
– kuten uutta Pearl Harboria”. Sellaisen muodostivat sitten syyskuun
11. päivän terrori-iskut, joita kuvattiin ”kaikkien aikojen
tilaisuudeksi”.

Luettelematta tässä kaikkia USA:n provokaatioita mainittakoon
vain, että Vietnamin sodan laajentamiseen käytettiin vuonna 1964
ns. Tonkininlahden provokaatiota ja että myös päätös
ensimmäisen Persianlahden sodan aloittamisesta ajettiin USA:n kongressissa
läpi sekä Irakin Saudi-Arabian vastaisia hyökkäysaikeita
että irakilaisjoukkojen Kuwaitissa suorittamia ”hirmutekoja”
koskeneen disinformaation avulla.

Erityisesti epäsuositut hyökkäyssodat vaativat tekosyyn
ja viikunanlehden. Ja harvoin, jos koskaan USA on valmistautunut sotaan
niin vähällä kannatuksella kuin nyt. USA tarvitsee siis enemmän
kuin koskaan uskottavantuntuista tekosyytä, jotain välitöntä
provokaatiota. Mikä se tulee olemaan, on miljoonan taalan kysymys.
Joitakin vaihtoehtoja voidaan arvailla:

Toinen terrorihyökkäys joko USA:ssa tai merentakaista amerikkalaiskohdetta
vastaan on yksi vaihtoehto. Siihen voisi liittyä Bushin hallinnon väite,
jonka mukaan ”salainen tiedustelutieto” viittaa Irakin olleen
tekemisissä uuden ”hirvittävän ilkityön” kanssa.
Kaukana USA:sta tapahtuva hyökkäys sopisi paremmin, koska silloin
kongressin olisi hankalampaa vaatia todisteita väitteen paikkansapitävyydestä.

Yhden tai useamman amerikkalaisen kuolema taistelussa on toinen vaihtoehto.
USA:n erikoisjoukkoja ja CIA:n virkailijoitahan on jo Irakin maaperällä,
ja USA:n ja Britannian koneet partioivat ja pommittavat ns. lentokieltovyöhykkeillä
maan pohjois- ja eteläosassa. Irakin ilmatorjunta tulittaa koneita
säännöllisesti. Hämmästyttävää kyllä,
yhtään amerikkalaista lentäjää ei ole vielä
ammuttu alas. Entä jos niin tapahtuu? Tai jos yksi tai useampia erikoisjoukkojen
sotilaita otetaan vangiksi tai surmataan? Mikään ei ole sopivampi
tekosyy sodalle kuin ”urheiden, nuorten” amerikkalaisten kuolema
”taistelutehtävissä”. Harva pysähtyisi kysymään,
”miksi he oikeastaan olivat siellä”.

Rajavälikohtaukset ovat vanha, koeteltu kolmas vaihtoehto. USA:n
joukkoja on neljässä Irakin naapurimaassa, Saudi-Arabiassa, Turkissa,
Jordaniassa ja Kuwaitissa. Joukot molemmin puolin Irakin rajaa ovat ryhmittymässä
sotaan. Olisi helppoa väittää, että jotkut irakilaiset
ylittivät rajan. Ja Afganistanin kokemuksesta viisastuneena Pentagon
tuskin antaisi minkään ilman esiliinaa toimivan journalistin tarkistaa,
mitä oikeasti tapahtuikaan.

Bushin hallinnon uusi ”ennaltaehkäisevän sodan” oppi
on niin häpeämätön, että USA saattaa hyvinkin aloittaa
hyökkäyksen ilman mitään viikunanlehteä. Mutta
siitä voidaan olla varmoja, että mitä tahansa sopivaa tekosyytä
etsitään ankarasti. (ES)

Käynnissä oleva ns. Irakin kriisi yritetään tehdä
vaikeatajuiseksi, jopa mystiseksi tavalliselle asioiden seuraajalle, jotta
USA:n sotilaalliset toimet olisi helpompi oikeuttaa.

On esimerkiksi luotu systemaattisesti sellaista kuvaa, että jos
YK:n ja kansainvälisen atomienergiajärjestön tarkastajat
löytävät Irakista kiellettyjä joukkotuhoaseita, se on
peruste sodalle Irakia vastaan. Täytyy esittää terveen järjen
kysymyksiä hoksatakseen, että koska Irak on heikko eikä se
ei ole uhannut hyökätä kenenkään kimppuun, sota
ei ole vain tarpeeton vaan suorastaan absurdi.

Voi esimerkiksi kysyä, että jos asetarkastajat todella löytävät
joitakin joukkotuhoaseita, miksi he eivät yksinkertaisesti takavarikoi
niitä? Heillähän on rajoittamattomat valtuudet. Jos joukkotuhoaseet
voitaisiin eliminoida tappamatta tuhansia, kymmeniä tuhansia tai satoja
tuhansia irakilaisia, niin eikö juuri siihen pitäisi pyrkiä?

Entä Bushin ja hänen apulaistensa alituinen hokema, että
”aika on loppumassa”? Kun irakilaiset ovat polvillaan eivätkä
tee mitään vastarintaa asetarkastajille, niin mitä ihmeen
aikapaineita tässä voi olla – muuta kuin Bushin kiire hyökätä
ja päästä Irakin öljyvarojen kimppuun? Tai Bushin halu
varmistaa hyvissä ajoin uudelleenvalintansa?

Myös termi ”material breach” eli ”olennainen rikkomus”
on kiedottu mystiikkaan. On luotu käsitys, että jos USA tai YK:n
turvallisuusneuvosto katsoo Irakin syyllistyneen ”olennaiseen rikkomukseen”
aseriisunta- ja yhteistyövelvoitteidensa suhteen, niin se laukaisee
sodan. Joko niin, että turvallisuusneuvosto hyväksyy siihen valtuuttavan
uuden päätöslauselman tai niin, että USA liittolaisineen
hyökkää omin päin.

Sopimusoikeutta koskevan Wienin sopimuksen 60. artiklan mukaan bilateraalisen
sopimuksen ”olennainen rikkomus” yhden osapuolen toimesta oikeuttaa
muut käyttämään rikkomusta perustana sopimuksen irtisanomiselle
tai sen voimassaolon keskeyttämiselle kokonaan tai osittain.

USA ja Britannia väittävät, että jos Irak epäonnistuu
täyttämästä vuoden 1991 Persianlahden sodan aselepoa
koskeneen turvallisuusneuvoston päätöslauselma 687:n ja viime
lokakuussa hyväksytyn päätöslauselma 1441:n edellyttämiä
aseriisuntavelvoitteitaan, se on niin vakavasti rikkonut näitä
”sopimuksia”/päätöslauselmia, että päätöslauselman
muutkin kohdat voidaan sanoa irti tai keskeyttää, mukaan lukien
Persianlahden aselepo. Washingtonin ja Lontoon mukaan Irakin väitetty
epätäydellinen aseistariisunta sallii niiden jatkaa vuoden 1991
Persianlahden sotaa.

Kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden mukaan tämä on
kuitenkin virheellinen tulkinta, eikä päätöslauselma
687:n ”olennainen rikkominen” oikeuta edes YK:n turvallisuusneuvostoa
saati USA:ta liittolaisineen romuttamaan aselepoa.

Vaikka siis turvallisuusneuvosto julistaisi Irakin syyllistyneen päätöslauselma
689:n ”olennaiseen rikkomiseen”, laillista pohjaa sodalle ei ole.
Vuoden 1991 aselepoa ei voida repiä auki vuonna 2003 uuden sodan oikeuttamiseksi,
koska YK:n peruskirja kieltää voimankäytön muuten kuin
itsepuolustukseksi tai ellei turvallisuusneuvosto siihen erityisesti valtuuta.
Niinpä termi ”olennainen rikkomus” onkin uuden Irakin vastaisen
sodan laillisuuden kannalta asiaankuulumaton.

Mutta tämä kaikkihan on teoriaa, jos ”olennaista rikkomusta”
ei voida osoittaa. (ES)