Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Paremman työajan puolesta

    Kotimaa
    15.8.2024 - 13:38
    Tapio Siirilä
    Digilehti: Tiedonantaja elokuu 2024
    Kuva: Pexels

    SKP julkaisi keväällä päivitetyn aloitteensa uudeksi työaikalaiksi. Uuden lain mukaan Suomessa siirryttäisiin kuuden tunnin työpäivään tai 30 tunnin työviikkoon ansiotasoa alentamatta.

    Eri puolilla maailmaa on tehty samansuuntaisia aloitteita ja merkittäviä tuloksiakin on saavutettu. Esimerkiksi Ranskassa säädettiin laki 35-tuntisesta työviikosta jo vuonna 2000 ja Islannissa suurin osa tekee 35- tai 36-tuntista työviikkoa vuosina 2015 … 2019 toteutetun kokeilun hyvien tulosten seurauksena. Saksassa on meneillään laaja puolen vuoden mittainen kokeilu siirtymisestä nelipäiväiseen työviikkoon.

    Lakialoite myös USA:ssa

    Viime maaliskuussa senaattori Bernie Sanders teki lakiesityksen 32 tunnin työviikkoon siirtymisestä Yhdysvalloissa ansiotasoa alentamatta. Esityksen yhteydessä julkaisemassaan tiedotteessa Sanders toteaa, että työnteon tuottavuus on kasvanut yli 400 prosenttia siitä, kun laki 40 tunnin viikkotyöajasta säädettiin vuonna 1940. Samaan aikaan työntekijöiden reaaliansiot ovat laskeneet, mutta johtajien ...

    Tilaajille

    Osta tilaus

    Kirjaudu sisään

    Uusimmat artikkelit

    Uuden tutkimuksen tulokset nostavat esiin kysymyksen siitä, miten koulutusjärjestelmä tunnistaa ja tukee neurokirjon oppijoita. Kuva Hobvias Sudoneighm CCO 2.0
    Tutkimus
    10.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Myöhäinen ADHD-diagnoosi kasvattaa koulupudokkuuden riskiä

    Helsingin yliopistossa tehty väitöskirjatutkija Lotta Volotisen tutkimus, jonka tulokset julkaistiin 9.

    Tuoreen selvityksen mukaan lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa. Kuva Tuntematon CCO 0.0
    Uutiset
    9.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Ikääntyneiden palvelut rakenteellisessa kriisissä

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Nato on ”maailman vahvin puolustusliitto”, jonka jäsenenä Suomi toimii sekä turvan saajana että sen tuottajana. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen.
    Kotimaa
    8.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Suomen militarisoitumisen kaari – puolustusministeri ja rauhanaktivistit katsovat samaa maailmaa ja näkevät eri todellisuudet

    Afrokuubalainen Santeria uskonto tarjoaa yhteyden voimallisiin henkiin, ohjaa arkea ja tukee vaikeissa tilanteissa. Osiha nukke on voimien näkyvä yhteys. Kuva Jaume Escofet CCO 2.0
    Politiikka
    7.4.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Luokkataistelua Karibialla: Venäjän öljytoimitukset ja feministinen solidaarisuus haastavat kauppasaarron

    1920px Jyväskylä 2019 04 13 kuva Tiia Monto
    Mielipiteet
    6.4.2026
    Juha Ruokola

    Ole hiljaa ja äänestä!

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!