Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Pääkirjoitukset

    Arkiston arkiston artikkeli
    1.1.2000 - 12:00
    Toimitus

    Alkuperäinen kirjoittaja:

    Yhdysvaltain hallitus nosti viime sunnuntaina tiettyjen kaupunkien osalta
    arviotaan terrori-iskun vaarasta toiseksi korkeimmaksi eli oranssiksi. Sisäisestä
    turvallisuudesta vastaava ministeri Tom Ridge perusteli muutosta ”uusilla”,
    ”hälyttävän tarkoilla” ja ”useista lähteistä”
    peräisin olevilla tiedustelutiedoilla, joiden mukaan al-Qaida suunnittelee
    iskua muun muassa Maailmanpankkia, Kansainvälistä valuuttarahastoa
    sekä New Yorkin pörssiä vastaan.

    Tiistain lehdet kuitenkin paljastivat, että uusi uhkakuva perustui
    lähes yksinomaan vanhoihin, jo ennen vuoden 2001 terrori-iskuja kerättyihin
    tietoihin, jotka eivät koskeneet iskun suunnittelua vaan informaation
    keruuta yllä mainituista kohteista. Niin ikään myönnettiin,
    että tiedot eivät olleet peräisin useista vaan yhdestä
    lähteestä ja että suurin osa tiedoista oli itse asiassa julkista,
    kenen tahansa saatavissa olevaa. Kukaan ei tunnu tietävän mitään
    pakistanilaisesta tietokoneinsinööristä, jonka koneelta tietojen
    väitetään olevan peräisin. Itse tietojen aitous on vain
    al-Qaidan perustajien ja kouluttajien eli Pakistanin ja USA:n tiedustelupalvelujen
    väitteiden varassa.

    Professori Michel Chossudovsky paljasti myös, että päätös
    terrorihälytyksen tason nostamisesta tehtiin CIA:n päämajassa
    Langleyssa pidetyssä kokouksessa torstai-iltana 29. heinäkuuta,
    muutama tunti sen jälkeen kun John Kerry oli pitänyt presidenttiehdokaspuheensa
    demokraattien konventissa. Hälytystason nostaminen perusteluksi myöhemmin
    väitetyt tiedustelutiedot Pakistanista alkoivat kuitenkin olla saatavilla
    käännettyinä vasta perjantaina.

    Toisin sanoen kaikki viittaa siihen, että päätöksellä
    nostaa hälytystasoa ei ollut mitään perusteita, että
    lähestyvän terrorihyökkäyksen uhka oli tekaistu ja että
    yleistä mielipidettä johdettiin harhaan ja peloteltiin tahallisesti.
    Tämä on tietenkin rikollinen teko.

    Ridge ja muut Bushin hallinnon virkailijat sekä CIA ovat varsinkin
    viimeisen vuoden, puolentoista aikana ilmoittaneet tämän tästä
    uuden syyskuun 11. päivän kaltaisen terrori-iskun vaarasta. Yleensä
    perusteluja ei ole esitetty tai ne on todettu tekaistuiksi.

    Aina on otettava huomioon se mahdollisuus, että todellisia terrori-iskuja
    yhdysvaltalaisia kohteita vastaan Bushin hallinnon sankarillisista vastatoimista
    huolimatta valmistellaan. Niin tai näin, selvää on, että
    Bushin hallinto käyttää tietoisesti terroriuhkaa luodakseen
    pelon ilmapiirin, vahvistaakseen asemiaan ja voittaakseen marraskuun presidentinvaalit.
    Terrorihälytykset ovat säännönmukaisesti seuranneet
    George W. Bushille synkkien gallupien julkistamista ja USA:n Irak-politiikkaa
    koskeneita paljastuksia.

    On kuitenkin olemassa vielä synkeämpi vaihtoehto: sellaisen
    terrori-iskun salliminen tai järjestäminen, joka mahdollistaa
    poikkeustilan julistamisen, mahdollisesti sotilashallinnon pystyttämisen
    sekä vaalien peruuttamisen tai siirtämisen. Sitä voitaisiin
    käyttää myös hyökkäyksen aloittamiseen jotakin
    uutta maata vastaan.

    Bushin hallintoon kuuluvat tai sitä lähellä olevat henkilöt
    ja mediat ovat jo lähes vuoden ajan ilmaisseet toistuvasti varmuutensa
    siitä, että ennen marraskuun presidentinvaaleja tapahtuu vaaleihin
    vaikuttava yllättävä tapahtuma ja että tämä
    tapahtuma voisi olla suuri terrori-isku. Jotkut ovat suoraan viitanneet
    siihen, että tällainen isku joko varmistaisi Bushin voiton vaaleissa
    tai johtaisi vaalien peruuttamiseen ja jonkinlaiseen poikkeustilaan. Suorasukaisimmat
    oikeistolaiset kuten Rush Limbaugh ovat sanoneet, että terrori-isku
    ei ole ”jos” vaan ”milloin” ja että jos Valkoisessa
    talossa jatkaa joku muu kuin Bush, terroristit voittavat.

    Franks siis viittasi melko suoraan siihen, että jotain uutta al-Qaidan
    tekemäksi oletettua terrori-hyökkäystä voidaan käyttää
    laukaisumekanismina perustuslain kumoamiselle ja sotilasdiktatuurin pystyttämiselle
    USA:ssa.

    Jo vuotta ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja Bushin hallinnossa
    nyt vaikuttavien uuskonservatiivien aivoriihen PNAC:n (the Project for a
    New American Century”) maailmanherruuteen tähtäävässä
    muistiossa vaadittiin ”jotain katastrofaalista ja katalysoivaa tapahtumaa,
    kuten uutta Pearl Harboria”, joka palvelisi USA:n yleisen mielipiteen
    taivuttamisessa sodan kannalle.

    Ne, jotka epäilevät, että Bushin hallinto ei vain sallinut
    syyskuun 11. päivän terrori-iskuja vaan oli niiden toimeksiantaja,
    uskovat saman rikollisjoukkion olevan valmis turvautumaan uuteenkin ”katastrofaaliseen
    ja katalysoivaan tapahtumaan” – tällä kertaa ensisijassa
    horjuvan valtansa säilyttämiseksi.

    Joka tapauksessa kesän aikana julkisuuteen on tihkunut tietoja,
    joiden mukaan Bushin hallinto käy sisäisiä keskusteluja mahdollisuuksista
    peruuttaa marraskuun vaalit mahdollisen terrori-iskun tapahtuessa. (ES)

    Sisällissota ja hätä afrikkalaisessa Sudanissa on jatkunut
    vuosikymmeniä ilman, että kukaan olisi lotkauttanut korviaan.
    Nyt johtavat länsivallat ja valtamedia ovat ”löytäneet”
    Sudanin ja sen Darfurin alueen. Humanitaarinen interventio on välttämätön
    moraalinen velvollisuutemme ”etnisen puhdistuksen ja kansanmurhan”
    lopettamiseksi, kuuluu huuto.

    Kriisin historiallisesta taustasta ja nykyisistä monimutkaisista
    syistä, siirtomaakauden hirveästä perinnöstä ja
    läntisten suurvaltojen hajota ja hallitse -politiikasta meidän
    ei haluta tietävän mitään. Meidät halutaan taas
    kerran hassuttaa omaksumaan irrationaalinen kuva pimeästä Afrikasta,
    jonka asukkaat ovat ilman ”sivistyneen” lännen puuttumista
    kykenemättömiä hoitamaan omia asioitaan ja tuomittuja kaaokseen.

    Halutaan, että myötätunto ja suru tekee meidät kyllin
    sokeiksi hyväksymään kyselemättä uuskolonialistisen
    sotilaallisen intervention. Meidän ei haluta kysyvän, missä
    sotilaallinen interventio on koskaan edes tähdännyt saati johtanut
    väestön elämän paranemiseen.

    Ennen kaikkea meidän ei haluta tietävän mitään
    öljystä. Kuitenkin se on läntisten suurvaltojen interventiohalukkuuden
    pääsyy. Humanitaarisesta hädästä ne viis välittävät.

    Eteläisessä Sudanissa ja Darfurissa on valtavat hyödyntämättömät
    öljyvarat. Pelon maailman öljyvarojen ehtymisestä jäytäessä
    ja öljyputkien Irakissa räjähdellessä USA:lla on suuri
    tarve saada valvontaansa uusia öljylähteitä ja käyttää
    tähän asevoimaa.

    USA:n politiikkaan kuuluu myös pyrkimys pitää Kiina samoin
    kuin EU ja Japani öljyn saannissa siitä riippuvaisina. Kiinalla
    on konsortio Sudanin öljyn kehittämisestä. Tähän
    mennessä USA on jo romuttanut Kiinan suunnitelmat Kaspianmereltä
    vedettävästä putkilinjasta miehittämällä Afganistanin
    ja perustamalla tukikohtia ympäri Keski-Aasiaa suunnitellun linjan
    varrelle. Kiinalla oli myös Irakin öljyn kehittämisestä
    sopimus, jota tuskin kunnioitetaan USA:n miehittäessä Irakia ja
    valvoessa maan nukkehallitusta. Seuraavana on vuorossa Kiinan syrjäyttäminen
    Sudanin öljykentiltä. (ES)


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Suomen osaston puheenjohtaja Ibrahim Hussein KUVA IH
    Mielipiteet
    12.1.2026
    Ibrahim Hussein

    Vapauden puolustajat eivät voi vaieta poliittisen islamin väkivallasta

    Sheikh Maqsoudissa, Aleppon kaupunginosassa, rikollisen poliittisen islamin liike, joka Syyriassa on kylvänyt väkivallan siemeniä, on saanut viime aikoina luvan lännen ja Yhdys

    EVAn mukaan suomalaiset tunnistavat EUn merkityksen, mutta suhtautuvat taloudellisen vastuun laajentamiseen aiempaa epäluuloisemmin. Kuva Globetrotter19 CCO 3.0
    Politiikka
    12.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    EU:n yhteisvelka kohtaa kasvavaa epäluuloa – tutkimus paljastaa poliittisen eliitin etääntymisen kansalaisista

    Sitra alkaa rahoittaa puolustus ja turvallisuusalan hankkeita kuudessa kaupungissa ja kahdessa ammattikorkeakoulussa, Kuva Syced CCO 0
    Kotimaa
    11.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Suomi kiihdyttää militarisaatiota? Sitran rahoittama Define-verkosto laajenee koko maahan

    Suomalaiset työttömät etsivät vakautta, selkeyttä ja rehellistä tietoa työllistymismahdollisuuksista. Kuva Emma Grönqvist
    Yleinen
    10.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Duunitorin data paljastaa: matalan kynnyksen työt ja tekoälyosaaminen vetivät suomalaisia vuonna 2025

    Caracas kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Politiikka
    9.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Venezuelan kommunistit kritisoivat vallan keskittämistä – syveneekö johdon autoritaarinen kurssi?

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!