Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Palkat, työaika, eläkkeet ja työttömien oikeudet kuntoon

    Kotimaa
    12.12.2014 - 11:07
    Hannu Oittinen
    Hannu Oittinen
    – Mikäli uusia työpaikkoja ei pystytä luomaan

    Ammattiyhdistysliike seisoo suu ammollaan odottamassa, kuinka alas voidaan ajaa työttömien ja työväestön aikaansaamat työ- ja eläke-ehdot. Tästä esimerkkinä eläkeiän nosto, samalla kun nuoret ovat työttömänä ja maassa vallitsee muutenkin suurtyöttömyys. Tilastoja kaunistellaan erilaisilla palkattomilla harjoittelu tai nuorisotakuulla.

    – Vallan on unohdettu, miksi siellä työssä käydään. Palkalla pitäisi elää, eikä sosiaaliturvalla, jos kerran työssä ollaan. Ihmetellä sopii myös miksi kukaan ei enää puhu työn jakamisesta eli työajan lyhentämisestä, sanoo nokialainen asentaja ja SKP:n varapuheenjohtaja Pauli Schadrin toteaa

    Schadrin muistuttaa, että jo 1970-luvulla on puhuttu ja jopa ajettu 30 tunnin työviikkoa ansiotasoa alentamatta. SKP:llä oli viime eduskuntavaaleissa yhtenä vaatimuksena siirtyminen 30 tunnin työviikkoon, ja sama vaatimus kommunisteilla on näissäkin vaaleissa.

    – Mikäli uusia työpaikkoja ei pystytä luomaan, on pakko alkaa jakaa työtä ja parhaiten se onnistuu viikkotyöaikaa lyhentämällä. Ylitöitä teetetään entistä pienemällä joukolla ja samoja määriä kuin aiemminkin. Eikö nyt olisi myös valtion etu, ettei se vähäinen työssäkäyvien joukko tekisi niin paljon ylitöitä?

    Nyt pitää Schadrinin mukaan tarkistaa uudelleen ylityötuntimäärät ja miettiä olisiko sitä kautta saatavissa uusia työpaikkoja. Työväenliikkeen on nostettava omat tunnuksensa vastapainoksi työnantajien EK:n linjauksille.

    Ay-liikettä nujerretaan jopa valtioiden voimin

    Suomessa oli todella joustava eläköitymismahdollisuus, mutta sekin piti pilata niin, ettei kukaan viitsi edes yrittää jaksaa pitempään kuin 65 vuoteen. Schadrin kysyy, mitä hyötyä on siitä, että ihminen voi päästä eläkkeelle 40 työvuoden jälkeen 63-vuotiaana raskaissa töissä, kun ei jaksa olla muutenkaan niin pitkään.

    – Tämän kaltaiset esitykset ovat pelkkää silmänlumetta, ei tosiasiallisia helpotuksia. Eläkeiän tulee olla oikeudenmukainen, ja niissä ammateissa, joissa elinajanodote on lyhyempi, pitää myös eläkeiän olla alhaisempi. Ay-liikkeen mukanaolo ja eläkeläisjärjestöjen hiljaisuus asiassa ihmetyttää.

    Vallitsevasta tilanteesta kertoo parhaiten se, että oikeastaan jokainen uusi päivä tuo ilmoituksen yrityksissä käyntiin lähtevistä yt-neuvotteluista ja väen vähentämisistä.

    – Hallitus ja valtio-omisteiset yritykset näyttävät esimerkkiä miten väkeä vähennetään, vaikka yritysten tulos olisi kuinka hyvä. Ja omistajaohjauksesta vastaava ministeri on demarien Sirpa Paatero. Voi vain arvailla, mikä tämän kaiken takana on? Itse epäilen, että tarkoitus on alasajaa  ay-liikkeen aikoinaan taistelemat työehdot ja palkat.

    Seuraavat liittokokousvaalit eri liitoissa tulevat merkitsemään tulevaisuuden työväestölle ja etenkin nuorille, mihin suuntaan ay-liikettä johdetaan. Mikäli valtakirja annetaan nykyiselle johdolle voidaan varmuudella sanoa, että korjausta ei ole luvassa.

    – Ammattiyhdistysten suurliittohanke tähtää vain vallan ja rahojen säätiöimiseen kahden puolueen kesken. Jäsendemokratian ja suuremman painostusvoiman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Schadrin sanoo, että Suomi on mukana EU:ssa ajamassa yhteistä oikeistolaista politiikkaa, jonka tarkoitus on vain ajaa tulontasaamisella aikaansaatu sosiaalitukijärjestelmä kokonaisuudessaan alas ja muodostaa yksityiset markkinat, jossa hinnoille ei ole tiedossa kattoa.

    – EU:n ja USA:n vapaakauppa- ja investointisopimus vain pahentaisi tilannetta. Siksi sitä on vastustettava laajalla rintamalla.

    Ilman työväenliikettä ei ole tulevaisuutta

    Ammattiyhdistysliikkeessä on tapahtumassa selkeä nuorennusleikkaus. Tampereen Bronto Skyliftin pääluottamusmiehenä ensi vuoden alusta toimiva Schadrin arvioi, että mikäli se tehdään hallitsemattomasti työväestön edut leikaten, on siitä seurauksena kansannousu.

    – Kansa lähtee kaduille vaatimaan oikeuksiaan, niinhän on käynyt melkein kaikkialla missä kansan tahto on jäänyt toissijaiseksi markkinoiden myllerryksessä. Nykyisen ay-liikkeen johdon pitää tuntea vastuunsa palkkansa maksajien eli työväestön etujen ajamisessa. Jos näin ei tapahdu, pitää sellainen johto vaihtaa.

    Kapitalistinen markkinatalous voi toimia ainoastaan riistämällä ensin luontoa ja sen jälkeen kansaa. Erilaiset monopolit määrävät hinnat ja kansa maksaa.

    – Verot kerätään kulutuksesta ja taas kansa maksaa. Keksitään erilaisia haittaveroja ja muita maksuja, joilla sitten taas voidaan tukea yritystoimintaa kansallisesti.

    SKP ei halua Suomesta maata, jossa ihmiset ovat sivuseikka ja hyvinvointi vain varakkaiden etuoikeus.

    – Kaikilla kansalaisilla pitää olla tasavertaiset peruspalvelut ja ne pitää tuottaa kuntien omana toimintana. Suomen perustuslaki turvaa oikeuden työhön ja toimeentuloon, niiden ei pidä olla kauppatavaraa, Schadrin linjaa.

    SKP tukee metallin ulosmarsseja >>>


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Suomen kommunistisen puolueen piirit kritisoivat hallituksen militaristista linjaa ja vaativat hyvinvoinnin asettamista turvallisuuspolitiikan perustaksi. Kuva Emma Grönqvist
    Politiikka
    27.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ydinasekiellon purku ja asevarustelun kasvu uhkaavat hyvinvointia, varoittavat SKP:n piirit

    Suomen kommunistisen puolueen (SKP) Lapin ja Jyväskylän piirit arvostelevat Orpo-Purran hallituksen turvallisuus‑ ja talouslinjaa, joka niiden mukaan lisää ydinaseuhkaa, kasv

    Kuvassa ammattiyhdistysaktiiveja Roma Prideilla. Italiassa suurimman ammattiliiton CGIL n ja teollisuuden etujärjestön Confindustrian harvinainen yhteisrintama. Kuva G.dallorto CCO 2.5 it
    Ulkomaat
    26.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Italiassa ammattiliitto  ja teollisuuden etujärjestö yhteisrintamassa: Euroopan on muututtava, jotta teollisuus ja työpaikat eivät romahda

    Järjestöt arvioivat, että Orpo Purran kehysriihen päätökset heikentävät kansalaisyhteiskunnan ja julkisten palvelujen toimintakykyä. Kuva Lauri Heikkinen Valtioneuvoston kanslia
    Politiikka
    25.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Järjestöt tyrmäävät kehysriihen: Orpo–Purran talouslinja murentaa kansalaisyhteiskunnan ja julkiset palvelut

    Asiantuntijat arvioivat, että DCA sopimus muuttaisi Suomen ydinasepolitiikkaa ja lisäisi sotilaallisia riskejä. Kuva Andrew Greenwood CCO 0.0
    Uutiset
    24.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Suomen ydinasepolitiikkaa ollaan muuttamassa radikaalisti?

    Vastavalmistuneiden työllistyminen on pysynyt vakaana, vaikka hallitus puhuu työmarkkinakriisistä. Kuva Juulia Kalavainen CCO 2.0
    Kotimaa
    23.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Vastavalmistuneiden työllistyminen pysynyt vakaana – rekisteriseuranta paljastaa, ettei työmarkkinoiden kiristyminen näy palkkatyöhön siirtymisessä

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!