Pakolaisuuden syihin on puututtava

Pakolaisuuden syitä ja taustoja pitää etsiä ja ehkäistä kriisien syntysijoilla. Tämä on totta. Totta on myös se, ettei poliitikkoja tai valtamediaa kiinnosta kriisien todelliset syyt ja taustat piirun vertaa.

Esimerkiksi Lähi-idän kipupisteiden juuria saa etsiä satojen vuosien takaa historiasta.

1300-luvulla perustettu turkkilainen ottomaanien imperiumi oli 1800-luvulle tultaessa rappeutunut ”Euroopan vanhaksi mieheksi”, kuten sitä nimitettiin. Alueella merkittävää valtaa käyttäneen imperiumin romahdettua siirtomaavallat Iso-Britannia ja Ranska ottivat Lähi-idän valtansa piiriin. Toisen maailmansodan jälkeen niiden rooli alkoi vähentyä, kun taas Yhdysvallat lisäsi vaikutustaan alueella muun muassa vasallivaltionsa Israelin kautta.

Alusta saakka läntisten imperialististen valtojen tavoitteena oli pitää arabiyhteiskunnat sekä Persia ja Afganistan sisäisesti hajanaisena, estää edistyksellisten, vasemmistolaisten liikkeiden ja ay-liikkeen nousu ja junailla valtaan omia nukkehallitsijoitaan. Näin saatiin hallintaan alueen arvokkaita luonnonvaroja, etupäässä fossiilikapitalismille elintärkeää halpaa öljyä.

Ongelmia on yritetty ratkaista tavoilla, jotka ovat vain synnyttäneet uusia ongelmia.

Eräs keskeinen hajota ja hallitse -taktiikka oli lietsoa vastakkainasetteluja eri islamin suuntauksien välille. Tämä kylvi siemenet nykyisen fundamentalistisen islamin ja aseistettujen ryhmien kehitykselle. Tärkeitä virstanpylväitä olivat muun muassa Muslimiveljeskunnan perustaminen Egyptiin vuonna 1928, mujahidin-liikkeen (myöhemmin taleban) tukeminen Afganistanissa vasemmistolaista hallintoa vastaan 1980-luvulla, Irakin lietsominen sotaan Irania vastaan sekä Yhdysvaltain liittoutuminen Saudi-Arabian taantumuksellisen hallitsijadynastian kanssa. Viimeksi mainittu sinetöitiin Persianlahden sodan aikana 1990-luvun alussa, mikä suututti ja radikalisoi islamistisia ryhmiä entisestään. Usein saattoi käydä, että CIA:n rahoittamat ja kouluttamat ryhmät kääntyivätkin jossain vaiheessa entisiä isäntiään vastaan.

Ongelmia on yritetty ratkaista tavoilla, jotka ovat vain synnyttäneet uusia ongelmia: rahoittamalla taas ja taas uusia ryhmittymiä, aseistamalla eri valtioita ja hallituksia ja viime kädessä suoralla sodankäynnillä, kuten Afganistanissa, Irakissa ja viime vuosina Libyassa ja Syyriassa. Seuraukset ovat ennen kaikkea tavallisen kansan näkökulmasta olleet katastrofaalisia.

Hurskastelun aika on ohi. On tunnustettava, että Suomi on viimeistään EU-jäsenyyden ja Nato-lähentymisen kautta suoraan sekaantunut imperialistisiin selkkauksiin Lähi-idän alueella. Suomi on osa sitä ”läntistä arvoyhteisöä”, jonka repertuaariin kuuluvat muun muassa miehittämättömien lennokkien iskut siviilejä kohtaan, ei-toivottujen henkilöiden pidättäminen määräämättömiksi ajoiksi, heidän kiduttamisensa, aseiden myynti kenelle tahansa maksukykyiselle psykopaatille sekä alistettujen maiden luonnonvarojen häpeilemätön riisto.

On vaadittava vähintään, että Suomi lopettaa asekaupat Israelin ja Saudi-Arabian kanssa.

Mitä meidän sitten pitäisi vaatia, jotta pakolaisuuden syihin todella vaikutettaisiin?

On vaadittava vähintään, että Suomi lopettaa asekaupat Israelin ja Saudi-Arabian kanssa. Molemmat maat käyvät avointa sotaa: Israel palestiinalaisvähemmistöä vastaan, Saudi-Arabia Jemenissä. Molemmat myös todistettavasti tukevat maittensa ulkopuolella sotivia ryhmittymiä.

On vaadittava, että Suomi irtautuu kaikesta Nato-yhteistyöstä. On sanomattakin selvää, että yhteistyö maailman raaimman sotaliiton kanssa tuottaa suoraan paitsi ruumiita myös pakolaisia.

On vaadittava Suomi irti Euroopan unionin sopimuksista. EU:n politiikka on sekä suoraan että epäsuorasti veristä. EU:n perusperiaatteet, ennen muuta riistokapitalismi, sekä asema globaalisti toimivana imperialistisena blokkina ovat täysin kestämättömiä minkäänlaisen rauhaan pyrkimisen kanssa. Tästä esimerkkinä on Linnake-Euroopan käymä kaupankäynti pakolaiskysymyksessä diktatorisen Turkin kanssa – ihmishenkien kustannuksella.

Lisäksi on vaadittava, että päättäjämme eivät missään olosuhteissa tai verukkeella aja ihmisarvon väheksymistä tai edes suhteellistamista. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, perustuslain ja inhimillisten perusperiaatteiden yli ei voi eikä saa kävellä talouden, uskonnon, politiikan tai yhtään minkään varjolla.