Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Tshetshenialaisten ja tiettävästi myös joidenkin muunmaalaisten
terroristien hyökkäys Moskovaan ja järkyttäviin ihmisuhreihin
johtanut panttivankidraama toi yhä jatkuvan Tshetshenian konfliktin
jälleen huomion keskipisteeseen. Tapahtuma antaa varmaankin aihetta
vakaviin johtopäätöksiin Venäjän johdossa. Olennaisen
tärkeää on, minkä suuntaisiin johtopäätöksiin.
Myönteisessä tapauksessa se voi kannustaa ponnisteluihin konfliktin
poliittiseksi ratkaisemiseksi ja samalla tshetsheeniterrorismin syiden poistamiseksi.
Mutta on myös olemassa suuri vaara päätelmiin ja toimiin,
jotka edelleen pahentavat tilannetta.

Ulkomailla ja osin Venäjälläkin on vuosikausia korostettu,
että Tshetshenian konfliktiin ei ole sotilaallista ratkaisua, se on
ratkaistava poliittisin keinoin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin
tehty. Ei voi sanoa, etteikö Kreml olisi sotilaallisen kurinpidon ohella
yrittänyt joitakin poliittisia keinoja, sellaisia, joissa on kuitenkin
suljettu pois Tshetshenian täydellinen irtautuminen Venäjän
federaatiosta. Yritykset ovat kuitenkin olleet puolinaisia ja väkivallan
kierre on jatkunut.

Nyt Moskovan murhenäytelmän jälkeen Kremlissä ollaan
nostamassa esiin ajatus Tshetsheniassa järjestettävästä,
uutta perustuslakia koskevasta kansanäänestyksestä. Perustuslailla
taattaisiin tasavallalle laaja itsehallinto. Sillä välin tasavalta
saisi omat paikallisesti rekrytoidut poliisivoimansa ja poliisiministeriön
niin, että siellä olevat Venäjän armeijan ja sisäministeriön
joukot voitaisiin supistaa minimiin. Luonnollisesti tämän prosessin
onnistuminen edellyttäisi myös sitä, että federaation
joukkojen omavaltaisuudet ja julmuudet saataisiin kuriin ja että tasavallan
taloudellisen ja sosiaalisen elämän kohentamiseen satsattaisiin
nykyistä enemmän varoja.

Toinen, huonompikin skenaario on kuitenkin mahdollinen. Terroristihyökkäys
loukkasi syvästi suurvallan arvovaltaa ja herätti väestössä
surun ohella vihaa. Presidentti Putinin raskain uhrein saavuttama voitto
panttivankidraamassa näyttää saaneen väestön ylivoimaisen
enemmistön tuen. Suurvaltojen kesken vallitsee laaja yksimielisyys
USA:n muissa tarkoituksissa lanseeraaman ”terrorisminvastaisen sodan”
välttämättömyydestä. Tämä kaikki voi
houkutella Kremlin tehostamaan yksiviivaisia terrorisminvastaisia toimia
ja myös sotilaallisia toimia Tshetsheniassa. Pahimmassa tapauksessa
USA puolestaan voi vaatia palkkioksi tämän linjan tukemisesta
Venäjän tukea omalle Irakin vastaiselle sotaretkelleen, jolla
ei ole mitään tekemistä terrorismin vastustamisen kanssa.
Poliittisten ratkaisujen etsiminen voi hautautua kovenevien otteiden alle.

Kun Venäjän johdolle on markkinoitu poliittista ratkaisua,
sen taholta on toistuvasti esitetty vastakysymys: Kenen kanssa neuvotella?
Panttivankidraama saattaa vahvistaa tätä asennetta. Siinähän
paljastui taas kerran, että tshetsheeniterrorismilla on yhteydet laajempiin
ääri-islamistisiin terroristiverkostoihin, mitä ilmeisimmin
myös al-Qaidaan. Monet asiantuntijat pitävät myös todennäköisenä,
että syrjäytetty presidentti Aslam Mashadov on ollut tietoinen
hyökkäyksestä Moskovaan ja jopa johtanut sitä, vaikka
hän itse on muuta väittänytkin. Juuri ”maltillista”
Mashadovia on tarjottu Kremlille poliittisen ratkaisun neuvottelukumppaniksi.
Pääterroristin kanssako tässä pitäisi neuvotella,
Kremlillä saattaa olla houkutus sanoa.

Tshetshenian sodan laajemmat kansainväliset yhteydet ovat sinänsä
vanhastaan tunnettuja jokaiselle, joka on viitsinyt perehtyä asiaan.
Ääri-islamistinen terroristiverkosto, myös al-Qaida, oli
tunnetusti alkujaan CIA:n luomus. Tärkeää roolia sen rakentamisessa
näytteli CIA:n apuna myös Pakistanin tiedustelupalvelu ISI.

Tshetshenian kapinallisjohtajat Shamil Basajev ja Omar Ibn al-Hattab
saivat koulutuksensa CIA:n rahoittamilla leireillä Afganistanissa ja
Pakistanissa. Kuten aikoinaan Afganistanin sota myös Tshetshenian sota
liittyi USA:n suunnitelmissa alueen öljyvarojen ja -reittien valvontaan.

Sekä Basajev että Hattab tulivat koulutuksen jälkeen joukkoineen
Tshetsheniaan, perustivat sinne tukikohtia ja johtivat sotatoimia Venäjän
joukkoja vastaan kummassakin Tshetshenian sodassa.

Al-Qaida-verkosto lähetti sotiin vapaaehtoisia, aseita ja rahaa,
kuten verkosto on itse julkisesti ilmoittanut. Väitetyn al-Qaida-solun
jäseniä vastaan Hampurissa käytävässä oikeudenkäynnissä
kävi viime viikolla ilmi, että myös syyskuun 11. päivän
lentokonekaapparien johtajan Mohammed Attan oli tarkoitus taistella Tshetsheniassa.
Afganistanissa al-Qaida oli kuitenkin kertonut hänelle, että ”tshetsheenit
eivät tarvitsee enää taistelijoita”.

Tshetshenian tosiasiallisen itsenäisyyden aikana 1996-99 Hattabin
ryhmä yllytti Basajevia ja muita islamin nimissä kapinaan presidentti
Mashadovia vastaan Venäjän ajamiseksi pois Kaukasiasta ja alueen
yhdistämiseksi yhdeksi islamilaiseksi valtioksi.

Venäjän johdossakin kaikki nämä tosiasiat ilmeisesti
tiedetään. Siksi on suuri vaara, että ulkopuolisten terroristiverkostojen
osuutta myös tarkoituksenmukaisesti liioitellaan ja suljetaan silmät
siltä, että näille verkostoille ja tshetsheenien aseelliselle
kapinoinnille antavat maaperää viime kädessä Tshetshenian
kansalliset olosuhteet ja tasavallan epätyydyttäväksi koettu
suhde emämaahan.

Kremliltä pitäisi löytyä viisautta ymmärtää
se, mitä maailman rauhanvoimat ovat toistaneet syyskuun 11. päivästä
lähtien: terrorismia vastaan voidaan taistella menestyksellisesti vain
poistamalla sitä ruokkivat perimmäiset syyt. (ES)

USA:n presidentti George W. Bush ja hänen lähipiirinsä
suoltavat puolitotuuksia, todistamattomia väitteitä ja valheita
perustellakseen sotaretkeä Irakiin. Ne koskevat Irakin väitettyjä
joukkotuhoaseita, asetarkastusten historiaa ja tarkoitusta, Saddam Husseinin
väitettyjä terroristiyhteyksiä, USA:n tarkoitusperiä
ja kaikkia muitakin asioita.

USA:n vaihtoehtoisessa mediassa harhautukset on lukemattomia kertoja
paljastettu, mutta valtamedia toistaa uskollisesti johtajien valheita. Onkin
ihailtavaa, että sodanvastainen liikehdintä on kaikesta huolimatta
USA:ssa kasvanut.

Varoitukseksi suomalaisillekin lukijoille valhepropagandan vaarallisuudesta
kerrottakoon edellisen Persianlahden sodan ajoilta esimerkki, tarina, jota
toistellaan taas totena USA:ssa.

Silloin maailmalle levitettiin uutista, jonka mukaan Kuwaitin miehittäneet
irakilaiset sotilaat olivat riistäneet pieniä vauvoja keskoskaapeista
ja jättäneet heidät sairaalan kylmälle lattialle kuolemaan.

USA:n kongressin edessä hirmuteosta todisti kyynelehtien 15-vuotias
kuwaitilainen ”pakolaistyttö” Nayirah. Todistuksen jälkeen
senaatti antoi viiden äänen enemmistöllä George Bush
vanhemmalle valtuudet sotaan.

Myöhemmin paljastui, että todistus oli osa Kuwaitin hallituksen
yhdessä washingtonilaisen pr-firman kanssa käymää propagandakampanjaa.
Nayirah oli Kuwaitin Washingtonin-suurlähettilään, maata
hallitsevan dynastian jäsenen, tytär, joka oli miehityksen aikaan
Pariisissa.

Myös YK:n yleiskokouksessa kuultiin erään toisen naisen
vastaava todistus. Myöhemmin paljastui, että hänkään
ei ollut Kuwaitissa invaasion aikaan ja että hän oli Kuwaitin
tiedotusministerin vaimo.

”Emme silloin tienneet, ettei se ollut totta”, väitti
Bushin kansallinen turvallisuusneuvonantaja Brent Scowcroft, mutta myönsi,
että ”se oli hyödyllinen yleisen mielipiteen mobilisoimisessa”.
(ES)